Tiedättekö, olen tässä viime päivinä alkanut miettiä, mitä ihminen arjessaan kaipaa. Minkä asioiden puuttuminen ärsyttää tai mitkä asiat alkavat jomottaa ohimolla, jos ne toimivat erilailla kuin normaalisti. Tänne paluumuuttaessani olen alkanut huomaamattani toimia tietyllä tavalla ja toisaalta taas haluta elämääni toisenlaisia fasiliteetteja kuin Tampereella asuessani.
Autoilu on aika monelle akaalaiselle jokapäiväinen pahe. Tai ilo, riippuen tietysti, miltä kannalta asiaa katselee. Välimatkat kylien sisällä eivät yleensä ole isoja, mutta työmatkat sitäkin pitempiä. Toiset taittavat matkojaan junalla tai bussilla, mutta yleensä näistäkin kodeista löytyy auto tai kaksi. Näiden pohjalta aloin miettiä omaani ja muiden akaalaisten autokulttuuria. Ja seuraavassa on aiheesta silkkaa faktaa!
Mikäkö sitten Toijalan hitaasti autoilevassa elämänkulussa on hermoja kiristävää? Se, kun joutuu risteyksessä odottamaan jonossa omaa kääntymisvuoroaan! Asia, mikä on aivan päiväselvä ison kaupungin liikennevaloissa, mutta täällä maalla todella ärsyttävää! Ja onko johonkin kiire? No ei todellakaan. Yleisesti ottaen on vaan niin poikkeuksellisen harvinaista, jos torin laidalta kohti kirjastoa on kääntymässä enemmän kuin kaksi autoa.
Toinen asia, jonka akaalaisena autoilevana perheenäitinä koen itsestäänselvyytenä. Parkkipaikat.
Odotan aina, että asioidessani paikallisissa liikkeissä parkkipaikka on aivan oven edessä. Tampereella olen kyllä valmis jättämään auton huitsin nevadaan, kantelemaan kahta alle 3-vuotiasta olkapäällä ja sylissä ja mahduttamaan mukaan lastiini vielä rattaat ja suuren määrän kauppakasseja. Ja pidän sitä aivan normaalina. En sano olevani tuolloin kovin iloinen, mutta en osaa odottaa tai vaatia parempaakaan. Toisin on täällä meillä.
Parkkipaikkoihin liittyy seuraava huomioni; parkkikiekot. Toijalassa on parkkipaikkoja, joissa kahden ilmaisen tunnin parkkeeramisen vaivana on kääntää sinistä kiekkoa muutama sentti eteenpäin. Kauhea ja hermoja raastava uhraus? Ilmeisen monelle, koska olen näillä parkkiksilla tsekkaillut naapuriautojen etulaseja ja en ole kertaakaan nähnyt yhdessäkään autossa kyseistä turhaketta paikallaan. Taitaa meillä aika paljon luottoa löytyä, että poliisi todella pysyy poissa katukuvastamme. Mitä jos joku saisi joskus sakot? Voisi riittää Nesteellä puhetta pitkäksikin aikaa.
Tässäkin on aika herkullinen tilanne verrata tilannetta isompiin kaupunkeihin. Olemme valmiit maksamaan monia euroja tunnin oikeudesta pysäköidä pakokatkunhajuisiin halleihin ja täällä emme jaksa etusormeamme liikuttaa.
Autoilu yleensä on meille akaalaisille tärkeä valttikortti; suurin osa meistä käy muualla töissä ja useat lähtevät moottoritietä pohjoiseen tai etelään. Nyt ollaan paljon puhuttu asumisesta Akaassa ja haluttu kertoa muulla asuville ihmisille, miksi se on niin mukavaa. Mitä, jos kerromme heille senkin, että täällä saa parkkeeratakin minne haluaa, eikä maksa mitään! Parkkipaikka on niin lähellä kaupan ovea, että kengänpohjat eivät ylimääräisistä askelista kulu. Ja eikös sekin ole aika kotoisaa, että meillä ei paljon katuja näy. Tiellemme mahtuvat kaikki. Siis tervetuloa!
Kirjoittaja on kolmekymppinen äiti ja vaimo, joka on tällä hetkellä hoitovapaalla myymäläpäällikön tehtävistä. Akaalainen Määttä kirjoittaa kolumneja harrastuspohjalta ja suurella kotiseuturakkaudella.
