Henni istuu pihassa pienen pöydän ääressä. Hän tuijottaa eteensä miettivän näköisenä ja toteaa: ”Ei tästä kyllä meinaa tulla yhtään mitään. En edes tiedä, miten aloittaisin.”
Opettaja on antanut Hennin luokalle läksyksi kirjoittaa aineen keväästä. Hennillä on mielessään niin paljon asioita keväästä, ettei tiedä mistä aloittaisi. Kuitenkin hänestä tuntuu kuin ei olisi mitään kirjoitettavaa.
Henni jatkaa mutisemistaan: ”Minä kun luulin, että täällä on lämmin, kun aurinkokin paistaa ja lumet ovat melkein kaikki sulaneet.”
Henni hieroo käsiään yhteen ja koettaa puhaltaa niihin lämpöä.
”Kutsukaa poliisi ja palokunta! Järvellä on tapahtunut varkaus!”, kuuluu Hennin selän takaa. Tyttö hypähtää tuoliltaan pelästyneenä. Hän pomppaa niin lujaa, että tuoli kaatuu ja kynä sekä vihko lentävät maahan.
”Kuulitko sinä, mitä minä sanoin? Täytyy saada poliisi paikalle, sillä on tapahtunut varkaus”, huutelee Kerkko Ketun poika Terrakotta Hennille.
”Älä säikyttele! Ei tuolla lailla saa pelotella ja huutaa toisen selän takana!”, toruu Henni ystäväänsä.
”Anteeksi säikyttelyni, mutta asia on vakava. Tarvitaan poliisia ja heti”, toteaa Terrakotta anteeksi pyydellen.
”Rauhoituhan nyt kaveri ja kerro, mistä oikein on kysymys. Mistä varkaudesta sinä oikein puhut?”, koettaa Henni tyynnytellä Terrakottaa.
”No kun jäät on varastettu!”, huudahtaa kettu.
”Miten niin jäät on varastettu?”, kysyy Henni.
”Vielä eilen illalla järvessä oli jäät, mutta ei ole enää. Ne on varastettu!” kertoo huolestunut Terrakotta.
Henni vastaa ystävälleen jo hieman hymyillen ja naureskellen: ”Ei niitä jäitä ole varastettu, ne on sulaneet pois. Kevät on jo tulossa ja kohta on kesä. Ilma on lämmennyt ja vettä satanut, niin ne ovat sulaneet ja muuttuneet vedeksi.”
”Ihanko totta? Oikeastiko niitä ei olekaan varastettu? Olipa hyvä, ettei kutsuttu poliisia eikä palokuntaa. He olisivat kyllä saaneet kunnon makeat naurut!”, huojentunut Terrakotta toteaa ja jatkaa: ”Mitä sinä olit muuten tekemässä äsken, kun pelästytin sinut?”
Henni nostaa tuolin ja tavaransa maasta ja kertoo samalla Terrakotalle olleensa tekemässä läksyjä.
”Terrakotta, sinä annoit minulle hyvän idean aineeseeni. Minun on kirjoitettava myös jäiden sulamisesta. En vain meinaa osata aloittaa ainettani, kun koko ajan minulla on mielessäni meidän etelänmatkamme, jonka teimme kuukausi sitten siskon ja äidin ja isän kanssa.”
”Millaista siellä etelässä oikein oli?”, haluaa Terrakotta tietää.
Henni huokaa hymy kasvoillaan ja uppoaa täysin takaisin muistoihinsa.
Henni tuntee vieläkin sen polttavan kuuman auringon ihollaan ja pehmeän pumpulisen tuulen vireen kasvoillaan. Hennistä oli upeata työntää paljaat varpaansa lämpimään, tummaan hiekkaan. Henni ja Hetti tekivät kymmeniä hiekkakakkuja ja hiekkalinnoja uimarannalla. Uimasta tultuaan he heittäytyivät hiekalle ja ylös noustessaan he olivat yltä päältä ihanan, kamalan mustan hiekan peitossa. Äiti ja isä naureskelivat heille ja kehottivat käymään pesulla meressä.
”Kuulostaa upealta! Kunpa minäkin voisin joskus työntää varpaani lämpimään hiekkaan…”, haaveilee Terrakotta ja käpertyy Hennin jalkojen juureen kerälle ja nukahtaa.
Henni on päässyt vihdoinkin kirjoittamisen alkuun ja kynä sauhuten hän tarinoi. Yllättäen on alkanut sataa vettä. Henni on niin keskittynyt kirjoittamaan, ettei heti huomaa pienten pisaroiden aloittamaa tanssia. Hän havahtuu vasta, kun hänen nenänpäästään putoaa pisara aineen päälle.
”Täällä sataa! Mennään terassille, Terrakotta!”, herättelee Henni ystäväänsä.
”Onneksi sade ei ehtinyt kastella vihkoani”, sanoo Henni tutkien sitä.
Henni ja Terrakotta kuuntelevat sadetta, kun se ropisee terassin kattoon. Kumpikin on hiljaa. Hyvien ystävien ei aina tarvitse välttämättä puhua mitään eikä hiljaisuus tunnu kummalliselta. Tuon mukavan rauhoittavan hiljaisuuden rikkoo Hetti ryntäämällä sisältä terassille.
”Minä en ala! Että minua suututtaa!”, kiukuttelee Hetti ulos tullessaan.
”Mitä tekin siinä istuskelette? Eikö teillä ole parempaa tekemistä?”, hän tiuskaisee vielä Hennille ja Terrakotalle.
”Miksi sinä olet noin pahalla tuulella?”, kysyy Henni.
”Ai pahalla tuulellako? Minäkö? Sitä se äitikin sanoi. Minä olin ihan hyvällä tuulella, mutta sitten äiti kysyi minulta, etteikö minulla ole muuta tekemistä kuin katsella televisiota. Höh! Katselin ohjelmia, kun minulla oli niin tylsää. Kukaan ei halunnut tehdä minun kanssani mitään”, vastaa Hetti selitellen ja jatkaa vielä: ”Sitten minä laitoin television kiinni ja tulin tänne, kun äiti alkoi imuroida.”
”Voi sinua sisko-kulta! Huomasitko kysyä keneltäkään, että tekisivätkö he sinun kanssasi jotain?”, tiedustelee Henni.
”No en! Oli vaan niin yksinäinen olo”, vastaa Hetti surullisena.
Henni lohduttelee siskoaan ja sanoo hänelle: ”Aina kannattaa kysyä, vaikka joskus voi käydäkin niin, ettei kukaan ehdi. Yksinkin voi tehdä kaikenlaista, muutakin kuin television katselua. Voit vaikka piirtää, lukea, laulaa tai mitä mieleesi juolahtaakaan. Älä ole surullinen äläkä vihainen, ethän?”
”Niin. Minä taisin suuttua aivan turhasta”, vastaa Hetti mieli maassa.
”Laitapa Hetti saappaat jalkaasi ja sadetakki päällesi, niin leikitään jotain yhdessä. Tietysti, jos haluat?”, kysyy Henni siskoltaan.
Henni ei edes ehdi kuulla vastausta, kun Hetti on jo mennyt sisälle pukemaan päällensä. Hennikin ottaa sadetakkinsa naulasta ja vaihtaa saappaat jalkaansa.
Tytöt kulkevat hymyillen ja toisiaan kädestä kiinni pitäen maantietä pitkin. Lätäköitä on jo alkanut muodostua tielle. Heidän edessään on pieni mäki ja vesi solisee lätäköistä mäkeä alas. Hetti alkaa vetää saappaansa kärjellä uraa maata pitkin lätäköstä alaspäin. Hän saa aikaan pienen puron. Henni innostuu tekemään samoin ja pian mäkeä alas virtaa monta pientä puroa. Terrakottakin on saapunut paikalle ja kummastelee tyttöjen touhua.
”Kyllä te olette kekseliäitä. Aina te keksitte jotakin tekemistä. Sinä olit Hetti äsken niin pahalla tuulella, että ajattelin sinun vallan halkeavan kiukusta. Nyt sinä teet täällä puroja naurussa suin”, sanoo tyttöjen ystävä naureskellen.
”Minun pitää kyllä nyt lähteä kotiin, äitikin jo varmaan odottelee. Hei vaan seuraavaan kertaan!”, heiluttelee Terrakotta mennessään.
Tytöt seisovat mäen alla ja katselevat veden solisemista. Sade on selvästi jo taukoamassa. Aurinko kurkistelee vähitellen pilvien takaa. Ensin se kurkistaa pilven toiselta puolelta ja sitten toiselta puolelta. Aivan kuin se leikkisi pilvien kanssa. Yhtäkkiä aurinko ilmestyy kokonaan esiin ja vilkuttelee säteillään maahan ja lätäköiden pintaan. Ilmassa tuoksuu vesi ja kostea maa.
”Tiedätkö mitä Henni?, sanoo Hetti mietteliäänä.
”No mitä, Hetti?”, vastaa Henni.
”Sinä olet maailman paras sisko! Kuulkaa kaikki! Minulla on maailman paras sisko!”, huutaa Hetti niin, että kaikki kuulolla olevat kuulevat.
”Mitä sinä nyt, Hetti…”, hämmentyy Henni ja jatkaa ”Taisin saada sinut todella hyvälle tuulelle, kun noin innostuit.”
”Mutta se on ihan totta. Sinä autat minua aina ja saat minut hyvälle tuulelle, jos olen surullinen. Vaikka oletkin joskus ärsyttävä, mutta niin olen minäkin”, selventää Hetti.
Hennillä on aivan kyynel silmäkulmassaan ja hän vastaa Hetille: ”Samoin. Sinä olet minun maailman parhain siskoni!”
Hetti hymyilee onnellisena ja tarttuu siskoaan kädestä. ”Nyt mennään kotiin ja autetaan meidän maailman parasta äitiämme siivoamisessa!”
Jaana Hänninen
