”Onpa ihanaa laiskotella ja olla vaan”, huokailee Henni.
”Niin on. Vaikka kyllä sitä voisi jo jotain muutakin tehdä kuin katsella taivaalla kulkevia pilviä”, Hetti sanoo.
Kisu herää nokosiltaan ja venyttelee makeasti haukotellen ja sanoo tytöille vielä hiukan unisena
”Minä voisin lähteä vaikka tuonne niitylle kävelemään ja katselemaan luonnon kauneutta. Lähdetkö sinä Hiirulainen mukaan?”
Hiirulainen on juuri myös herännyt ja se venyttelee pieniä käpäliään niin, että ne värisevät ojentuessaan.
”En lähde. Minä en uskalla kulkea heinikossa. Minua pelottaa ne korkeat heinät ja joka puolelta kuuluu rahinaa ja suhinaa”, sanoo Hiirulainen pelkoa äänessään.
”Mitä rahinaa ja suhinaa? Ei siellä sellaisia kuulu. Tule vaan mukaan”, Hetti houkuttelee.
’”Kyllä kuuluu. Minä en tule mukaan. Minua oikeasti pelottaa”, Hiirulainen toteaa kyyneleet silmissään.
”Ei sinun tarvitse lähteä, jos sinua pelottaa. Sinä olet niin paljon pienempi kuin me muut ja sinä näet ja koet asiat eri tavalla. Meidän kasvomme, tai ainakin tyttöjen kasvot, ovat heinien yläpuolella. Me näemme ihan eri asiat kuin sinä, joten kyllä minä ymmärrän sinua. Ketään ei saa pakottaa, jos pelottaa”, Kisu rauhoittelee Hiirulaista.
”Kiitos, Kisu. Minä jään tähän vielä nauttimaan auringosta. Kiva, kun te tytöt lähdette Kisun mukaan, ettei hänen tarvitse mennä yksin”, sanoo Hiirulainen kiitollisena.
Tytöt ja Kisu lähtevät maantietä pitkin iloisesti lallatellen kohti läheistä niittyä. Musti Korppinen lennähtää heidän seuraansa ja päättää jatkaa matkaan heidän kanssaan. Ilma on lämmin ja pieni tuulen vire helpottaa hiukan oloa. Tuuli tuo mukanaan kesän ääniä. Puiden lehdet havisevat pehmeästi ja soittavat omaa musiikkiansa. Tuuli tuo mukanaan myös tuoksuja ympäristöstä. Järvi tuoksuu raikkaalta, mutta samalla tuoksuu tervehdykseltä kaloilta. Vasta leikattu nurmi tuoksuu makealta kesältä. Yhtäkkiä Hetti pysähtyy kuin seinään ja nyrpistää nenäänsä tuiman näköisenä ja tuhahtaa: ”Mikä ihmeen haju täällä haisee? Mistä se oikein tulee?”
”Se tulee tuolta navetasta”, vastaa Kisu.
”Mutta miksi se haisee niin pahalta?” haluaa Hetti tietää ja nyrpistää yhä enemmän nenäänsä.
”Navetta on lehmien suoja. Siellä ne lypsetään ja siellä ne myös nukkuvat. Haju tulee niiden lannasta”, Kisu selvittää asiaa Hetille.
”Kummallista – ei meidänkään vessa haise pahalle”, mutisee Hetti. Vähitellen navetan haju häviää ja Hetti voi lopettaa nenänsä nyrpistelyn.
”Hetti, miltä sinun mielestäsi aurinko tuoksuu?” kysyy Henni. Hetti miettii hetken ja vastaa lopulta.
”Minun mielestäni se tuoksuu valolta, keltaiselta ja oranssilta, lämmöltä, hunajalta ja se tuntuu isolta halaukselta”, kuvailee Hetti aurinkoa ja esittää saman tien kysymyksen Hennille.
”Miltä sinun mielestäsi iho tuoksuu?”
”Hmmm…iho tuoksuu auringon lämmöltä ja ulkoilmalta. Sitä on vaikea selittää tarkemmin. Minusta iholla on nytkin ihana kesän tuoksu, kun aurinko on sitä lämmittänyt”, vastaa Henni siskollensa.
”Katsokaa, kuinka kauniita kiviä! Tuossa on punaisia, mustia, keltaisia ja vihreitä kiviä. Että osaavat olla kauniita”, huudahtaa Hetti ja ryhtyy heti keräämään niitä.
”Tuokin on aivan sydämen muotoinen ja tuo näyttää ihan pallolta”, jatkaa Hetti taskut pullollaan kauniista kivistä. Hetti on pienestä pitäen kerännyt kiviä eikä aio nytkään jättää keräämättä omasta mielestään kauniimpia pois.
”Ei sinua ainakaan tuuli vie mennessään. On sinulla sen verran kiviä taskuissa, että painat varmaan rutkasti”, naureskelee Kisu Hetille.
”Katsokaa tuonne taivaalle!”, sanoo Kisu ja osoittaa kohti pilviä
”Sekin on kesän merkki, kun pienten lentokoneiden äänet kuuluvat taivaalta”, jatkaa Kisu.
”Niin, ja minäpä tiedänkin, että nuo lentäjät nauttivat lennoistaan”, huutelee Musti Korppinen.
”Ja senkin tiedän, että nuo lentäjät haluaisivat olla lintuja, sen näkee lentokoneiden kaartelusta.”
Tien laidassa kiven päällä istuu vanhahko mies vierellään iso kasa koivun oksia.
”Hyvää päivää!” sanoo Henni miehelle ja kysyy häneltä ”Mitä te oikein teette?”
Mies tervehtii iloisesti kulkijoita ja vastaa: ”Minä sidon vihtoja. Tulkaahan haistamaan, kuinka hyvältä tuore vihta tuoksuu.”
Kaikki hyppäävät ojan yli haistelemaan vihdan tuoksua. Musti Korppinen ehtii ensimmäisenä paikalle, koska se otti vain muutaman siivellisen eteenpäin ja oli paikalla hetkessä.
”Ihana tuoksu! Kohta päästään saunomaan ja saadaan vihta mukaan. Isä on varmaan tehnyt meillekin vihdat”, kertoo Henni.
”Ottakaa tästä tytöt omat pienet vihdat itsellenne, niin pääsette vihtomaan saunaan”, tarjoaa mies.
”Kiitos teille. Nämä ovat todella hienot!” kiittävät tytöt yhteen ääneen.
Joukko jatkaa matkaansa ja heiluttaa hyvästiksi miehelle.
”Tuolla se niitty on! Ja sen takaa näkyy järvi!” ilmoittaa Musti Korppinen seurueelleen.
”Onpa kaunista! Kauniita värejä ja mitkä tuoksut sieltä tuleekaan. Kesä on ihanaa aikaa, kun aurinko lämmittää ja kaikkialla on paljon värejä”, huokailee Henni.
”Ainakin vihreää, keltaista, valkoista ja violettia näkyy”, Hetti lisää jatkaen ”Tuolla on ihan partasudin näköinen kukka. Hassun näköinen, mutta kauniin violetin värinen.”
Kisulla on jälleen tietoa ja se kertookin mieluusti kaikille partasudin oikean nimen.
”Se näyttää partasudilta, mutta sen oikea nimi on huopaohdake.”
”Kamalan vaikea nimi – minä sanon sitä edelleen partasudiksi”, Hetti sanoo tuttuun tapaansa.
”Minä voin kertoa teille, että nuo valkoiset ovat koiranputkia…”, koettaa Kisu kertoa, mutta Hetillä on heti jotakin sanottavaa ”Koiranputkia… minkä koiran putkia ne ovat?”
Kisu ei välitä Hetin kysymyksestä ja jatkaa kertomistaan.
”Sitten nuo keltaiset ovat niittyleinikkejä. Minun mielestäni jo sana leinikki on kaunis tuosta keltaisesta väristä puhumattakaan.”
”Tuolla on jotain sinistä!” huutaa Henni.
”Niin, siellä on myös orvokkeja”, koettaa Kisu sanoa, mutta Henni ei tarkoittanut niitä.
”Ei, kun tuo sininen perhonen. Katsokaa sen kauneutta. Se on aivan kuin prinsessa tai balettitanssija”, jatkaa Henni ihastellen.
”Olet oikeassa, Henni! Se on sinisiipi. Minunkin mielestäni se on kuin pieni prinsessa perhosen muodossa”, Kisu toteaa.
”Mutta minäpä näen jotakin punaista ja makeaa”, hihkuu Hetti onnellisena.
”Täällä on paljon metsämansikoita. Kerätään näitä jälkiruoaksi kotiin”, sanoo Hetti jatkaen.
Tytöt keräävät mansikoita lippalakkeihinsa ja osan he syövät jo matkalla kotiin.
Hyttyset ovat heränneet iltatoimilleen ja alkavat häiriköidä tyttöjä ja Kisua. Onneksi heillä on vihdat, joilla he voivat huitoa ympäriinsä ja hyttyset pysyvät poissa. Musti Korppinen on lennähtänyt jo omaan kotiinsa. Hetti alkaa väsyä kiviensä ja mansikoidensa kanssa hyttysten häiritessä kotimatkaa. Henni lohduttaa pikkusiskoaan: ”Ihan juuri ollaan kotona. Minusta tuntuu kuin haistaisin grillimakkaran tuoksun”
Kisu nyökyttelee vieressä vatsa kurnien.
Tien laidassa kukkivat päivänkakkarat ja ne valaisevat ojan pientareita. Auringossa ne oikein hohtavat valkoisina. Mehiläiset lentelevät kukasta kukkaan – onhan tämä Hunajalan kylä.
Tuuli on hiukan yltynyt. Tuuli puhaltelee lämpimästi Hennin kasvoille heilautellen hiuksia hänen silmilleen. Hiukset tarttuvat silmäripsiin ja aurinko näyttää raitaiselta – yhtäkkiä on taas kirkasta, kun tuuli on puhaltanut hiukset pois kasvoilta. Kesäinen vapauden tunne tuoksuineen on täyttänyt Hennin mielen, kun he saapuvat kotipihaan.
Jaana Hänninen
