Nää tällaiset ylöspäin

Kaikki perunat löysivät paikkansa vaoissa. Jotkut lähempänä toisiaan, jotkut pidemmän välimatkan päässä, mutta sato on varma.

Kaikki perunat löysivät paikkansa vaoissa. Jotkut lähempänä toisiaan, jotkut pidemmän välimatkan päässä, mutta sato on varma.

Saarioispuolen Maa- ja kotitalousseura sekä Tarttis-tori järjestivät maanantaina Tarttilan koulun oppilaille ja päiväkoti Satumetsän lapsille perunanistutuspäivän. Tapahtuman järjestäjät olivat tuoneet kymmeniä valkoisia ämpäreitä, joihin kuhunkin pantiin kymmenen perunaa ja kukin lapsi sai oman ämpärinsä,

Useimmat pienistä satumetsäläisistä olivat ensi kertaa perunanistutuksessa, eikä heillä ollut harmainta aavistusta siitä, miten päin peruna maahan pannaan. Kaikki olivat kuitenkin innolla touhussa mukana ja tiputtelivat pottunsa valmiiksi kynnettyihin vakoihin annettujen ohjeiden mukaan.

Ronja oli yksi niistä, jotka olivat ennenkin olleet istutuspuuhissa.

– Näin päin se kuuluu laittaa, nää tällaiset ylöspäin, hän sanoin näyttäen ituja.

Kuudennen luokan oppilaistakin osa oli ensi kertaa perunanistutuspuuhassa. Tytöt kumartuivat oikeaoppisesti laskemaan perunan vakoon, jotkut pojat pudottelivat pottunsa vyötärön korkeudelta.

Kaikki kuitenkin saatiin kunnialla maahan ja tytöt jo veikkailivat sadon suuruuttakin yhteen ääneen.

– Luulen, että tulee paljon.

– Varmaan sellaiset kymmenen perunaa aina yhdestä, oli toisen veikkaus.

– Yhdestä voi tulla aika montakin, voi tulla yli kymmenenkin.

Sato on tarkoitus nostaa syksyllä ja myydä Tarttiksen syystorilla. Myyntitulot menevät oppilaille.

Syystorilla punnitaan myös kurpitsat, joiden siemenet lapset pellon reunalla, Pirjo Stykin ohjeiden mukaan, työnsivät multaan. Kukin omaan ruukkuunsa. Kurpitsapurkit vietiin koululle ja lasten on tarkoitus itse hoitaa ja kastella nimikkokurpitsaansa syksyyn asti.

Istutusurakan päätteeksi lapset saivat mehua ja munkit ja aikuiset kahvia.

Tarttilan koulun oppilaille on tänä keväänä opetettu maatalousasioita enemmänkin. Maaliskuussa he kävivät Saarioispuolen Maa- ja kotitalousseuran järjestämällä retkellä tutustumassa maatalouden historiaan Sarka-maatalousmuseossa Loimaalla.

23perunanistutus 3 23perunanistutus 2 23perunanistutus 1
– Kurpitsan siemenet purkkiin, kastelua ja ei kun satoa odottamaan, neuvoi Pirjo Stykki.

– Kurpitsan siemenet purkkiin, kastelua ja ei kun satoa odottamaan, neuvoi Pirjo Stykki.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>