Vanitatum Vanitas konsertoi Viialan kirkossa

Myöhäiskeskiajan ja renessanssiajan lauluihin erikoistunut kouvolalainen yhtye Vanitatum Vanitas konsertoi Viialan kirkossa su 2.2. klo 16. Yhtye on perustettu vuonna 2006 ja siinä laulavat Teija Kapiainen, Terhi Paukku ja Mari Lavikainen. Lauluyhtyeen ohjelmisto koostuu pitkälti Piae cantiones -lauluista, jotka ovat syntyneet keskiajalla ja jotka julkaistiin vuonna 1582 ilmestyneessä kokoelmassa. Yhtyeellä on ohjelmistossaan myös monia muita keski- ja renessanssiajan lauluja, mm. Palestrinalta ja di Lassolta.

Vanitatum Vanitas -lauluyhtye on viime vuosina konsertoinut ahkerasti eteläisen Suomen alueella ja ollut mukana sekä kirkkokonserttisarjoissa että keskiaikatapahtumissa.
Yhtye on julkaissut kaksi levyä, O Magnum Mysterium ja Ad perennis.

5kirkkokonsertti viialassa

Teija Kapiainen aloitti musiikin opiskelun Perheniemen kansanopiston musiikkilinjalla ja jatkoi laulun opiskelua Pohjois-Kymen musiikkiopistossa. Hän on ollut mukana monipuolisissa musiikkiproduktioissa.
Terhi Paukku on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastosta vuonna 1998 ja toimii nykyisin kanttorina Elimäen seurakunnassa.
Mari Lavikainen on valmistunut laulunopettajaksi Helsingin konservatoriosta ja toimii opettajana Pohjois-Kymen musiikkiopistossa ja Kouvolan kansalaisopistossa. Lisäksi hän vierailee eri kuoroissa kouluttajana sekä äänenhuoltajana.

Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertin jälkeen on seurakuntasalissa kahvitarjoilu, jonka järjestävät Akaan seurakunnan nuoret kesän 2015 Taizén matkansa hyväksi.