Ravintola Kruuna ja Klaava remontoitiin talon historiaa kunnioittaen

Lounastiskin yläpuolella oleva kuva Jokelan talosta on otettu 1960-luvulla. Kuva löytyi Australiaan muuttaneen Matti Salon valokuva-arkistosta.
Lounastiskin yläpuolella oleva kuva Jokelan talosta on otettu 1960-luvulla. Kuva löytyi Australiaan muuttaneen ja talossa lapsuutensa asuneen Matti Salon valokuva-arkistosta.

Toijalassa Kurisjärventien varressa, Lontilanjoen kupeessa sijaitsevan ravintola Kruunan ja Klaavan remontti paljasti vuonna 1887 rakennetun talon hirsistä ja niiden välistä yhden jos toisenkin palan rakennuksen historiaa. Jokelan talon pääpytinkinä tunnetun rakennuksen ravintolatoiminta alkoi vuonna 1980, jolloin miljoonaremontin talossa teetti talon vuotta aiemmin ostanut Toijalan Työväenyhdistys. Tuon remontin aikana rakennusmiehet Tammipuro ja Pesonen raapustelivat hirsiin omat, osin painokelvottomatkin terveisensä.

–  Meidän oli tarkoitus jättää tekstit esiin, mutta innokkaat maalarimme ehtivät sutia niiden päältä, Kruunan&Klaavan ravintolapäällikkö Henri Toivonen harmittelee.

Viime syksynä talon ravintolatoiminta siirtyi akaalaisten Henri Toivosen, Mika Piittisjärven ja Jarno Aaltosen harteille ja uudet omistajat lupasivat Mika ja Reijo Piittisjärven omistamaan rakennukseen remontin, joka ei jää keneltäkään huomaamatta.

Viime viikolla yleisölle avautuivatkin täysin uudistettu ravintola, yökerho sekä pubi, joiden uuteen ilmeeseen vaadittiin parinkymmenen työmiehen urakat sekä omistajien satojen tuntien työt. Kiinteistön omistajien piikkiin korjattiin rakennuksen etuosan katto sekä wc-tilat.

–  Lopetin työtuntien laskemisen siinä vaiheessa, kun niitä oli kertynyt jotain 400, Henri Toivonen laskeskelee.

Omistajat kehuvat työmiesten löytyneen pääosin joko Akaasta tai lähikunnista.

– Katontekijät taisivat tulla kauimpaa, sillä he tulivat Pirkkalasta, Toivonen kertoo.

Omistajat Mika Piittisjärvi ja Henri Toivonen lopettivat työtuntiensa laskemisen kuukauden kestäneen perusteellisen remontin aikana.
Omistajat Mika Piittisjärvi ja Henri Toivonen lopettivat työtuntiensa laskemisen kuukauden kestäneen perusteellisen remontin aikana.

Jäälautalla jokea pitkin

Ravintola Kruunan&Klaavan uudistunut ilme näkyy heti ulko-ovelta, jonka vasemmalla puolella ollut narikka purettiin kokonaan pois ja tilalle saatiin tilaa lounasasiakkaiden pöytäryhmille. Uusi narikka rakentui luontevampaan paikkaan wc-tilojen viereen.

Toijalan ainoa aamuneljään avoinna oleva yökerho siirtyi entisen ruokasalin paikalle, ja tila saatiin pimeäksi maalamalla seinät ja katto mustaksi sekä peittämällä ikkunat ikkunaluukuin. Seinäpinta saatiin yhtenäiseksi poistamalla toinen takaterassille johtaneista ovista.

– Ikkunaluukut ovat toiselta puolelta valkoiset, joten tilan ilme muuntuu helposti päiväkäyttöön, jolloin sitä voidaan hyvin käyttää myös ruokailu- tai kokoustilana, Henri Toivonen esittelee.

Tanssilattian yllä roikkuu suuri discopallo, ja alumiinitrusseista roikkuvat liikkuvat valonheittimet piirtävät lattiaan valokuvioita.
Tanssilattian yllä roikkuu suuri discopallo, ja alumiinitrusseista roikkuvat liikkuvat valonheittimet piirtävät lattiaan valokuvioita.

Ruokailutilan seinät saivat koukerotapettipinnan, ja lounaslinjaston yläpuolelle teetetty  Jokelan talon kuva löytyi Australiaan muuttaneen ja talossa lapsuutensa asuneen Matti Salon arkistoista. Samaa perua ovat myös pubin puolen hirsiseinälle kehystetyt kuvat muun muassa Lontilanjoen jäälautalla seilaavista nuorista miehistä.

Talon erikoisuus on piilotettu ravintosalin puolella olevaan baaritiskiin. Idea oli ravintolan kanta-asiakkaan Jarmo Kuja-Penttilän, joka näki samantapaisen baaritiskin yökerhossa Venäjällä.

– En ainakaan heti tiedä, löytyykö Suomesta toista tällaista, Henri Toivonen toteaa esitelleessään väriä vaihtavaa ja vilkkuvaa baaritiskiä.

Takapakkeja ja lainatuoleja

Remontin yhteydessä kiinnitettiin huomiota myös koko talon energiankulutukseen.

– Mika on saanut koko talon energiankulutuksen puolitettua. Kaikkiin rakennuksen valaisimiin, joita on pelkästään asiakastiloissa toistasataa, on vaihdettu ledilamput ja tänne asennettiin ilmalämpöpumppu, Henri Toivonen luettelee.

Varsinainen ekoteko on miesten wc-tilojen pisuaarien vaihtaminen täysin vedettömiin. Yhden pisuaarin on laskettu säästävän vuodessa noin 100 000 puhdasta juomavettä.

– Niiden etu on myös hajuttomuus, huolettomuus ja yleinen viihtyvyys. Kun vesi jätetään pois, ei putkistoihin pääse muodostumaan hajua, joka syntyy pääosin siitä, kun virtsakivi kiinnittyy putkistoon, Toivonen selvittää.

Misten wc-tilojen pisuaarit vaihdettiin vedettömiin, joten vetonuppia on turha etsiskellä.
Miesten wc-tilojen pisuaarit vaihdettiin vedettömiin, joten vetonuppia on turha etsiskellä.

Lämpöeristettyjä ulko-ovia joudutaan sen sijaan Toijalassa odottamaan hieman aiottua pidempään. Ovet jäivät saapumatta ikkuna- ja ovivalmistaja Fenestran hakeuduttua konkurssiin.

– Suurin takapakki tuli ravintolan kalusteiden kanssa, kun viime viikon  maanantaina meille saapui 16 pöytälevyä ja vain kuudet jalat. Lisäksi meillä on nyt käytössä lainatuolit, koska tilaamiamme tuoleja ei koskaan saapunut.

Keväämmällä remontti jatkuu vielä talon etupihalla, johon rakennetaan uusi terassi.

 

SONY DSC

Yökerhon seinät maalattiin mustiksi ja ikkunat peitettiin mustin luukuin.
Yökerhon seinät maalattiin mustiksi ja ikkunat peitettiin luukuin.
Mika Piittisjärvi huolehti talon LVI-asennuksista sekä energiatehokkuudesta, mutta  toimi muiden tavoin aina myös hanslankarina.
Mika Piittisjärvi huolehti talon LVI-asennuksista sekä energiatehokkuudesta, mutta toimi muiden omistajien tavoin myös hanslankarina.
Narikkatilat rakennettiin kokonaan uusiksi. Helsikiläinen Juha Saukko urakoi levytyksiä.
Narikkatilat rakennettiin kokonaan uusiksi. Juha Saukko urakoi levytyksiä.
Ravintolasalin seinät levytettiin, maalattiin ja tapetoitiin tammipakkasilla.
Ravintolasalin seinät levytettiin, maalattiin ja tapetoitiin tammipakkasilla.
Blokkari Yen Mai ja tarjoilija Jonna Lamppu ovat kehuneet kavereilleen discon uutta tanssilattiaa tosi hyväksi.
Blokkari Yen Mai ja tarjoilija Jonna Lamppu ovat kehuneet kavereilleen discon uutta tanssilattiaa tosi hyväksi.
IVäriä vaihtava baaritiski syntyi venäläisen esikuvan mukaan.
Väriä vaihtava baaritiski syntyi Venäjällä bongatun mallin  mukaan.