Vaaleihin vajaat kaksi kuukautta

”Olen 32-vuotias kahden lapsen äiti Tampereelta” aloitti Kaisa Penny. Hän kertoi työkokemuksestaan Euroopan demarinuorten puheenjohtajana ja Euroopan sos.dem. puolueen puoluehallituksen ja puheenjohtajiston jäsenenä.

Meitä ”konkareita” oli kerääntynyt kuuntelemaan herkällä korvalla, mitä Kaisalla oli kerrottavana, kun tähtäimessä on Euroopan parlamentti ja vaaleihin on aikaa vain vajaat kaksi kuukautta. Alustuksen aiheet olivat toki tuttuja kotimaan politiikasta ja ajankohtaisista uutisista: viennin merkitys kansamme hyvinvoinnille ja se, että EU:n jäsenmaat ovat riippuvaisia toisistaan ja toistensa taloudesta. Alustaja teki selväksi, että on tehtävä työtä, jotta jäsenmaitten kansalaisilla olisi yhdenvertaiset oikeudet työhön, hyvinvointiin ja osallisuuteen. Keskustelussa pohdittiin muun muassa eteläisen Euroopan nuorisotyöttömyyden kauaskantoisia seurauksia myös Suomen viennin elpymisen kannalta. Suomen hyväksi koettua nuorisotakuumallia ollaankin viemässä unionin jäsenmaihin.

Euroopan parlamentti on EU:n ainoa suoralla kansanvaalilla valittava hallintoelin, vaali käydään viiden vuoden välein. Jokainen maa saa parlamentista 6–96 paikkaa maan koosta riippuen.

Marja Liisa Sirola