Elämän leirillä

Kevään viimeinen Jumussa esitettävä elokuva perustuu jälleen kerran tositapahtumiin. Elokuva kertoo nuoren Elin elämästä, joka on jatkuvaa painajaista huumeisiin langenneen äidin ja väkivaltaisen isän kanssa. 10-vuotissyntymäpäivänään Eli saa juhlakakun sijasta maistaa isänsä nyrkistä ja naapurien soitettua poliisille Eli kiidätetään sairaalaan kautta nuorisokotiin.

Eräs häikäilemätön liikemies ilmoittautuu leirilasten ohjaajaksi tehdäkseen vaikutuksen rikkaaseen hyväntekijään. Leirillä Ken saa ohjattavakseen Elin, jonka uhmakas käytös saa Kenin ensin ymmälleen mutta myöhemmin avaa itsekkään miehen silmät näkemään lapsen hädän. Onnistuvatko he yhdessä avaamaan sydämensä toivolle ja uskolle tulevaan?

Elokuva esitetään perjantaina 30.5. klo 19 Viialan helluntaiseurakunnassa, osoitteeseen Asemakatu 6. Elokuvan suositusikäraja on K7. Kesto 1 tunti 49 minuuttia.