Valtatien varressa Toijalassa on ravintola nimeltään Leskirouva. Monet tämän päivän akaalaisista tuskin tietävät, että sillä nimellä kutsuttiin alun perin Toijalan asemaravintolaa, jota vuosina 1910–1925 piti leskirouva Alma Geitel. Viime vuosisadan alkukymmenillä Toijalaa lähestyttäessä kuultiin junissa kuulutus: Toijala, 15 minuuttia ja Leskirouva!
Vaikka Alma Geitel lähti Toijalasta, nuo kuulutukset jatkuivat vielä pitkään.
Toijala – 15 minuuttia ja leskirouva Alma Geitel
Rautatien tulo muutti ihmisten elämää monella tavalla, niin myös Akaassa ja Toijalassa. Höyryveturi veti junaa noin 30 kilometrin tuntivauhdilla ja matkustajajunat ohittivat Toijalan neljä kertaa päivässä, tavarajunat useammin. Ihmiset seurasivat junien kulkua pihoiltaan, mutta usein junaa tultiin katsomaan myös asemalle. Junassa matkusti monenlaisia ihmisiä, joita kyläläiset kerääntyivät asemalle seuraamaan. Joskus joukossa vilahti hienojakin matkustajia. Asema ja ratapiha toimivat lapsillekin mielenkiintoisten ihmisten tarkkailupaikkana ja ne tarjosivat pikkupojille paitsi mahdollisuutta ansaita pientä taskurahaa myös mahdollisuuksia monenlaisille jekuille.
Ihmiset ja veturit ruokittiin asemilla
Rautatieasemien ravintolat jatkoivat tavallaan kievariperinnettä. Kun ennen oli pysähdytty pidemmillä matkoilla syöttämään ja juottamaan hevosia ja samalla itsekin haukkaamaan jotain, oli nyt rautahevosella liikuttaessa samat tarpeet – ihmisille murua rinnan alle sillä välin, kun höyryveturiin lastattiin halkoja ja vettä.
Vaikka junakyyti oli hevoskyytiä huomattavasti nopeampaa, kului sata vuotta sitten 752 kilometrin matkaan Helsingistä Ouluun yhteensä 37 tuntia. Alkumatkan tankkauspaikkoja olivat Riihimäki, Toijala, Orivesi, Myllymäki ja Seinäjoki.
Toijalassa ja Seinäjoella pysähdyttiin jopa koko yöksi. Toijalassa oli tuolloin useampi matkustajakoti, joihin junamatkalaiset saattoivat asettua yöpuulle. Seinäjoen jälkeen piti rautahevonen ruokkia ja juottaa vielä Kauhavalla, Kannuksessa ja Lapissa ennen Oulua.
Koska junissa ei ollut ravintolavaunuja, ne pysähtyivät asemille lounaan ja päivällisen aikoihin, jotta matkustajat ehtivät aterioida asemaravintolassa. Suomalainen voileipäpöytä ja myös seisovapöytäkulttuuri ovat saaneet alkunsa asemaravintoloista, joissa oli tapana hyvissä ajoin ennen junan tuloa tehdä valmiiksi pöydällinen voileipiä matkustajille. Muu ruokatarjoilu vaihteli paikkakunnittain.
Asemien ravintolapalveluiden yhtenäistyminen ja ketjuuntuminen alkoi vasta 1930-luvun alussa, kun Suomen Matkaravinto oli aloittanut toimintansa.
Alma aloitti paheksutussa ammatissa
Alma Augusta Geitel, omaa sukua Starck, syntyi Tammisaaressa 12.2.1860. Hänen isänsä oli kauppias ja konsuli Ernst Wilhelm Starck (1821–1880). Äitinsä Emma Constance Eloidie Ljungberg (1831–1923) oli ruotsalainen, maanmittarin tytär.
Perheen lapsista Edward Wilhelm Starck toimi vuosina 1892–1907 Viipurin ruotsinkielisen lyseon lehtorina ja myöhemmin tutkijana ja kääntäjänä. Tytär Alma Starck kävi Tammisaaren yksityistä koulua (Privat Fruntimmeskola i Ekenäs) ja opiskeli sen jälkeen Valtion Rautateiden sähköttäjäksi.
Valtion Rautateiden ensimmäinen naispuolinen sähköttäjä oli aloittanut työnsä kymmenen vuotta aikaisemmin Pietarin Suomen asemalla. Siihen asti oli paheksuttu kovasti sitä, että naiset olisivat vieraiden miesten kanssa ja vieläpä yöaikaan. Sitä oli pidetty säädyllisyyttä loukkaavana ja hyvien tapojen vastaisena asiana.
Sähköttäjä/telegrafistin toimessa Alma Starck oli vuodesta 1879 lähtien usealla eteläsuomalaisella paikkakunnalla: Tammisaaressa, Hangossa, Karjaalla, Riihimäellä ja Lahdessa.
Perhe muutti usein
Vuonna 1883 hän siirtyi sähköttäjäksi ja lipunmyyjäksi Vaasaan eli Nikolainkaupunkiin, kuten Vaasaa tuolloin nimitettiin. Siellä hän tapasi niin ikään Valtion Rautateillä työskennelleen Alexander Petter Geitelin (2.8.1860–11.12.1892), jonka kanssa hän avioitui 12.8.1885.
Geitelin suku oli lähtöisin Saksan Braunschweigista. Alexander Petter Geitelin vanhemmat olivat sotakapteeni Alexander Otto Gabriel Geitel ja Natalia (Nadja) Skhljareffsky. Heidät oli vihitty Odessassa 1855.
Alexander Petter Geitelin urakehityksen vuoksi perhe muutti parin vuoden välein paikkakunnalta toiselle. Pian vihkimisensä jälkeen vuonna1885 Alma ja Alexander Geitel muuttivat Loimaan Mellilään, jossa mies toimi pysähtylän hoitajana. Pysäkki-nimeä ei vielä tuolloin käytetty.
Mellilässä syntyi esikoispoika Fjalar Ludwig Alexander 29.5.1886, joka avioitui tanskalaisen Vera Richter–Ibsenin kanssa. Heille syntyi yksi poika, Fjalar Anton Geitel–Ibsen. Fjalar Antonin tytär Brita Geitel–Suokas ei koskaan tavannut isoisänsä äitiä Almaa. Tästä hänellä on muistona vain yksi valokuva, muutama kirje ja käsin merkattuja pöytäliinoja.
Vuonna 1887 Alma ja Alexander Geitel muuttivat Kruunupyyhyn, jossa perheeseen syntyi tytär Ellen Alma Natalia.
Alexander Petter Geitel toimi Kruunupyyn asemapäällikkönä, kunnes perhe jouluaattona 1889 muutti Helsinkiin, josta perheenpää oli saanut paikan Rautateiden varastonhoitajana. Helsingissä syntyi perheeseen vielä yksi poika, Ernst Fredrik Aleksander.
Alman mies Alexander Petter Geitel kuoli vuonna 1892 vain 32-vuotiaana.
Alma Geitel sai telegrafistin/sähköttäjän toimen Hyvinkään asemalla vuonna 1895, mutta muutti jo seuraavana vuonna vastaavaan virkaan Tampereen asemalle.
Ilmeisesti Alma teki lyhyen työvierailun Tanskaan loppuvuodesta 1896,koska hänet on merkitty Kööpenhaminan poliisilaitoksen osoiterekisteriin ammattinimikkeellä telegrafistinde ja osoitteeksi Hotel Kontinental, Nanseninkatu 40, Kööpenhamina. Kenties hän vieraili siellä sukuloimassa poikansa Fjalarin ja miniänsä Veran luona.
Leskirouva ryhtyi ravintoloitsijaksi
Asemat ja niiden ravintolat ovat kautta aikojen olleet myös paikallisten ihmisten kokoontumis- ja seurustelupaikkoja, joissa on vaihdettu kuulumisia ja istuttu turisemassa jonkinlaisen mukin tai kahvikupin ääressä. Siellä ovat toisiaan tavanneet niin paikkakuntalaiset kuin matkustavaiset, niin nuoret kuin vanhat, kulkijat ja kaupparatsut.
Alma Geitel aloitti ravintola-alan uransa Loimaan asemalla. Leskirouva-sanaa käytettiin tuohon aikaan eräänlaisena tittelinä. Vaikka Alma Geitelillä oli ennestään sähköttäjän ammattinimike, kerrotaan Uusi Aura -lehden ilmoituksessa 1.2.1902 nimenomaan leskirouva Geitelin saaneen luvan aloittaa ravintolatoiminta Loimaan asemalla.
Matkustajille sallittu olut- ja väkijuomatarjoilu oli herättänyt närää jo ennen Alma Geitelin Loimaalle tuloa.
– Matkustajajunan alkaessa lähestyä kiiruhtavat monet paikkakuntalaisetkin asemaravintolaan juomahimoansa oluella sammuttamaan. Joukossa on nähty jopa kruunun virkamiehiä, lautamiehiä ja kunnan luottamushenkilöitä, kirjoitti nimimerkki Loimaalainen paikallislehdessä vuonna 1899.
Heti Loimaalle tultuaan anoi Alma Geitel kuvernööriltä virallista lupaa myydä vähittäin olutjuomia 22 prosentin vahvuuteen asti. Päätös oli kielteinen. Silti juomien myynti matkustajille jatkui entiseen tapaan ja paikkakuntalaiset käyttivät asemaravintolaa kapakkanaan, kun ”minkäänlaista pilettiä ei kysytty”.
Vähitellen voimistuva raittiusliike teki Geitelin liiketoiminnan kuitenkin vähemmän kannattavaksi. Kuntakokous päätti vuonna 1906, että väki- ja mallasjuomien anniskelun Loimaan rautatieasemalla oli kokonaan loputtava. Alma Geitel ei antanut periksi, vaan esitti, että saisi myydä matkustajille toisen luokan ravintolassa olutta sekä toisen ja kolmannen luokan ravintoloissa jääkellarikaljaa. Kuntakokous kielsi sen ja ilmoitti varmemmaksi vakuudeksi, ettei ota kymmeneen vuoteen edes harkittavaksi kyseessä olevien juomien myyntilupia.
Alma Geitelin Loimaan aika päättyi vuonna 1907, jolloin hän siirtyi Keravan asemaravintolan hoitajaksi. Kolme vuotta myöhemmin hän muutti Akaaseen ja ryhtyi pitämään ravintolaa Toijalan asemalla. Muuttopäiväksi on kirkonkirjoihin merkitty 29.7.1910.
Pidetty esimies
Alma Geitel oli pieni, pyöreä, hyväntahtoinen nainen, joka suhtautui alaisiinsa erittäin ystävällisesti.
– Muistan, että hän kustansi ainakin kahdelle tarjoilijatytölleen häät, kertoo Helena Suikkanen vuonna 1972 Lea Seppäselle lähettämässään kirjeessä.
Akaa-seuran arkistossa on yksi valokuva, jonka kuvatekstissä sanotaan, että Alma Geitel olisi asunut Toijalassa ratamestarin talossa.
Määrätietoinen ja oikeuksiaan peräävä Alma Geitel oli hyvin sosiaalinen ihminen ja mukana monessa harrastuksessa. Hän toimi aktiivisesti muun muassa Pakanalähetyksen ompeluseurassa, joka oli aloittanut toimintansa Akaassa vuonna 1918. Seuraavana vuonna kirkkoherraksi tullut J.A Peltonen kiinnitti erityisesti huomiota lähetys- ja nuorisotyöhön. Pakanalähetyksen lisäksi alettiin paikkakunnalla tehdä työtä myös merimieslähetyksen hyväksi.
Ravintolan astiasto meni uusiksi
Toijalan asemalta ostettiin matkalippuja 30 127 kappaletta vuonna 1915 ja viisi vuotta myöhemmin 58 571 lippua ja vuonna 1924 jo yli 69 800 lippua, joten asiakkaita asemaravintolaankin riitti.
Ravintolan liikevaihto oli vuonna 1918 runsaat 115 000 markkaa, mikä ilmenee Alma Geitelin Hämeen läänin maaherralle kirjoittamasta valituksesta 31.3.1919. Siinä hän ilmaisee tyytymättömyytensä siihen, ettei kaikkia liiketoiminnan kuluja (runsaat 47 000 markkaa) ole hyväksytty vähennyksiksi. Summaan hän on laskenut mukaan hävikin, jonka Toijalan rautatieaseman miehittäneet punaiset lähtiessään aiheuttivat.
– Olisi kohtuullista ja mielestäni aivan lainmukaista, että saisin vähentää punakapinan aikana ravintolastani osaksi hävitetyn, osaksi ryöstetyn tavaran arvon, vähintään 15 000 markkaa, sillä olin pakoitettu saadakseni liikkeen jatkamisen mahdolliseksi, hankkimaan uudet tavarat hävinneiden sijaan, kirjoittaa Alma Geitel.
Kirjeen mukana seuraavan tarkan luettelon mukaan asemaravintolasta hävisi 25. huhtikuuta 1918 vastaisena yönä ruokatarpeiden lisäksi muun muassa 38 hopealusikkaa ja 36 hopeista veitsi-haarukkaparia, joissa kaikissa AG-monogrammi, 120 lautasta, 48 kahvikuppiparia, 6 suurta hopeavatia, 28 pellavapöytäliinaa, 50 käsipyyhettä sekä gramofoni ja 90 kappaletta nuotteja.
Luettelon oikeaksi todistivat ylikonduktööri Tuomo Sarvela ja silloinen asemapäällikkö J. A. Pernu.
Ravintoloitsija piti myös hotellia
Akaan seurakunnan kirkonkirjojen mukaan Alma Geitel muutti 24.9.1925 Hankoon, missä hänet on kirjattu sisäänmuuttaneeksi 21.10.1925.
Kun Alma Geitelin läksiäisiä vietettiin nuorisotalo Sampolassa syksyllä 1925, oli paikalla koko kylän kerma. Tilaisuudessa otetussa kuvassa ovat ikuistettuina muun muassa rovasti J. A. Peltonen, tehtailija J.V. Hellberg, laamanni Väinö Anthoni, eläinlääkäri Torsten Schwind ja kunnanlääkäri K.O. Railo vaimoineen, varatuomari V. Ilmari Uotila, hammaslääkäri Elli Saari, kansakoulunopettaja Fanny Roos, kauppiaat Elsa ja Valter Pekki, kauppias Kaarlo Leander, leipuri G.F. Strandberg, kunnansihteeri Lennart Harjula, asemapäällikkö Johan A. Pernu sekä muita aseman henkilökunnan edustajia.
– Kun äitini kuoli vuonna 1926, rouva Geitel kirjoitti minulle kutsuen luokseen Hankoon. Vuoden pituisesta Hangossa olosta jäi minulle monia miellyttäviä muistoja ja paljon hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Opin siellä muun muassa ruotsin kielen. Rouva Geitel järjesti minulle työpaikan Karjaan asemaravintolaan ja sen jälkeen vielä toisenkin paikan Helsinkiin, on Helena Suikkanen kertonut kirjeessään Lea Seppäselle.
Leskirouva Geitel harjoitti siis Hangossakin ravintolatoimintaa ja pyöritti Helsingissä Mikonkadulla yksityishotelli Excelsioria. Se ei tainnut kuitenkaan olla kovin tuottoisaa, koska Alma Geitelin nimi mainitaan Kauppalehden protestilistalla vuonna 1927.
Toijalan asemaravintolaa ryhtyi Alma Geitelin jälkeen pitämään tohtorinrouva Ada Hällberg, joka oli aikaisemmin pitänyt Jyväskylän asemaravintolaa.
Alma Geitel kuoli Hangossa 30.12.1932.
Lähteet: Kansallisarkisto,
Pekka Suvanto: Akaan historia II
Veikko Laakso: Suur-Loimaan historia II
Akaa-seuran arkisto
Kuvat: Brita Geitel-Suokkaan arkisto, Akaa-seuran arkisto,
Terveiset Toijalasta, Uusi Suometar, Uusi Aura, Toijalan Sanomat
