Lopettamisuhan alla ollut Eläkeliiton Kylmäkosken yhdistys jatkaa

79Kylmäkoskeneläkeliitto1Eläkeliiton Kylmäkosken yhdistystä uhkasi jo lopettaminen, koska yhdistykselle ei ollut löytyä uutta vetäjää. Maanantaina 28.10. kokoontunut ylimääräinen kokous katsoi kuitenkin, että 87-jäsenisen yhdistystä ei voi lakkauttaa. Uudeksi puheenjohtajaksi lupautui aiemminkin yhdistytä vetänyt Kalervo Pinomäki. Enni Kuisma jatkaa varapuheenjohtajana.

– Yhdistys ei ollut kaatua jäsenien vähyyteen. Kokoontumisissa entinen osuuspankin kerhohuone on ollut täynnä, mutta luottamushenkilöitä ei ole tahtonut löytynyt, kertoo väistyvä puheenjohtaja Sirkka Näsi.

Vuoden puheenjohtajana toiminut Näsi kertoo itse luopuvansa vetovastuusta henkilökohtaisista syistä. Hän harmittelee, ettei aika riitä kaikkien tehtävien hoitamiseen. Puheenjohtajaa työllistävät paperitöiden lisäksi erilaiset Eläkeliiton koulutustilaisuudet, joissa usein vierähtää koko päivä.

– Puheenjohtajan pesti Eläkeliitossa on kasvanut niin, että pitäisi olla koko ajan menossa. Työtä on aivan liikaa. Tässä iässä sitä ei halua enää pistää itseään likoon varsinkin, kun on toiminut luottamustehtävissä niin pitkään. Nuorempaa väkeä tällaiset tehtävät eivät kiinnosta, kun niistä ei maksetakaan mitään, Näsi miettii.

Myös Eläkeliiton Tuuloksen yhdistyksessä oltiin saman valinnan edessä. Myös siellä päädyttiin toiminnan jatkamiseen.

Eläkeliiton Kylmäkosken yhdistys viettää pikkujoulua Milli´s Cafessa perjantaina 22. marraskuuta.

Sirkka Näsi jatkaa Eläkeliiton Kylmäkosken yhdistyksen puheenjohtajana vuoden loppuun. Näsi haluaa luopua tehtävästä, koska aika ei riitä kaikkeen.

Sirkka Näsi jatkaa Eläkeliiton Kylmäkosken yhdistyksen puheenjohtajana vuoden loppuun. Näsi haluaa luopua tehtävästä, koska aika ei riitä kaikkeen.

79KylmäkoskenEläkeliitto3 79Kylmäkoskeneläkeliitto1

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?