Tammikuisessa remontissa laitetaan kaikki uusiksi

Kruunan ja Klaavan omistus siirtyi ravintolan nokkamiehille

Akaalaiset Henri Toivonen, Mika Piittisjärvi ja Jarno Aaltonen ostivat ravintola Kruuna&Klaavan.

Akaalaiset Henri Toivonen, Mika Piittisjärvi ja Jarno Aaltonen ostivat ravintola Kruuna&Klaavan.

Ravintola Kruuna&Klaavan liiketoiminta on siirtynyt Toijalan omien poikien Henri ToivosenMika Piittisjärven ja Jarno Aaltosen omistukseen. Kahdeksan vuotta ravintolaa pyörittäneen Restbar Groupin toimitusjohtaja Mikko Hannulan mukaan kauppa tehtiin, jotta ravintolan uudistuminen ja jatkuvuus saatiin turvattua. Restbar Groupin muut ravintolat sijaitsevat Tampereen ympäristössä, ja Kruuna&Klaava on ollut omistajilleen välimatkan vuoksi hieman työläs paikka.

– Edellisen kerran ravintolassa tehtiin isompaa remonttia syksyllä 2005, ja katsoimme, että toimintaa olisi jälleen aika uudistaa. Ravintolan nokkamiehillä oli selkeitä haluja kehittää toimintaa, Mikko Hannula perustelee.

Lapsuudenystävät pääomistajina

Henri Toivonen on työskennellyt Ravintolamaailma Kruunan&Klaavan ravintolapäällikkönä kahden vuoden ajan ja Jarno Aaltonen on toiminut ravintolan järjestyksenvalvojana vuodesta 2005 lähtien. Mika Piittisjärvi toimii yrittäjänä Toijalan LVI-palvelussa. Ravintolan toiminta siirtyi akaalaisporukalle virallisesti eilen, 1. lokakuuta, ja käytännön ravintolatyö jää Henri Toivosen vastuulle. Lapsuudenystävät Mika Piittisjärvi ja Henri Toivonen omistavat ravintolasta kummatkin 49 prosenttia.

– Haluaisimme saada ravintolan koko viikoksi käyttöön, kun nyt olemme olleet iltaisin auki torstaista lähtien. Toivomme, että akaalaiset yhdistykset heräisivät hyödyntämään palvelujamme yhä enemmän, Mika Piittisjärvi toteaa.

Henri Toivosen lisäksi Kruuna&Klaava on työllistänyt tähän saakka kaksi vakituista työntekijää, jotka jatkavat ravintolassa vanhoina työntekijöinä.

– Lisäksi meidän on pakko palkata uusia extraajia, joita en ole nyt ottanut töihin tämän omistajanvaihdoksen vuoksi. Meillä on ollut ringissä 5–6 tekijää, mutta joudumme rekrytoimaan heitä varmaan lisää, Henri Toivonen laskeskelee.

Nimi säilyy, uutta terassia suunnitellaan74kruunajaklaava3

Omistajanvaihdos tuo mukanaan tammikuussa alkavan mittavan remontin, jonka aikana omistajien mukaan laitetaan kaikki uusiksi. Remontin vuoksi ravintola joudutaan pitämään kiinni todennäköisesti kolme viikkoa.

–  Pistämme kaiken uusiksi wc-tiloista alkaen, eikä tästä tule enää samannäköistä. Sekä eri tilojen että tilan käyttö muuttuu sekä nykyisen ravintolasalin että Corner-pubin osalta.

Ihan tarkkoja suunnitelmia miehet eivät halua vielä paljastaa, mutta ideoita ja pitkäntähtäimen suunnitelmia tuntuu vakan alla riittävän. Ravintolan nimi sen sijaan säilyy muuten ennallaan, mutta ravintolamaailma-etuliiteestä jää maailma pois.

–  Haluamme itsekin panostaa tähän, ja haluamme myös, ettei kenellekään jää remontin jälkeen epäselväksi, että paikka on muuttunut.

Ensi kesäksi miehet lupailevat myös uutta terassia ravintolan etupuolelle.

– Takaterassimme on tuolla niin piilossa, joten uskomme, että etupihan terassi tuo meille myös mainosarvoa, Henri Toivonen toteaa.

Hullu täytyy olla

Henri Toivonen palasi pari vuotta sitten synnyinsijoilleen Akaaseen työskenneltyään tiskin takana kaikkiaan yhdentoista vuoden ajan niin Turun kuin Tampereenkin yössä.

– Tämä on kutsumusammatti ilman muuta, ja jollain tapaa täytyy varmaan olla hullu, että jaksaa tällä alalla. Mutta palkinto tulee siitä, kun illan päätteeksi näkee, että on vaikka pelastanut jonkun päivän.

Toivosen mukaan kovin haaste alalla on tällä hetkellä ihmisten houkutteleminen aikaisemmin sisään ravintolaan.

– Nyt suurin osa asiakkaista tulee joskus yhden–puoli kahden aikaan aamuyöstä. Siksi yritämme tulevan remontinkin mukanaan tuomien ylläreiden avulla houkutella asiakkaita aikaisemmin taloon.

Myös kilpailu akaalaisista lounasajan asiakkaista on Toivosen mukaan kovaa.

–  Laskin, että lounasaikaan Toijalasta saa jonkinlaista lämmintä ruokaa kaikkiaan 12–13 paikasta. Haluamme kuitenkin laajentaa lounasasiakkaidenkin asiakaspohjaa tuomalla listalle vähän kevyempiäkin vaihtoehtoja. Pääosa lounasasiakkaistamme on tällä hetkellä miehiä, Toivonen  kertoo.

Ravintolan huippusesonki on vuosien ajan ollut Toijalan Markkinoiden ja Toijala-Lentiksen viikonvaihde kesäkuun alussa. Tämäkesäisen markkinaviikonlopun asiakasmääräksi laskettiin 1 500 ihmistä, kun tavanomaisena lauantai-iltana asiakkaita on useimmiten hieman toistasataa.

– Markkinaviikonloppunakaan ei  syntynyt yhtään tappelua. Porukka on muuttunut yhä fiksummaksi ja fiksummaksi, ja nuoret osaavat käyttäytyä ja uskovat puhetta, Jarno Aaltonen kiittelee yöelämän asiakkaita.

Uusi omistajakolmikko Henri Toivonen, Mika Piittisjärvi ja Jarno Aaltonen haluavat kehittää Toijalan ainoaa aamuneljään avoinna olevaa yökerhoa, pubia ja ravintolaa eri-ikäisiä palvelevaksi kokonaisuudeksi. Suositun karaoken, DJ.n ja bändivierailujenkin luvataan säilyvän.

–  Tavoite ovat selkeä: luoda asiakkaille mieluinen ja hyvä paikka tulla. Palvelu on meidän tärkein tuotteemme, omistajakolmikko linjaa.

Ravintolapäällikkö henri Toivonen on työskennellyt tiskin takana jo 11 vuotta. Mika Piittisjärvi keskittyy oman yrityksensä pyörittämiseen ja Jarno Aaltonen pitää huolta järjestyksestä.

Ravintolapäällikkö Henri Toivonen on työskennellyt tiskin takana jo 11 vuotta. Mika Piittisjärvi keskittyy oman yrityksensä pyörittämiseen ja Jarno Aaltonen pitää huolta järjestyksestä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?