Yhteispalvelukeskusta suunnitellaan Kauppiastavarataloon

Akaaseen suunnitellun yhteispalvelukeskuksen toteuttaminen on viivästynyt alkuperäisestä. Tavoitteena oli, että erityisesti pitkäaikaistyöttömille tarkoitettu keskus olisi avannut ovensa viime keväänä. Kauppiastavaratalossa on tällä hetkellä TE-toimisto ja Työvoimapalvelukeskus. Yhteispalvelukeskukseen siirtyisivät Kela sekä mahdollisesti myös aikuissosiaalityö, työttömien terveyspalvelut, mielenterveyspalvelut ja velkaneuvonta.

Yhteispalvelukeskus on osa Etelä-Pirkanmaan kuntakokeilua 2013–2015. Hankkeen isäntäkuntana toimii Valkeakosken kaupunki, jossa yhteispalvelukeskus on ollut toiminnassa viime syksystä lähtien. Kokeilun kustannuksista 75 prosenttia rahoittaa valtio. Akaalle tulee omarahoitusosuutta 23 000 euroa.

Hankkeen projektipäällikkö Ilkka Peltomaa tekee lähiaikoina Akaalle esityksen, jossa hän esittää yhteispalvelukeskusta Kauppiastavarataloon. Esitys mennee perusturvajohtaja Elina Anttilan ja kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren kautta kaupunginhallituksen käsittelyyn.

– Muodostan kantani esityksestä kun olen tutustunut siihen tarkemmin. Tilajärjestelyjä pitää pohtia, eivätkä ne ole välttämättä helppoja toteuttaa. Vielä on auki sekin, tarvittaisiinko Kauppiastavaratalosta lisää tilaa yhteispalvelukeskusta varten, Viitasaari sanoo.

Lähtökohtaisesti keskuksen palvelut ovat jo olemassa, mutta ne halutaan tuoda fyysisesti samoihin tiloihin.

– Tavoitteena on aktivoida työnhakijoita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Palvelujen käyttöä halutaan tehostaa moniammatillisella yhteistyöllä. On tärkeää, että työttömät ohjautuvat oikeiden toimenpiteiden pariin, Peltomaa korostaa.

Hankkeeseen on palkattu Akaaseen työ- ja palveluohjaaja. Projektihenkilöiden työsuhteet päättyvät hankkeen lopussa ensi vuoden lopulla, mutta järjestelmän on tarkoitus jatkaa myös tämän jälkeen.

Tarkoitus on saada keskukseen myös palveluneuvoja. Luukulta toiselle juokseminen vähenee, kun neuvoja osaa heti ohjata asiakkaan eteenpäin.

Tarja Paulaniemi Pirkanmaan TE-toimistosta sanoo, että Valkeakosken yhteispalvelupisteen myötä eri toimijat ovat päässeet tutustumaan paremmin toistensa työhön. Näin yhteistyö on jouhevampaa.

Kela kuntien avuksi tukimaksuissa?

Valkeakosken yhteispalvelukeskuksessa viime perjantaina vieraillut Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä sanoo, että Kela voisi ottaa hoitaakseen omaishoidontuen ja toimeentulotuen maksatuksen.

– Tietotekniikkajärjestelmien kehittäminen maksaa paljon. Kunnat ja osittain sairaanhoitopiiritkin ovat mahdottoman edessä. Rahaa ei ole tuhlattavaksi asti, vaan yhteistyötä pitää syventää, Hyssälä toteaa.

Hän muistuttaa, että sähköinen resepti on jo olemassa. Lisäksi pitäisi tehdä yhteistyössä kansallinen terveysarkisto ja selvittää esimerkiksi palveluseteleiden käyttö.

– Toivon, että kunnat luottaisivat maksatuksissa Kelan ammattitaitoon. Meillä on niistä pitkä kokemus, ja toimintamme on eduskunnan valvonnassa.