Pappilan koulun vanhan asuntolan käyttökielto

Sen uhallakin, että minut leimataan kylähulluksi, viherhörhöksi tai muuksi turhan valittajaksi, haluan tuoda julki seuraavan asian, koska se koskee 7-vuotiasta Heidi-tytärtäni:

Lainaus Valkeakosken ympäristöpalvelujen 10.3.2014 päivätystä tarkastuskertomuksesta koskien Pappilan koulun vanhan opettajien asuntolan tarkastusta: ”Tutkimuksessa todettujen mikrobivaurioiden laajuuden vuoksi ns. vanha opettajien asuntola osoitteessa Savikontie 6, Toijala määrätään terveydensuojelulain nojalla Käyttökieltoon tilojen käyttäjille aiheutuvan terveyshaitan estämiseksi.” Tarkastuskertomus pohjautuu touko-kesäkuussa 2013 kolmannen osapuolen tekemään kuntotutkimukseen.

Miten voi olla mahdollista, että esiluokka A, jolla on 13 tenavaa, on toiminut koko talven ja toimii edelleen näissä tiloissa? Miten voi olla mahdollista, että Kiinteistöpäällikkö Hyvönen ei edes vastaa minulle asiasta sähköpostitse kysyessäni? Miten voi olla mahdollista, että kaupungin rakennusinsinööri kertoo käyttäneensä paikalla ”useita aistiherkkiä ihmisiä, jotka eivät ole havainneet mitään”, vaikka hän on kyseisen raportin jakelulistalla? Voiko puolueettoman asiantuntijan ja Turun yliopiston tekemän tutkimuksen kumota käyttämällä paikalla aistiherkkiä ihmisiä?

Raportissa todetaan, että ”Käyttökieltoon määrääminen tehdään erillisellä Valkeakosken kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaoston päätöksellä.” Tämän tahon seuraava kokous on kuulemma toukokuussa. Saako siis toiselle ihmiselle aiheuttaa lain mukaan kiellettyä terveydellistä haittaa, jos ei viranomainen erikseen käske sitä olla aiheuttamatta? Elävät ihmiset pois tiloista heti!

 

Timo Virtanen

Kommentointi on suljettu.