Loppukatselmuksen vaatimukset kasvavat

Valtio pyrkii torjumaan rakentamiseen liittyvää harmaata taloutta yhä tiukemmin. Heinäkuun alussa tulee voimaan uusi laki, joka velvoittaa kotitalouden ilmoittamaan Verohallinnolle tietoja rakentamistyön suorittaneista yrityksistä ja työntekijöistä. Tiedot on ilmoitettava kaikista rakennusluvan alaisista töistä. Kuntien rakennusvalvonta valvoo yksityishenkilöiden ilmoitusvelvollisuutta.

Jollei rakennuttaja esitä Verohallinnolta saatua todistusta rakennustarkastajalle viimeistään loppukatselmuksen yhteydessä, rakennustarkastajan on ilmoitettava laiminlyönnistä viipymättä Verohallinnolle.

– Kotitalouden on pyydettävä verottajalta tiedot, ja me pyydämme ne heiltä. Yhteiskunta valvoo entistä enemmän, ja mahdollinen harmistus kohdistuu lisäpapereiden pyytäjään eli meihin. Mutta eihän tällaista tarvittaisi, jos harmaata taloutta ei olisi, sanoo Akaan vastaava rakennustarkastaja Anu Hytönen.

Lakimuutos koskee myös aiemmin myönnettyjä rakennuslupia, jos loppukatselmus pidetään 1. heinäkuuta 2014 tai myöhemmin. Anu Hytönen sanoo, ettei hänellä ole harmainta aavistusta, kuinka paljon Akaassa teetetään pimeitä rakennustöitä.

– Jos urakoitsijaa käyttää, firman nimi tulee niin moneen paikkaan, että ei sitä voi pimeänä tehdä. Nyt kun talkootyötkin on pantu verolle, varmaan tehdään vähemmän vaihtotyötä, jossa tehdään ristiin hommia toisille. Nykyään pitää tehdä myös niin paljon teknisiä asioita, että hartiapankkirakentaminen vähenee koko ajan.