”Mitähän siellä oikein tehdään? Ketä kaikkia siellä muita mahtaa olla? Onkohan ketään, jonka me tunnemme?”, pohdiskelee Hetti.
”No ensinnäkin – nehän on lavatanssit, joten siellä kaiketi tanssitaan. Ja siellähän saattaa olla vaikka kuinka monta tuttua. Kuulin kavereiltani, että moni oli saanut kutsun sinne Hunajalastakin”, kertoo Henni.
”Osaatko sinä Henni tanssia? Minä en osaa”, Hetti kysyy huolestuneena.
”Enpä taida osata minäkään, mutta kyllä me varmasti opimme. Minä käyn lainaamassa äidiltä jonkun tanssimusiikkilevyn, niin voimme harjoitella yhdessä”, sanoo Henni lähtiessään äidin luo.
Henni palaa takaisin iloisesti hypellen ja laulellen.
”Minusta tuntuu, että tästä tulee tosi kivaa ja hauskaa! Laitetaan levy soimaan ja kuunnellaan ensin vähän aikaa”, Henni lausahtaa laittaessaan levyä soittimeen.
Pian tyttöjen huoneen täyttää haitarimusiikki, joka saa tyttöjen mieleen heti kalareissun isän kanssa mökillä. Lintusaaren isäntä soitteli silloin haitariaan ja hienosti soittelikin. He muistavat vieläkin sen kesäisen tunteen, kun musiikki kantautui heidän luokseen järven pintaa pitkin auringon välkehtiessä laineilla.
”Minulle tuli ihan lämmin olo”, huokaa Henni.
”Tuliko sinulle jo lämmin, vaikka emme ole edes aloittaneet tanssimaankaan?”, ihmettelee Hetti.
”Ei kun tarkoitin sitä, että minulle tuli lämmin olo eli hyvä mieli, kun muistot kalareissusta tulvahtivat mieleeni”, selventää Henni.
”Jokohan me voitaisiin kokeilla tanssimista?”, Hetti sanoo ja nousee ylös vetäen Hennin kädestä lattialle.
”Olen nähnyt, että siinä ollaan jotenkin näin lähekkäin ja pidetään kiinni toisesta”, neuvoo Hetti ottaen Hennistä kiinni halaten. He koettavat tanssia, mutta ei siitä tule mitään. He kaatuvat lattialle jalat ja kädet solmussa nauraa kikattaen.
”Ehkä se ei mene ihan noin”, hihittelee Henni ja jatkaa
”Koetetaan vaikka pitää vain toistemme käsistä kiinni.”
Tytöt pitävät toisiaan molemmilla käsillä kiinni. He keinuttelevat ja heiluttelevat käsiään puolelta toiselle. He eivät kuitenkaan vieläkään ole tyytyväisiä tanssimiseensa.
”Minun mielestäni tanssiessa pitää liikuttaa jalkojakin”, opastaa Henni.
Tytöt liikuttelevat vuorotahtiin jalkojaan – auki-yhteen auki-yhteen. Nyt he pääsevät jo rytmiin kiinni. Kappale vaihtuu ja musiikki muuttuu nopeatempoiseksi. He koettavat tanssia samalla tavalla kuin äskenkin, mutta ei siitä tule mitään. He liikkuvat kumpikin eri tahtiin ja heitä alkaa naurattaa kömpelyytensä. He istuvat lattialle naureskellen mutta silti totisina.
”Miten ihmeessä tanssiminen näyttää niin helpolta ja kauniilta televisiossa.? Me näytimme varmaan ihan pelleiltä heilumassa lattialla”, naureskelee Henni samalla miettien asiaa.
Äiti on hiipinyt hiljaa tyttöjen huoneen ovelle ja katsellut hymyillen tyttöjen tanssia. Hän muistaa vieläkin oman tanssiopettelunsa, ja se oli aivan yhtä hauskaa.
”Hienostihan se menee, tytöt! Ainakin teillä on hauskaa niin kuin pitääkin. Minä voisin hiukan neuvoa teitä.”
Tytöt nauttivat, joka hetkestä, kun äiti opettaa heille tanssimista. Heille selviää, että on olemassa paljon erilaisia tansseja ja kaikkia tanssitaan erilailla. Äiti on kuitenkin sitä mieltä, että aluksi heille riittää mainiosti, kun he tietävät, miten toisesta pidetään kiinni tanssiessa. Äiti koettaa opettaa tytöille valssia ja jenkkaa. Näiden kahden tanssin askelilla he pärjäävät kyllä perjantai-iltana.
”Valssi on siis hitaampi ja siinä lasketaan kolmeen: yks, kaks, kol”, kertaa Hetti
”Jenkassa on: yks, kaks ja hyppy – yks, kaks ja hyppy – ympäri, ympäri, ympäri”, sanoo Henni.
”Hyvä tytöt! Siitä se tanssiharrastus alkaa! Onko ollut kiva tanssia?”, kysäisee äiti onnellisena yhteisestä hetkestä tyttöjen kanssa.
”Kysytkin vielä! Kyllä on!” huudahtaa Henni
”On, on!”, huudahtaa Hetti samaan aikaan.
”Mitäs, mitäs – minun kolme kaunista prinsessaani ovat järjestäneet tanssit ilman minua”, isä huutelee ovelta ja jatkaa.
”Minäkin haluan pari tanssia teidän kanssanne.”
Ja niin he tanssivat valssia ja jenkkaa. He vaihtelevat pareja ja välillä he tanssivat kaikki yhdessä.
”Tehän olette loistavia tanssijoita! Kyllä teitä moni poika hakee tanssimaan!”, isä kehaisee.
Syntyy täysi hiljaisuus. Tytöt tuijottavat toisiaan suut auki ja kauhistuneen näköisinä.
”Siis mitä? En minä aio tanssia poikien kanssa”, tuhahtaa Henni ja Hetti säestää häntä.
”Ei tietenkään pakko ole, mutta yleensä tansseissa pojat hakevat tyttöjä tanssimaan. Te olette toki vielä pieniä, mutta jonakin päivänä sitten, kun olette isompia, niin teitä haetaan tanssimaan. En halunnut pelästyttää teitä. Te voitte aivan hyvin tanssia yhdessäkin. Mutta minäpä tiedän vielä yhden tanssin – sitä voi tanssia ihan yksinkin. Kipaisen hakemaan toisen levyn”.
Isän mentyä levyä hakemaan Hetti sanoo hymyillen Hennille:
”Ville tulee varmaan hakemaan sinua tanssimaan…”
”Hetti! Eikä tule! Enkä mene! Tai ehkä sitten, kun olen isompi”, vastaa Henni.
Isän levy onkin aivan toisenlainen. Se on nopeata, letkeätä musiikkia ja se saa heti tyttöjenkin jalat liikkumaan. Tytöt taputtavat käsiään yhteen ja Henni kysyy:
”Mitäs tämä on? Kuulostaa hauskalta ja tosi nopealta!”
”Miten tätä tanssitaan?”, kysyy Hetti, joka heiluttelee itseään rytmissä.
”Tämä on sellaista rokkia, twistiä tai jiveä, josta minä pidän. Rokkiakin voi olla niin monenlaista. Tätä te voitte tanssia yksin ja yhdessä ja porukassa. Katsokaas näin!”, isä innostuu ja alkaa rokata omaan tyyliinsä.
Tyttöjä naurattaa isä ketkutus ja hetkutus. Isän lantio pyörii puolelta toiselle ja jalat tekevät hassua liikettä. Väillä hän menee ylös ja alas.
”Onpa hassun näköistä”, tytöt toteavat.
”Tulkaa mukaan vaan, tytöt! Tämä on tosi kivaa! Kokeilkaa!”, äiti sanoo tanssinsa keskeltä.
Henni ja Hetti katselevat hetken huvittuneina vanhempiaan, mutta päättävät kuitenkin itsekin kokeilla.
Hetken päästä tyttöjen huoneessa on hauska tanssimeininki valloillaan. Kaikki hymyilevät ja äiti ja isä innostuvat tanssimaan yhdessäkin.
Kisu ja Hiirulainen ovat olleet koko tanssiopetuksen ajan tarkkaavaisina. Hekin haluavat oppia tanssimaan, sillä he ovat päättäneet lähteä perjantai-iltana mukaan Ali-Krouvin lavalle. Sängyn alta on ollut hyvä seurata ensin äidin opetusta ja sitten he saivat vielä opetusta rokkiinkin.
”Ne kaksi ensimmäistä tanssia olivat ihan erilaisia kuin tuo viimeinen, mutta se oli kaikkein hauskimman näköistä. Sitä minä haluan ainakin tanssia”, toteaa Hiirulainen.
”Minä en niin välitä tuollaisesta heilumisesta”, sanoo Kisu, ”Minä nautin eniten varmasti valssista. Mutta jokaisella saa olla oma mielipiteensä – makuasioista ei kannata kiistellä.”
”Miltä se mielipide maistuu, jos se on makuasia?”, hämmästelee Hiirulainen
”Voi sinua, ystäväiseni. Mielipide ei maistu miltään. Otetaanpa esimerkki – jonkun mielestä punainen on kaunein väri, ja jonkun toisen mielestä kaunein on sininen. Nämä ovat mielipiteitä ja niistä ei kannata kiistellä, sillä ne ovat makuasioita. Selvenikö asia yhtään?” sanoo Kisu koettaen auttaa hämmentynyttä ystäväänsä.
”No juu ja toisaalta taas ei. Se maku ei vieläkään selvinnyt minulle…”, vastaa Hiirulainen.
Musiikki taukoaa, ja Henni, Hetti, äiti ja isä rojahtavat lattialle uupuneina.
”Olipa hauskaa tanssia yhdessä!”, huokaisee äiti
”Tytöt, te taidatte olla valmiita perjantai-illan tansseihin, vai mitä?”, kysyy isä.
”Valmiita ollaan! Olisipa jo perjantai!”, Henni vastaa.
”Niin!”, vahvistaa vielä Hettikin.
