Kari Väänänen antoi Kemijärvelle kasvot

79 kari väänänen 5Suomen Kylätoimintayhdistyksen vuoden 2012 maaseutukasvoksi valitsema näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja Kari Väänänen oli yksi viime viikolla Metsäkansan Tapiolassa pidetyn maaseutumatkailuseminaarin puhujista.

– Se oli hieno yllätys tämä valinta. Aikamoinen yllätys. Kaipa se johtui siitä, että olen puhunut niin paljon Kemijärven ja Lapin puolesta ja syrjäseutujen puolesta yleensä.

Suorapuheinen Väänänen antaa huutia monelle päättäjälle.

– Tässä maassa halutaan keskittää kaikki elämä kaupunkeihin. On kuitenkin toinenkin tapa elää. Tapa, jolla ihmiset haluavat elää. Maalla ja syrjäseudullakin voi elää, jos siihen on edellytykset. Sitä ei valtiovallan puolelta haluta huomata. Ei se ole asukkaiden vika, että kylät tyhjenevät. Jos työpaikat menevät, koulut lakkautetaan ja kaupat häviävät, ei asukkailla ole enää mitään.  Koulujen lopettamisista kerrotaan syntyvän säästöjä niin ja niin paljon. Kun menet muutaman vuoden päästä kysymään, paljonko säästyi, vastaus on ”no sitä nyt on vähän vaikea sanoa”. Miten ne sitten etukäteen osaavat sanoa tarkan summan säästöistä, kysyn vaan, kertoo Väänänen kokemuksistaan.

– Asuttuani elämäni aikana monissa kaupungeissa niin Suomessa kuin Saksassa, Amerikassa ja Brasiliassakin, olin alkanut arvostaa tätä metsien ja järvien maata ja sen rauhaa maaseudulla. Tunsin, että maailma on kyllä jo nähty.

Kun lapsena Kemijärvellä asunut Väänänen palasi lapsuutensa maisemiin vuonna 2002 hänelle tuli tunne, että hän on tullut kotiin.

– Huomasin ajattelevani, että hetkinen, missäs minä oikein olen ollut. Samaan aikaan täällä oli kaikki mennyt hirveän huonosti ja minulle tuli tunne, että minun on nyt alettava auttaa kotikaupunkiani sillä mitä minä osaan. Se ajatus jäi tuonne niskatappiin kytemään ja sain ajatuksen alkaa tehdä televisiosarjaa, jonka tapahtumat sijoittuisivat Kemijärvelle. Siitä lähti Taivaan tulet, kertoo Väänänen.

Taivaan tulet – fiktiota ja faktaa

Hän muutti vaimonsa ja poikansa kanssa kuvausten ajaksi Kemijärvelle ja tunneside paikkakuntaan vahvistui vahvistumistaan.

– Kun sitten muutimme takaisin Tampereelle, me mietimme koko ajan paluuta pohjoiseen, itkimme yhdessä ikäväämme sinne. Olimme rakastuneet Kemijärveen, sen ihmisiin, luontoon, valoon, kaikkeen. Tietenkin siinä piti pohtia, miten tullaan toimeen.  Sanoin vaimolle, mene sinä kaupan kassalle, minä ajan vaikka taksia. Sitten tulikin tieto, että Taivaan tulille saadaan tehdä jatkoa ja asia ratkesi siihen. Muutimme Kemijärvelle maaliskuussa 2008 ja muutto on pysyvä, loppuelämän mittainen.

Taivaan tulet -sarja on Väänäsen mukaan fiktiota, vaikka joissakin sarjan tapahtumissa on ripaus todellisuuttakin.

– Olen kirjoittanut sarjaa aivan omasta päästäni, mutta myöhemmin olen kuullut, että vastaavaa on oikeastikin tapahtunut täällä pohjoisessa, esimerkiksi se huorarekka ja vakoilijajuttu. Olen myös saanut paikallisilta poliiseilta kiitosta siitä, että sarjan poliisit toimivat usein aivan samoin kuin todellisuudessakin.

Taivaan tulet -sarja on kiinnittynyt kuvauspaikkakuntaansa ehkä lujemmin kuin mikään muu sarja Suomessa. Väänäsen ohjaamaa ja käsikirjoittamaa Taivaan tulet -televisiosarjaa tehtiin neljä tuotantokautta vuosina 2005–2013.

Väänänen harmitteli ensin sitä, ettei Taivaan tulet -sarjaan enää haluttu jatkoa, mutta nyt hänellä on jo uusia elokuvakäsikirjoituksia sekä tekeillä että valmiina.

Yrityselämä nousussa

Kemijärven kuuluisin paluumuuttaja on ollut monessa mukana: hän on puolustanut yöjunayhteyden säilyttämistä ja ollut mukana tappelemassa ja häviämässä taistelun Stora Enson tehtaasta. Muutaman vuoden aikana Kemijärveltä lähti monta yritystä ja tuhansia jäi työttömäksi ja muutti pois. Nyt tilanne on jo parempaan päin. Uutta teollisuutta ja työpaikkoja on luvassa ja kaupungin tulevaisuus näyttää valoisammalta. Muun muassa puunjalostuskonserni Keitele Group on aloittamassa sahan ja liimapuutehtaan perustamista Kemijärvelle. Yrityksen on laskettu tuovan sinne 70–80 uutta työpaikkaa ja välillisesti 200 työpaikkaa.

Tapahtumat tuovat väkeä

Kari Väänänen on ollut aktiivisesti mukana luomassa kotipaikkakunnalleen erilaisia tapahtumia, jotka sekä työllistävät että tuovat elämää paikkakunnalle.  Taivaan tulet -kiertoajeluilla kansaa kierrätetään tv-sarjan tapahtumapaikoilla. Kaupungissa ja sen ympäristössä järjestetään monia vuosittaisia tapahtumia kuten Iskelmätulet-festivaalit, Haukiviikko, Perinneruokaviikko ja Yöttömän yön retkisoutu Savukoskelta Kemijärvelle.

– Kun aloitimme näiden tapahtumien suunnittelun, sanoin aina, että tässä tarvitaan kärsivällisyyttä. Viidessä vuodessa ei vielä voi sanoa miten menee, tulosta näkyy vasta 7–10 vuoden päästä. Me olemme saaneet houkuteltua ihmisiä poikkeamaan Kemijärven keskustaan, kaikki eivät aja enää ohi.

Suomen Ladun järjestämän Yöttömän yön soutu -reitin varrella on useita lähes tyhjiksi jääneitä kyliä, joihin on palannut elämää ainakin osaksi kesää.

– Tämän retkisoudun myötä ja innoittamana virinnyt soutuharrastus antaa kesällä tekemistä ja työtä useissa niistä kylistä.  Matkan varren kylissä on soutajille tarjolla niin ruokailua kuin majoittumistakin, kiittelee Väänänen.

Kemijärvellä käyvien turistien määrä on kasvanut muutamassa vuodessa kymmenkertaiseksi.

Kun Väänänen puhuu ”meistä”, hän tarkoittaa kemijärveläisiä ja hän voi olla tyytyväinen osallistumisestaan ja osuudestaan monenlaiseen ”pöhinään Kempassa”.

Kari Väänänen oli myös mukana Elokuvakomissio-projektissa, jossa kuvattiin kaikki sellaiset Lapin maiseman yksityiskohdat, jotka saattaisivat kiinnostaa ulkomaalaista elokuvaväkeä.

– Hanke alkoi vuonna 2009, markkinointi onnistui erinomaisesti. Lapissa on kuvattu paljon sekä dokumentti- että fiktioelokuvia. Se on myös tuonut työpaikkoja Lappiin.

Elämä on tasapainossa

Väänäsen perhe viihtyy pohjoisessa, järven rannalla ja luonnon keskellä. Tampereen Työväen teatterissa kampaamon esimiehenä toiminut Terhi-vaimo on opiskellut liikuntaterapeutiksi ja personal traineriksi. Pariskunta Väänänen ei kadu hetkeäkään Kemijärvelle muuttoaan.

– Elämän laatu on muuttunut ja minäkin olen muuttunut. Elämämme on tasapainossa. Me haluamme asua täällä. Asiahan on niin, että joillekin tämä elämänmuoto on oikea, toisille taas kaupunkilaiselämä. Jokaisella on oikeus asua siellä, missä viihtyy. Näin se on. Tämä on meidän elämäämme.

Luonto on perheelle tärkeä. Väänänen kalastelee niin kotirannassa kuin Kemijärvellä yleensäkin.

– Haukea kyllä tulee, mutta taimentahan minä yritän. Metsissä on marjoja ja sieniä aina koko talveksi. Paljon ollaan luonnossa. Metsälläkin käyn. Kaikki luvat on, olen hyväksytty tappaja, nauraa Väänänen.

 

 

 

Kylämatkailuseminaarissa etsittiin laatua ja yhteistyötä

Lomalaidun ry. järjesti viime viikolla Valkeakosken Metsäkansan nuorisoseurantalossa Tapiolassa kaksipäiväisen valtakunnallisen Kylämatkailun vuosiseminaarin. Seminaariin osallistui runsaat neljäkymmentä matkailualan yrittäjää ja kyläyhdistysten edustajaa ympäri Suomea Lohjalta Iivantiiraan.

Kylämatkailulla tarkoitetaan kylän, sen matkailuyritysten ja matkailua tukevien yhdistysten yhteistä toimintaa matkailun kehittämiseksi ja kylän omien vahvuuksien kokoamista yhteen.   Kylämatkailun tavoitteena on paitsi tuottoisan liiketoiminnan aikaan saaminen myös kylien elävöittäminen ja niiden hyvinvoinnin lisääminen.

Keskiviikon puheenvuoroissa keskityttiin laatutekijöihin ja matkanjärjestäjien laatuvaatimuksiin kylämatkailutuotteissa. Torstain ohjelma painottui kansainvälisiin yhteistyömahdollisuuksiin, markkinointiin ja matkailupalveluiden tuotteistamiseen. Seminaarissa haluttiin myös saada aikaan kylien ja kylämatkailun kehittäjien verkostoitumista.

 

79 kari väänänen 5 79 kari väänänen 4 79 kari väänänen 3 79 kari väänänen 2 79 kari väänänen 1