Liikaa vauhtia ja promilleja liikenteessä

Poliisipartio pysäytti rattijuopon lähellä Hämeenlinnantietä Toijalassa sunnuntaina iltapäivällä. Lisäksi partio mittasi viidenkympin alueella kuljettajan nopeudeksi 80 kilometriä tunnissa. Rattijuoppo jäi kiinni myös Kylmäkoskentiellä viime viikon perjantaina aamukymmeneltä liikkuvan poliisin liikennevalvonnan yhteydessä. Lisäksi akaalaisella kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajokorttia.

Akaalainen kuljettaja törmäsi peuraan vanhalla ysitiellä Viialassa lähellä Arajärventien risteystä viime viikon torstaina vähän ennen iltaviittä. Peura kuoli törmäyksessä.

Akaalaiset kuljettajat kolaroivat Hämeentien ja Satamatien risteyksessä viime viikon keskiviikkona iltapäivällä. Toinen henkilöautoista kääntyi kolmion takaa Satamatieltä vasemmalle Hämeentielle huomaamatta samaan aikaan Miljoonasillalta Hämeentielle ajanutta kuljettajaa. Autot vaurioituivat törmäyksessä lievästi. Satamatieltä tullut kuljettaja kertoi poliisille, ettei huomannut toista autoa matalalla paistaneen auringon takia.

Useita autoja on vahingoitettu Toijalassa viikon sisällä. Viime sunnuntaiyön ja puolen päivän välisenä aikana Rapusaarentiellä vaurioitettiin pysäköintipaikalla ollutta autoa. Jäljet viittaavat siihen, että autoa on potkittu.

Tiistain 5.11. ja keskiviikon 6.11. välisenä aikana Toijalan ABC-aseman parkkipaikalla henkilöauton toiseen takaoveen oli ilmestynyt lommo.

Autoon yritettiin murtautua Talttatiellä Toijalassa maanantai-illan 4.11. ja tiistaiaamun 5.11. välisenä aikana. Auton oveen ja konepeltiin oli tullut vaurioita. Myös ajovaloja ja etusäleikköä oli rikottu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?