Leijonan muotoinen sydän sykkii yhä

Tero Kivistö on Kylmäkosken Veikkojen futsal-joukkueen päävalmentaja.
Tero Kivistö on vaikuttanut KylVessä jo viime vuosituhannella.

Futsalin Suomen-mestaruudesta on pelattu vuodesta 1997, josta jo vuotta myöhemmin alkoi myös Kylmäkosken Veikkojen futsaltoiminta. KylVessä on sen historian alkuhämäristä asti vaikuttanut Tero Kivistö. Aluksi Kivistö pelasi itse, jonka jälkeen hän valmensi kauden ajan oman pelaamisen ohessa. Vuodesta 2004 asti hän on toiminut ainoastaan päävalmentajana.

Kaksi voittoa ylitse muiden

Vuosien aikana on luonnollisesti ehtinyt tapahtua paljon, mutta seuran parissa miehen on pitänyt aina vahva leijonan muotoinen sydän ja vahva joukkuehenki.

– Kyllä ne on myös tällaiset kokemukset, Kivistö hymähtää KylVen noustua hetkeä aiemmin 0–3-tappioasemasta 4–3-voittoon Turun Pallokerhosta.

Sykähdyttävimpiä hetkiä futsalin parissa ei tarvitse kauan pohtia.

– Kaksi hetkeä on ehdottomia. Nousu Futsal-liigaan toissakaudella on toinen, etenkin se ratkaisuottelu. Sitten on viime vuoden pudotuspeleissä voitto GFT:istä.

Kivistö viittaa viime vuoden puolivälieriin, joissa KylVe nousi kotikentällään suurena ennakkosuosikkina pidettyä espoolaista Golden Futsal Teamiä vastaan 0–2-tappioasemasta jatkoaikavoittoon. Ensimmäinen ottelu joukkueiden välillä oli päättynyt Espoossa kotijoukkueen murskaavaan 5–0-voittoon.

Kansainvälisen tason valmentajakoulutus

Futsalissa ei valmentajille ole ennen ollut tarjolla kunnon koulutusta Suomessa. Kivistölläkin oli vielä vuosi sitten taustalla ainoastaan yksi vuonna 2003 käyty valmentajakurssi.

– Nyt viime vuonna Suomen Palloliitto aloitti Suomen maajoukkueen päävalmentajan Mico Marticin vetämän koulutuksen, johon osallistui parikymmentä Futsal-Liigassa ja -Ykkösessä toimivaa valmentajaa, Kivistö kertaa.

Etenkin futsalin tekniikkaan ja taktiikkaan perehdyttänyt kurssi on merkittävä suomalaisen futsalin mittapuussa. Se antaa ensimmäistä kertaa valmiudet kansainvälisen tason valmennukseen, sillä se hyväksytetään vielä kevään aikana Euroopan jalkapalloliitto UEFAssa. Kurssin vetänyt Martic on kansainvälisen jalkapalloliiton FIFAn valtuuttama.

Taktisen puolen valmentaja

Kivistö pitää itseään ennemmin taktisena kuin henkisenä valmentajana. Mies nojaa valmennuksessaan kahteen asiaan.

– Futsalissa tärkeimmät asiat ovat yksilön taito ja joukkuetaktisuus. Yksilön taitoa ja ominaisuuksia pitää koko ajan kehittää ja ylläpitää. Taktisuuden kautta tulee yhteispeli. Toki kentän laidalla sitä pyrkii myös kannustamaan.

Kivistön mukaan taso Suomessa on jo niin korkea, että yksilöt eivät pysy ratkaisemaan pelejä, vaan pitää pelata joukkueena.

– Laji on kehittynyt vuosien aikana, ja taso on yhä leveämpi. Sarjassa ei ole enää heittopussijoukkueita. Tietenkin lajin toivoisi kehittyvän vieläkin enemmän, mutta kilpailu eri lajien välillä on kovaa.

Vaikka harrastus vie kauden aikana lähes kaiken ylimääräisen ajan, aikoo Lempäälässä asuva Kivistö jatkaa Leijona Futsaliksi nimensä vaihtavassa seurassa tulevaisuudessakin.

– Varmasti sitä ainakin jossain taustalla tulee aina toimittua, ei epäilystäkään, Kivistö toteaa.

Tero Kivistö.
Tero Kivistö kävi viime vuonna merkittävän valmentajakoulutuksen.