Keittiöstä kuuluu popcornien poksahtelua ja astioiden kilinää. Tytöt levittävät kaunista ja värikästä liinaa pitkälle pöydälle. Heistä on hauskaa heilauttaa liina korkealle ja nähdä, kun se laskeutuu pöydälle melkein heti oikein. Hiukan he joutuvat ojentelemaan sitä sieltä täältä. Äiti on opettanut heitä myös tarkistamaan, että liinaa on saman verran joka puolella pöydän reunan yli.
”Hienoa tytöt! Olette kuunnelleet, mitä olen sanonut”, kehuu äiti tyttöjä ja pyytää saman tien heitä auttamaan myös pöydän kattamisessa. Tytöt auttavat äitiä posket hehkuen, sillä Hennillä on tänään syntymäpäiväjuhlat. He ovat saaneet kutsua muutamia ystäviä juhlimaan heidän kanssaan. He ovat pyytäneet tietenkin Kisun ja Hiirulaisen, Terrakotan, Iina ja Iiro Ilveksen sekä muutaman koulukaverinsa. Ja tietenkin mummu ja pappa ovat paikalla.
Isä on puhallellut kauniita ilmapalloja posket pullollaan, ripustanut niitä joka puolelle ja jättänyt osan palloilemaan pitkin lattioita. Serpentiiniäkin on laitettu lamppuihin ja ilmapallojen naruihin. Henni ja Hetti kannustavat isää ilmapallojen puhaltelussa ja sanovat:
”Hyvä isä, hyvä! Kyllä sinä jaksat puhkua ja puhaltaa! Enää kymmenen ilmapalloa, ja sitten on kaikki puhallettu.” Isä ottaa kannustukset vastaan kasvot punaisina hikipisaroiden tipahdellessa otsalla.
Kisu ja Hiirulainen ovat olleet hyvin salaperäisiä koko aamun ja kuiskutelleet keskenään. Välillä he ovat silmäilleet ympärilleen ja varmistaneet, ettei kukaan ole kuuntelemassa heitä. Heillä on syntymäpäiväyllätys Hennille, ja he ovat todella innoissaan keksimästään yllätyslahjasta.
”Mitä te kuiskitte siellä? Minä kuulin, kun puhuitte jostakin kielestä…”, utelee Hetti.
”Höpöhöpö! Taisit kuulla ihan hassuja. Anna mennä vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja unohda koko juttu”, sanoo Kisu Hetille.
”Ei minun korvistani voi mitään mennä läpi. Sinähän nyt hassuja puhut. Jotain sinä kyllä sanoit kielestä…”, mutisee Hetti mennessään takaisin keittiöön.
Koristeet ovat valmiina, ja pöytä on katettu, joten vieraat voisivat tulla.
”Kyllä odottavan aika on pitkä”, huokailevat tytöt. Lopulta heidän kärsivällisyytensä palkitaan ja vieraat saapuvat. Terrakotta tuli juosten pellon poikki Iinan ja Iiron kanssa. Sisään tullessaan he muistavat hyvät tavat, ja kaikki kolme pyyhkivät tassunsa hyvin. Heti perään tulevat Hennin ja Hetin kolme koulukaveria: Marja, Heli ja Ville. Kaikki siirtyvät olohuoneeseen pelaamaan lahjapullonpyöritystä. Henni pyörittää, ja pullon osoittama ystävä ojentaa sitten hänelle lahjan. Aina ei pyörittäminen oikein onnistu, kun pullo ei osoitakaan kehenkään. Henni on haltioissaan saamistaan itse tehdyistä korteista ja hauskoista lahjoista.
”Kiitos teille kaikille! Te olette todellisia ystäviä! Mutta miksi te, Kisu ja Hiirulainen, halusitte välttämättä olla osallistumatta leikkiin?”, sanoo Henni ystävilleen.
”Koska meidän lahjamme on erilainen ja sen voi antaa vasta nyt”, kertoo Hiirulainen ja juoksee ovelle. Muut jäävät jännityksellä odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Yhtäkkiä Hennin eteen on lennähtänyt kaunis Sini Satakieli, joka alkaa laulaa onnittelulaulua tytölle. Laululintusen mukana on tullut kaksi oravaa, jotka tanssivat hassunkurisesti Sinin laulaessa. Esitys on upea, eikä kukaan heistä ole ennen nähnyt mitään samanlaista. Laulun loputtua Sini Satakieli ja oravat saavat raikuvat taputukset ja Henni kiittää upeasta yllätyksestä halaten Kisua ja Hiirulaista.
Ystävykset leikkivät erilaisia leikkejä, ja kaikilla on oikein hauskaa. Pappa ottaa valokuvia heidän leikeistään ja ilostaan. Pappa haluaa ottaa kuvan myös koko joukosta ja pyytää heitä asettumaan vierekkäin. Salamavalo räpsähtää, ja kaikkien silmät menevät kiinni. Pappa ottaa uuden kuvan, ja Hennin silmät menevät taas kiinni.
”Pappa! Ei ole yhtään kiva tuo salamavalo! Minun silmät on koko ajan kiinni kuvassa”, Henni mutisee.
”Se on kyllä aika kirkas, mutta uskonpa, että kyllä sinulla on silmät auki ainakin yhdessä kuvassa”, lohduttelee Pappa. Samassa papan mieleen tulee muisto kaukaa hänen lapsuudestaan ja hän kertoo sen kaikille.
”Silloin, kun minä olin pieni poika ja oli pikkusiskoni syntymäpäivä, otettiin myös kuvia. Enoni kamerassa oli sellainen kuutiosalama. Sillä sai aina vain neljä kuvaa ja sitten piti vaihtaa kuutiota. Eno laittoi käytetyn kuution pöydälle, vaihtoi uuden ja jatkoi kuvaamistaan. Minä otin vanhan salamakuution ja aloin lämmittää sitä kynttilässä. Olin todella hölmö ja kohta kuulette kuinka hölmö olinkaan. Siskoni tuli siihen myös ihmettelemään touhuani ja sitten minä painoin sen kuution hänen nenänpäähänsä. Huh, että pelästyin, kun hän alkoi pelästyneenä itkeä. Eihän sellaista olisi saanut tehdä. Se sattui vallan kamalasti. Hänelle jäi pitkäksi aikaa punainen jälki nenänpäähänsä – siitä on kuvakin.”
”Kylläpä sinä olit ajattelematon! Älkää te koskaan tehkö tuollaista. Tulella ei saa leikkiä millään lailla”, sanoo äiti toruminen äänessään, mutta pyytää samalla kaikkia tulemaan syömään kakkua ja herkkuja.
”Käsien pesujonon kautta kaikki ensin”, huudahtaa isä.
Pöytä on herkkuja pullollaan. Kaikki istuvat hiiren hiljaa ja odottavat lupaa saada aloittaa. Vielä kuitenkin puuttuu syntymäpäiväkakku. Henni on toivonut jäätelökakkua, ja hetken päästä äiti nostaa pöytään hauskan jäätelöpossukakun. Siinä on vanilja- ja mansikkajäätelöä, ja se näyttää ihan oikealta possulta.
”Olkaapa hyvät”, sanoo äiti ja menee takaisin keittiöön.
Tytöt ja vieraat katselevat ihaillen kakkua, jonka vierellä on kaksi kynttilää. Henni aikoo puhaltaa kynttilät ja toivoa samalla, kuten tapana on. Juuri kun hän on puhaltamassa, possukakku alkaakin puhua:
”Puhalla sitten varovasti, ettet polta minua!”
Henni pysähtyy, miettii ja hymyilee.
”Olen varovainen, älä huoli” ja sitten hän puhaltaa kynttilät sammuksiin.
”Oletpa sinä taitava. Minä olen puhuva kakku ja toivon, että te pidätte minun maustani”, juttelee kakku.
”Totta kai me tykkäämme maustasi”, vastaa Henni ja Hetti nyökyttelee vieressä nauruaan pidätellen. Vieraat katselevat kakkua ihmeissään ja pyörittelevät päitään. Henni päättää auttaa ystäviään ja huudahtaa:
”Äiti, tule pois sieltä verhon takaa. Minä tiedän, että sinä hassuttelet meidän kanssamme!”
Kaikkien katseet kohdistuvat keittiön ovella olevaan verhoon, jonka takaa äiti kurkistaa ja sanoo:
”Kukkuu kaikki! Minä olen possu jäätelökakku ja haluan, että te syötte minut!” Sen sanottuaan äiti onkin pulassa, sillä isä on hiipinyt viereen ja alkanut leikisti syödä äitiä.
”Tässäkö se kakku onkin. Naminami!”, leikittelee isä.
Samassa koko ystäväporukka ratkeaa nauramaan.
Henni leikkaa jokaiselle palan kakkua ja sanoo lautasta ojentaessaan:
”Röh-röh, maista minua!” ja jokainen vastaa vuorollaan:
”Kiitos, röh-röh!”
Kisu keksii mielestään loistavan idean ja yskäisee kuuluvasti, jotta kaikki tietävät olla hiljaa.
”Tähän sopisi kyllä nyt laulu. Me voisimme kaikki laulaa Porsaita äidin oomme kaikki, vai mitä?”
”Loistava idea!”, sanoo äitikin ja alkaa laulattaa juhlaväkeä.
Syntymäpäivät jäävät varmasti kaikkien mieleen. Pois lähtiessään vieraat höpisevät ihan hassuja. He puhuvat hassusta jäätelöäidistä ja laulavasta possusta sekä kummallisesta tanssivasta linnusta ja laulavista oravista. Kun kaikki on mukavaa, hauskaa ja jännittävää, niin asiat saattavat mennä sikin sokin, mutta se ei haittaa. Niistä syntyy jälleen uusia hauskoja muistoja.
