Aseman kyläyhdistys palkkaa neljä nuorta hoitamaan kesäkioskia

Aseman plikat

Nana Kiiski (vas.), Liina Kirjavainen, Sohvi Mäenpää ja Amanda Mäkinen  tietävät, mitä he tekevät ensi kesänä.

Nana Kiiski (vas.), Liina Kirjavainen, Sohvi Mäenpää ja Amanda Mäkinen tietävät, mitä he tekevät ensi kesänä.

Amanda Mäkinen, Sohvi Mäenpää, Liina Kirjavainen ja Nana Kiiski pyörittävät tänä kesänä Kylmäkosken Aseman kyläyhdistyksen kesäkioskia. Yhdistys palkkaa paikalliset nuoret Pirkanmaan Osuuskaupan lahjoittaman toimintatonnin sekä Akaan Seudun Osuuspankin maksaman, nuorten kesätyöpalkkaan tarkoitetun tuen turvin.

Kioskin avajaisia vietetään sunnuntaina 15.6. kello 15–18 ja siitä eteenpäin kioski palvelee joka päivä kello 12–18 aina koulujen alkuun asti. Nelikon ohella kioskin hoitamiseen osallistuu tarvittaessa myös talkoolaisia.

Akaan lukiossa opiskeleva, 17-vuotias Amanda Mäkinen on kolmena kesänä ollut hoitamassa hautoja Kylmäkosken 4H:n palkkaamana. Myös tälle kesälle on tiedossa töitä 4H:lta sekä lastenhoitokeikkaa. Vapaa-ajallaan Amanda harrastaa vapaapalokuntatoimintaa, hoitaa kotielämiä ja lenkkeilee.

Hirvialhon koulua käyvälle 14-vuotiaalle Sohvi Mäenpäälle kioski on ensimmäinen kesätyöpaikka. Sen ohella kahdeksasluokkalaista odottaa rippileiri Toukolassa. Haitaria soittavalle Sohville on tiedossa myös soittokeikkaa kioskin tapahtumissa.

16-vuotias Liina Kirjavainen on aiemmin ollut kesätöissä Kylmäkosken 4H-yhdistyksellä. Liina opiskelee ensimmäistä vuotta hopeasepäksi Tredun Lempäälän-yksikössä.

Parturi-kampaajaksi Valkeakoskella opiskeleva, 16-vuotias Nana Kiiski on kesällä myös isosena seurakunnan tyttö- ja rippileireillä. Tänä keväänä Nana suoritti myös MLL:n lastenhoitokurssin.

Keskitytään olennaiseen

Aseman kioski palvelee nyt kolmatta kesää. Ensimmäisenä vuonna sitä pyöritettiin talkoovoimin ja toisena yrittäjän vetämänä. Jos ennen valikoimaa on ollut laidasta laitaan, tänä vuonna keskitytään kysytyimpiin tuotteisiin, makeaan, juomiin ja paniineihin, mutta myös asiakkaiden toiveita kuunnellaan.

Alun perin kioski-idea syntyi, kun kyläyhdistyksessä mietittiin, miten hiljentyneen kylän elävyyttä voitaisiin parantaa. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Vaintola ja sihteeri Päivi Välimäki toivovat, että tänäkin kesänä kioskista pöytineen tulee kyläläisten olohuone.

– Kioski on kokoontumis-, keskustelu- ja tapaamispaikka. Haluamme myös, että kylän vanhat tarinat, kylän arvo ja historia siirtyisivät kyläläisiltä toisille.

Vaintola ja Välimäki ovat tyytyväisiä, että kyläyhdistys voi myös tarjota työmahdollisuuksia paikallisille nuorille, Aseman plikoille.

– Nuoret pääsevät opettelemaan työelämän lainalaisuuksia ja toimintatapoja ja saavat tästä työtodistuksen.

Rahat yhteiseen hyvään

Kimmo Vaintolan ja Päivi Välimäen mukaan kesäkioskin päätarkoitus ei ole kartuttaa yhdistyksen pankkitiliä, mutta tuottoa toivotaan sen verran, että yhdistys voi sen turvin järjestää kyläläisille toimintaa, kuten asiointi-, uinti- ja teatteriretkiä pitkin vuotta.

– Toiminnan pitää olla mahdollisimman monimuotoista, jotta kaikenlaisilla kyläläisillä on mahdollisuus osallistua siihen ja saamme ihmiset ulos mökeistään, Päivi Välimäki toteaa.

Nana Kiiski (vas.), Liina Kirjavainen, Sohvi Mäenpää ja Amanda Mäkinen  tietävät, mitä he tekevät ensi kesänä.

Nana Kiiski (vas.), Liina Kirjavainen, Sohvi Mäenpää ja Amanda Mäkinen tietävät, mitä he tekevät ensi kesänä.

Nana Kiiski.

Nana Kiiski.

Liina Kirjavainen.

Liina Kirjavainen.

Amanda Mäkinen.

Amanda Mäkinen.

22asemankioski3

Liina (vas.), Amanda, Sohvi ja Nana huolehtivat Aseman kesäkioskista.

22asemankioski6 22asemankioski4

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?