Kun identtiset kaksoset Susan Hakala ja Monika Länsivaara (o.s. Kangasniemi) olivat kouluikäisiä, saattoivat he viihdyttää luokan muita oppilaita vaihtamalla keskenään paikkoja. Hauska jäynä muuttui tylsäksi, jos opettaja ei koko tunnin aikana huomannut mitään.

– Pienenä olimme vielä enemmän samannäköisiä kuin nyt. Ala-asteella pukeuduimmekin aina samalla lailla. Yläasteella meistä tuli vähän erilaisia, toijalalaissyntyiset Monika ja Susan, 38, muistelevat ja tunnustavat poikienkin joutuneen joskus pikkujäynän kohteeksi.

Ystävät oppivat erottamaan kaksoset toisistaan niin hyvin, että lopulta olivat sitä mieltä, etteivät tytöt oikeastaan olleetkaan samannäköisiä. Aikuisille asia ei aina kirkastunut yhtä hyvin.

– Ärsyttävää oli, kun koulussa kysyttiin, mitä mieltä kaksoset ovat jostain asiasta. Ihan kuin olisimme aina samaa mieltä ja yksi sama kokonaisuus, vaikka meillä saattoi olla erilaisia mielipiteitä, Monika huomauttaa.

Poikavauvan sijaan yllätyskaksoset

Huhtikuun 5. päivänä vuonna 1975 syntyneet kaksostytöt olivat vanhemmilleen yllätys. Ennakkoon perheeseen odotettiin isokokoista poikaa, ja tarvikkeet oli hankittu vain yhdelle vauvalle, neuvolan tutkimuksissa kun oli kuulunut vain yhdet sydänäänet. Totuus selvisi vasta synnytyslaitoksella. Ensin syntyi Susan ja viisi minuuttia myöhemmin Monika, ja molemmat lähes kolmekiloisina.

Susan ja Monika sanovat olleensa lapsena hirveitä riiviöitä, jotka päätyivät kuraojiin ja sotkivat maksamakkaralla sohvat. Sisarusten väliset riidat olivat tulisia, mutta vanhempiaan vastaan he olivat yhtenä rintamana. Kun Susan erään riidan tuoksinassa löi tuolinjalan Monikan huoneen oven läpi, yrittivät tytöt peitellä vahinkoa liimaamalla reiän päälle Keke Rosbergin tarran.

– Äiti ihmetteli ensin, miksi tarra on keskellä ovea, kunnes huomasi reiän. Siitä taisi alkaa minulla tarrojen keräily oveen. Lopulta se oli täynnä tarroja, Monika kertoo.

Kaksosten maaginen yhteys

Kaksoset olivat koko kouluaikansa Nahkialan ala-asteelta Toijalan lukion loppuun asti samalla luokalla. Susan ja Monika muistavat, kuinka he yläasteikäisinä halusivat etäisyyttä toisiinsa, olivat enemmän muiden kavereidensa kanssa ja kulkivat kouluun eri matkaa, vaikka molemmilla koulu olisi alkanut samaan aikaan.  Yhteinen sävel löytyi uudelleen lukiossa.

– Siitä lähtien ollaan oltu parhaat kaverit.

Monika ei kuitenkaan usko, että identtisillä kaksosilla olisi erityinen henkinen yhteys.

– Minusta siihen on liitetty liikaakin maagisuutta. Jos miettii 40 vuotta yhdessä olleita aviopareja tai meitä, jotka täytämme pian 40 ja olemme aika tiiviisti olleet 40 vuotta tekemisissä toistemme kanssa, on luonnollista, että tiedämme, mitä toinen ajattelee. Onko se silti yliluonnollista?

Yhden mystisen tapauksen Susan muistaa lapsuudesta: tytöt kaatuivat peräkkäisinä päivinä ja molemmilta mustui sama hammas.

Samanlaisuudesta huolimatta siskokset sanovat olevansa myös erilaisia. Susan kuvailee olevansa siskoaan rauhallisempi, hiljaisempi ja sovittelevampi, Monika suuttuu helpommin, mutta leppyy myös helposti.

Yhteistä ja erilaista

Susanin ja Monikan nykyisestä elämästä löytyy sekä yhdistäviä että erottavia tekijöitä. Susan asuu uudessa omakotitalossa Viialassa ja Monika vanhassa talossa Vesilahdessa. Susanin aviomiehen nimi on Joni ja Monikan Jon, ja molemmat miehet ovat Vesilahdesta. Monikan ensimmäinen avioliitto päättyi eroon kymmenen vuotta sitten.

Susanilla on kaksi tytärtä, 11-vuotias Julia ja 8-vuotias Camilla, kun taas Monikalla on kaksi poikaa, 14-vuotias Valtteri ja 3-vuotias Ilmari.

Molemmat naiset ovat yhteiskuntatieteiden maistereita, Susan Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan valtio-oppi, ja Monika Tampereen yliopistosta pääaineenaan tiedotusoppi.

Susan on työskennellyt päivähoidon opettajana ja jumppaohjaajana. Nykyisin hän toimii sihteerinä ja ”yleismies Jantusena” miehensä yrityksessä Rakennesuunnittelu Hakalassa. Tällä hetkellä kotiäitinä oleva Monika on puolestaan tehnyt äidinkielenopettajan sijaisuuksia valmistumisestaan lähtien.

Molemmat viihtyvät maalla.

– Tänne veti kotiseuturakkaus. Viihdyin kyllä Jyväskylässäkin tosi hyvin, mutta joka kerta kun tulin sieltä junalla, Oriveden jälkeen alkoi tuntua, että nyt tulen kotiin, Susan kertoo.

Opiskeluajan Tampereella asuneelle Monikalle liikkuminen jäällä ja metsässä on luksusta, kun samaan aikaan palvelut ovat kuitenkin suhteellisen lähellä.

– Ei voi vähätellä myöskään omien vanhempien läheisyyttä. On hienoa, että lasten mummula on lähellä, Monika muistuttaa.

Vahvasti siskoksia yhdistää liikunta. Molemmat toimivat ohjaajina Viialan Naisvoimistelijoissa ja käyvät toistensa jumpissa. Molemmat harrastavat myös juoksemista ja ovat taivaltaneet maratoneja ja puolikkaita. Myös leipominen ja ruuanlaitto sekä askartelu ja piirtäminen ovat yhteisiä kiinnostuksen kohteita – koiria unohtamatta. Susanin perheessä on westie Tassu ja Monikan perheessä jackrussellinterrieri Helmi.

Siskokset pitävät itseään onnekkaina, että ovat syntyneet kaksosina.

– Ei sitä ikinä lapsena tullut ajatelleeksi, että olisi jotenkin erilainen kuin muut, mutta näin vanhempana pitää itseään onnekkaana, kun on syntynyt kaksosena. Samalla on saanut hyvän ystävän ja sieluntoverin, ihmisen jonka kanssa voi jakaa kaikki asiat. Toiset tekevät sen aviopuolison kanssa, niin mekin teemme, mutta sen lisäksi meillä on myös tosi hyvä ystävä.

Sunnuntaina 2. helmikuuta vietettiin valtakunnallista kaksosten päivää.

 

Monikkoperheillä oma kerho

Monikkoperheet kokoontuvat Akaassa parillisten viikkojen maanantaina kello 16–18 Kulttuuritalo Laaksolassa. Mukana on nelisen perhettä. Joukossa on kaksosia ja yhdet kolmoset. Osalla mukana on myös muut sisarukset. Kokoontumissa käy perheitä myös Akaan ulkopuolelta, koska kaikissa kunnissa ei ole vertaistukimahdollisuutta.