Kylmäkoskella ison osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan asunut Sonia Grönroos sai tammikuussa Suomen Nyrkkeilyliiton Vuoden Läpimurto -palkinnon. Grönroos aloitti nyrkkeilyn neljä vuotta sitten, ja viime vuonna hän voitti Pohjoismaiden mestaruuden ja Suomen mestaruuden. Euroopan unionin kisoista tuli hopeaa, ja nämä kaikki yhdessä varmistivat paikan tämän vuoden EM- ja MM-kisoihin.
EM-kisat otellaan touko–kesäkuun vaihteessa ja MM-kisat lokakuussa. Niitä ennen kehä kutsuu GeeBee-turnauksessa huhtikuussa. Grönroosin olkapää leikattiin marraskuussa, joten maaliskuun alun SM-kisat kotikaupungissa Tampereella eivät olleet osa valmistautumista.
– Olkapäästä repesi rustorengas, joka kiinnitettiin kahdella ankkurilla. Särkyjä siinä ei enää ole, ja olen koko ajan treenannut, mutta leikkauksesta on sen verran vähän aikaa, että täyttä kontaktia ei uskalla ottaa, Grönroos kertoo.
Hän ei ajattele, että koska nyrkkeilyharrastus alkoi vasta 25-vuotiaana, pitäisi saavuttaa kaikki mahdollisimman pian. Päinvastoin.
– Haluan, että kroppa pelaa myöhemminkin. En todellakaan riskeeraa terveyttäni. Jos olkapää olisi nyt mennyt, koko loppuvuosi olisi ollut pilalla.
Maltillisesta ja onnistuneesta kuntoutuksesta on jo aiempaa kokemusta.
– Kun selkääni tuli välilevyn pullistuma kolme vuotta sitten, lääkäri sanoi leikkauksen jälkeen, että semmoinen reipas kävely voisi olla mun uusi juttu. Minä olin, että aha. Olin ihan järkyttynyt, mutta päätin, että kuntoutan selän. En todellakaan ajatellut, että tähän loppuvat minun harrastukseni. Juoksua olen korvannut kaikella muulla, koska pitkiä lenkkejä ei pysty tekemään, kun osa välilevyä on pois.
Kylmäkoskelta on paljon hyviä muistoja
Sonia Grönroos ja hänen veljensä Maru viettivät varhaislapsuutensa Ranskassa. Lasten algerialainen isä kaappasi heidät sinne, kun Sonia oli 1-vuotias. Neljä vuotta myöhemmin äiti sai tietää lasten olinpaikan ja haki heidät Suomeen. Kolmikko asettui Vantaalle.
Vantaalla asuivat tuolloin myös Sonian ja Marun täti ja tämän mies, Arja ja Bjarne Illman. Kun Illmanit muuttivat Kylmäkoskelle, tuli paikkakunta tutuksi myös Sonialle.
– He alkoivat rakentaa sinne taloa, ja me tulimme esimerkiksi kesällä käymään. Se oli mielettömän hienoa ja hauskaa, ja muistan edelleen, kuinka kävimme esimerkiksi joella kalastelemassa. Sitten meidänkin perhe päätti muuttaa Kylmäkoskelle.
Vaikka tienoo oli jo tuttu, se ei vetänyt vantaalaissisaruksia magneetin lailla puoleensa. Sonia oli tuolloin viidennellä luokalla ja Maru kuudennella.
– Kyllä siitä vähän oli mykkäkoulua, että muutetaan maalle, mutta ei meillä kauaa mennyt, kun saimme kaverit ja oli tosi kotoisa olo. Jälkeenpäin olen sanonut, että olen tosi tyytyväinen, että saimme kasvaa siellä. Meillä oli niin tiivis kaveriporukka, ja meitä oli kaikenikäisiä. Kaikki tiesivät, missä joku on, ja pidimme huolta toisistamme.
Suurempia törmäyksiä ei tullut eikä tummempien lasten taustojen perään kyselty.
– Meitä luultiin itse asiassa ruotsalaisiksi, kun olimme Bjarnen sukulaisia. Se oli se eka juttu ja ihan mielenkiintoista, koska emme me osanneet silloin edes puhua ruotsia. Kyllähän sen kaikki näkee väristäkin, että noi on jostain muualta, ja varmaan olemme aika eloisia. Mutta ei se ollut mikään juttu.
Sonia on kertonut lehtihaastatteluissa avoimesti lapsuutensa ensimmäisistä vuosista, koska ne ovat osa hänen elämäänsä.
– Nyt niistä pystyy jo heittämään vitsiäkin. Isää minun piti lähteä katsomaan joulukuussa, mutta se ei onnistunut, kun käsi oli kantositeessä.
Show Teamin opit kovassa käytössä
Viialan Pyryn tanssiryhmä Show Team on ollut vahva fyysinen ja henkinen pohja muun muassa Miss Suomi Satu Tuomiston ja näyttelijä Anna-Maija Tuokon aikuisiän tekemisille ja saavutuksille. Samoista mahdollisuuksista ja kokemuksista on nauttinut myös Sonia Grönroos.
– Olin ihan ikionnellinen, että Viialasta löytyi tanssiryhmä. Se oli hauskaa ja tosi tärkeä juttu itselle. Meillä oli kiva ja hyvä ryhmä, ja huomasin, että sille porukalle pystyn tekemään myös koreografioita. Voimistelussa olin sen verran pitkällä, että olin kilpaillut ja minun olisi pitänyt käydä Tampereella. Sen takia voimistelu jäi. Mutta tiesin, että minusta olisi tullut hyvä voimistelijakin, jos olisin saanut sitä jatkaa.
Voimaharjoittelukin kuului tanssityttöjen ohjelmaan.
– Kyllä minä Kylmäkosken kuntosalillakin kävin, mutta silloin 13-vuotiaana ei salitreenaamisesta tiennyt oikein mitään. Sinne vaan mentiin ja tehtiin jalkaprässiä, ja se oli siinä, Grönroos nauraa.
Entä onko Show Team -kokemuksesta ollut nyrkkeilijänä…
– On! Tanssista ja voimisteluista on ollut ihan järjetön hyöty. Ihan mieletön. En olisi oppinut edes perustekniikoita niin hyvin ja niin nopeasti, jos ei olisi ollut tanssitaustaa ja tietoa, miten kädet ja jalat toimivat eri aikaan ja eteen, taakse ja sivulle.
Nyrkkeily on Sonia Grönroosin mukaan vaikea laji. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän tajuaa, että opittavaa on koko ajan enemmän. Kaikki lähtee tekniikasta.
– Pitää olla nopea, räjähtävä, keskittynyt ja älyttömän hyvä koordinaatio. Treeni on tosi monipuolista, ja luotan itseeni, että aina kun valmentaja jotain neuvoo, minä tajuan sen ja tiedän, että pystyn oppimaan sen toistojen kautta, Grönroos sanoo.
Hän ei ikinä aliarvio vastustajia, vaikka luottaakin itseensä.
– Olen uskonut ja tiennyt, että jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pääsen vielä pitkälle. Kun aloitin, otin kahden viikon harjoittelun jälkeen ekan nyrkkeilymatsin. Hävisin sen, mutta kuukauden tai kahden päästä voitin saman vastustajan. Ja mä tiesin, että mä voitan sen.
Italialaisessa pikkukylässä ja Madridin irkkubaarissa
Sonia Grönroos harkitsi lukion jälkeen liikuntaopintoja ja kävikin Varalan urheiluopistossa liikunnanohjaajan peruskurssin. Hän myös muutti Tampereelle, mutta asettuminen oli väliaikaista, ja omasta ammattialasta päättäminen tuntui kovin varhaiselta.
– Aloin hakeutua ulkomaille. Ensin lähdin au pairiksi Milanoon kolmeksi kuukaudeksi, ja silloin syttyi kipinä reissaamiseen. Tulin takaisin Suomeen vaatemyyjän töihin ja muuta työkokemusta hankkimaan, mutta 2005 lähdin töihin Egyptiin. Olin siellä liikuntatiimissä, joka veti päivisin rantalentopalloa, vesijumppaa, jalkapalloa ja muuta, ja iltaisin tehtiin tanssiesityksiä. Sopeuduin sinne heti, ja minut ylennettiin koreografiksi, koska minulla oli kokemusta Show Teamistä.
Egyptin jälkeen oli taas Italian vuoro.
– Rakastuin tulisesti italialaiseen mieheen ja lähdin sinne. Aloitin tyhjästä pienessä kylässä ja olin ulkomaalaisille tarkoitetulla kielikurssilla. Töitä oli tosi vaikea saada, mutta ensimmäinen työpaikka oli sielläkin tanssinopettajana kuntosalilla. En puhunut italiaa, mutta osasin laskea kahdeksaan. Se auttoi.
Eron jälkeen Grönroos tuli hetkeksi Suomeen vuonna 2008.
– Olin täällä muutaman kuukauden ja tuntui, että mietin vain eroa koko ajan. Päätin, että haluan oppia myös espanjan kielen ja muutin Espanjaan. Mietin, missä pitäisi osata puhua hyvää englantia ja olisi kansainvälinen ilmapiiri, ja kävelin Madridin keskustassa irkkubaariin. Kysyin saanko töitä, ja he sanoivat, että aloita tänään seitsemältä.
Espanjassa vierähti vuosi, ja sen jälkeen Grönroos asui taas Tampereella ja suunnitteli uutta lähtöä Egyptiin. Egypti jäi, koska nähtyään kyltin thainyrkkeilyn peruskurssista ja mentyään ensimmäisiin treeneihin Grönroos ihmetteli, miksei ollut tajunnut lajia aikaisemmin.
– Halusin heti otella, ja otin kolme thainyrkkeilymatsia ennen kuin siirryin puolentoista vuoden jälkeen nyrkkeilyyn. Se tuntui enemmän omalta, ja thainyrkkeilytreeneissäkin halusin aina tehdä enemmän lyöntejä. Sillä tiellä ollaan.
Käynti Kylmäkoskella lataa aina akut
Sonia Grönroos on töissä Stadiumilla Lielahdessa sen minkä harjoittelultaan ehtii. Koti on ainakin toistaiseksi Tampereella.
– Niin kauan kuin aion nyrkkeillä, en ole lähdössä mihinkään, sillä ilmapiiri omassa treeniporukassa on ainutlaatuinen. Treenikaverit Tampereen voimailuseurassa ovat jo osa omaa perhettä, ja ilman valmentaja Askar Sarsenbayevia en olisi saanut niin monipuolista harjoittelua. On ollut myös hienoa olla maajoukkueessa ja edustaa Suomea.
Grönroos on nyrkkeillyt aiemmin 51-kiloisissa ja viime vuoden 48-kiloisissa. Helsingin kansainvälisessä GeeBee-turnauksessa 11.–13.4. hän ottelee taas 51-kiloisissa. Sen jälkeen haetaan rutiinia EM-kisoihin mahdollisimman monesta ottelusta.
Harjoittelun, työnteon, otteluiden ja arvokisojen vastapaino löytyy Arja ja Bjarne Illmanin kotoa Kylmäkoskelta.
– Näen heitä useammin kuin ketään muita sukulaisia. Se on aina ollut minulle tukikohta, koska olen aikoinaan muuttanut paljon, ja perheenikin on liikkuvaa sorttia. Äiti asuu nykyään Pellossa, Maru Tohmajärvellä ja isä Ranskassa, Grönroos kertoo.
Arja Illman on hänelle hyvin läheinen.
– Hyppään aina junaan ja menen Viialaan, mistä täti hakee minut. Se on aina pieni loma, kun pääsee sinne rentoutumaan, juttelemaan ja katselemaan rauhallista maisemaa.
