”Minä en ala! Tämä on tosi tylsää! Kenenkään muun ei tarvitse tehdä näin karmeita töitä!” valittaa Hetti suu mutrussa, johon Henni vastaa: ”Minullakin on ihan jäpit näässä, kun on niin kauhean kylmä. Sormet on ihan multaiset ja…ja kaikenlaista. Tämä on tylsää!”
”Miksiköhän meidän täytyy perata tätä kasvimaata juuri nyt, kun on niin viileä ilmakin. Hei, mitä sinä muuten sanoit äsken. Hih – sinä sanoit jäpit näässä. Tarkoitit kai näpit jäässä”, naureskelee Hetti Hennille.
”Mikäs ihme se on, että tulee sanottua mitä sattuu, kun sormia paleltaa. Olen samaa mieltä, että lämpimämmällä kelillä tämä olisi paljon mukavampaa”, toteaa Hennikin.
”Niin, ja jos laittaisin teidät perkaamaan kasvimaata lämpimällä kelillä, te valittaisitte, että miksi juuri nyt, kun voisi mennä vaikka uimaan. Silloin teidän mielestänne viileämmällä kelillä perkaaminen olisi paljon mukavampaa. Oli sää, mikä hyvänsä se ei tunnu teille sopivan, mutta tämäkin työ on tehtävä tyttökullat”, sanoo äiti peraten porkkanapenkkiä.
”Anteeksi äiti, olet taas oikeassa. Oli sää millainen tahansa, niin me varmasti rutisisimme silti”, sanoo Henni ja Hetti nyökyttelee myös päätään.
”Ajatellaanpas jotain kivoja ja lämpimiä asioita”, ehdottaa äiti ja jatkaa ”Muistellaan vaikkapa sitä, kun istutimme perunat ja teimme tämän kasvimaan. Kummallakin kerralla oli oikein kaunis ja lämmin päivä.”
”Niin olikin! Silloin oli oikea helle, kun perunoita istutettiin!” huudahtaa Hetti.
”Me istuimme perunanistutuskoneen päällä ja tiputtelimme perunoita vakoihin. Isä ajoi traktoria ilman paitaa”, muistelee Henni hymyillen.
”Perunoiden istutus oli kivaa ja isä kehui meitä, kun osasimme tehdä sen työn sujuvasti”, innostuu Hetti kertomaan.
”Niinhän te osasittekin. Ja te osaatte vaikka mitä, kunhan vain haluatte ja viitsitte”, kehuu äitikin tyttöjä.
”Oli tosi kiva tehdä sitä hommaa. Sitten me juotiin mehua pellon laidalla. Oli tosi kuuma…”, Henni sanoo sulkien silmänsä ja palaten takaisin kesän alun lämpöön.
”Hei, tytöt! Muistatteko, mitä hauskaa tapahtui, kun toin isälle kahvit sinne pellon laidalle?” tyttöjen pyöritellessä päitään äiti jatkaa kertomistaan ”Isä joi siinä kivellä rauhassa kahvia. Hänellä oli ne siniset verkkarit jalassaan ja hän istuskeli siinä ilman paitaa. Isä oli ottanut saappaat ja sukatkin pois jalastaan. Yhtäkkiä hän jäykistyi ja tyrkkäsi kahvimukinsa minulle. Sitten hän oli hetken hiljaa, kunnes hän hyppäsi ylös ja alkoi riisua housujaan. Me olimme aivan ihmeissämme, että mitä hän nyt touhuaa. Hän ei meinannut saada niitä verkkareita pois ollenkaan”, naureskelee äiti.
”Sitten hän sai ne vihdoin pois ja huokasi helpottuneena, että se olikin vain sisilisko. Isä oli luullut, että joku käärme oli alkanut kiivetä hänen jalkaansa pitkin. Samaan aikaan naapurin vanha isäntä ajeli traktorilla ohitsemme ja katsoi isäänne kulmat kohollaan päätään pyöritellen. Hän ei varmasti ymmärtänyt, miksi isä oli pellolla pelkissä alushousuissaan.”
Äiti ja tytöt purskahtavat nauruun muistaessaan hämmentyneen naapurin isännän ilmeen.
”Hei, Hetti! Katso mitä me olemme saaneet aikaan! Olemme peranneet kohta kaikki penkit samalla, kun olemme jutelleet”, huudahtaa Henni iloisena.
Hetti katselee ympärilleen silmät suurina ja huomaa muuttaneensa mielipiteensä kasvimaan perkaamisesta.
”Ei tämä taida sittenkään olla niin tylsää ja varsinkin, kun äiti on auttanut meitä.”
”Kyllä te tytöt olette tehneet hienosti töitä. Te olette paljon nopeampiakin kuin minä”, kehuu äiti tyttöjä.
”On aika mielenkiintoista, että ne pienet siemenet ovat kasvaneet noin paljon. Porkkanan naatit ovat kuin pieniä kukkakimppuja”, pohtii Henni.
”Minun on vielä harvennettava nuo porkkanarivit”, sanoo äiti.
”Miksi niitä pitää harventaa?” haluaa Hetti tietää.
”Jos ne saisivat kasvaa kaikki noin lähekkäin toisiaan, niin porkkanat jäisivät pieniksi. Niillä olisi liian vähän tilaa kasvaa, ja sen vuoksi niistä on osa harvennettava eli otettava pois”, äiti selittää Hetille.
”Sitten ei olisi meillä eikä pupuilla porkkanan porkkanaa syötäväksi”, pohtii Hetti ja jatkaa saman tien kysymyksellä: ”Miksi joissakin kuvissa pidetään kepissä roikkuvaa porkkanaa aasin edessä?”
”Se porkkana houkuttelee aasia jatkamaan kulkemistaan. Porkkana voi olla muutakin kuin porkkana. Esimerkiksi sinut saa helposti tekemään asioita, jos lupaan sinulle vaikkapa karamellia – silloin karamelli on sinun porkkanasi”, äiti neuvoo jatkaen ”Nyt tiedän oikein hyvän porkkanan teille, että saadaan tämä kasvimaa nopeasti valmiiksi.”
”Kerro heti, mikä porkkana? Saadaanko karamellia?” hypähtää Hetti ylös kyykystään.
”Ei – mutta mitäpä jos paistettaisiin iso kasa lättyjä ja herkuteltaisiin niillä?” vastaa äiti.
Saman tien tytöt jatkavat kasvimaan perkaamista höpöttäen, montakohan lättyä jaksaisivat syödä porkkanana.
Kisu on makoillut kasvimaan reunalla lämpimän huovan päällä ja kuunnellut äidin ja tyttärien juttelua. Välillä Kisu on torkahdellut ja nähnyt jos jonkinlaista unta. Se oli havahtunut Hennin huutoon ja siksi jäänyt kuuntelemaan keskustelua porkkanoista.
”Vai jäisitte te tytöt ja puput ilman porkkanoita? Entäs minä sitten? Minäkin pidän porkkanoista, mutta keitettyinä. Niin ja sitten se aasi. Ei aasi ole ainut, joka pitää saada porkkanalla liikkeelle. Jäniksetkin voivat olla porkkanoita, silloin kun jänis on mukana juoksukilpailussa. Jänisjuoksija voi juosta aluksi kovaa ja saa muutkin juoksemaan lujempaa. Jänis ei ole mukana maaliin asti, vaan lopettaa hypäten pois radalta. Yhtenä aamuna näin, kun Justus Jänis harjoitteli juoksuaan kentällä. Luulenpa, että kisat ovat varmaankin lähestymässä”, mutisee Kisu kuvitellen, ettei kukaan kuule häntä.
Samaan aikaan äiti ja tytöt lähtevät käsien pesulle sisälle ja lättyjen paistoon.
”Tulepas sinäkin jänis sisälle”, sanoo Henni Kisulle.
Kisu hätkähtää tultuaan kuulluksi, mutta sekin haluaa herkutella, joten se lähtee myös sisälle lämpimämpään.
”Aurinko, aurinko lettuja paistaa, hauska on auringon lettuja maistaa”, loruttelevat Hetti ja Henni.
”Mukava, kun olette niin hyväntuulisia tytöt”, sanoo äiti hymyillen ja kääntää samalla lättyjä pannulla.
”Loruttelu on niin kivaa”, lausahtaa Hetti.
”Muistatko Hetti, kun olimme mattopyykillä? Silloinkin me loruttelimme. Mielestäni se meni jotenkin näin, että harjaan, harjaan raitoja harjaan, huuhtelen, huuhtelen raitoja huuhtelen, taion, taion värejä taion”, sanoo Henni muistellen mattojen pesua.
”Joo, sillä lailla se meni! Me jynssäsimme niitä mattoja niin, että vesi lensi. Olimme aika märkiä ja tuoksuttiin ihan mäntysuovalta. Harjasimme juuriharjoilla raitoja puhtaaksi raita raidalta. Kädet olivat kyllä tosi kipeät sen jälkeen.”
”Mutta puhdasta tuli. Ne matot tuoksuvat vieläkin mäntysuovalta”, Henni sanoo.
”Mäntysuovaltako? Eivät kai nuo äidin paistamat lätyt mäntysuovalta tuoksu? Minusta ne tuoksuvat voilta ja, ja…no ne tuoksuvat herkullisilta lätyiltä, sanoo isä, joka on yllättäen myös liittynyt seuraan.
”Minä poikkesin tullessani torilla ja toin porkkanoita, kun oman sadon porkkanoihin menee vielä aikaa”, lisää isä vielä ja jää hämmästyneenä katsomaan tyttöjä, joita naurattaa.
”No jo on ollut porkkana-aasia ja juoksijajänistä ja karamellia ja lättyjä porkkanana”, Henni naurahtaa.
”Nyt en ymmärrä, miten aasit ja jäniksetkin tähän liittyvät?” isä ihmettelee.
”Voi sinua isä, ei sinun tarvitsekaan ymmärtää mutta sen verran voisit ymmärtää ja ottaa kaikille lautaset, jotta pääsemme syömään näitä lättysiä”, pyytää äiti ja niin kaikki, Kisua myöten, pääsevät herkuttelemaan.
Jaana Hänninen
