Maanantaina 9. syyskuuta lähti kello 7.15 aamulla lentokone kohti Riikaa ja sitä kautta Vilnaan, Liettuaan. Koneessa matkusti 19 kokemuksenhaluista ja väsynyttä Akaan lukion opiskelijaa sekä kaksi opettajaa kohti Liettuan Nemencineä opintomatkalle. Opintomatka on osa liettualaisten kanssa toteutuvaa projektia, johon kuuluu eri vaiheita diaesityksistä matkustamiseen. Kun kello 5.15 aamulla kukin saapui omaan tahtiinsa Tampere-Pirkkalan lentokentälle, ei kukaan osannut aavistaa millainen projekti tai opintomatka oli pian edessä.
Lentokoneen laskeuduttua Vilnaan ajoi bussi meidät Nemencineen. Noin 20 minuutin matka lentokentältä taittui katsellen bussin ikkunasta ulos paikallista arkkitehtuuria ja maisemia, jonka jokainen huomasi poikkeavan Suomesta. Hieman ristiriitaisia tunteita aiheuttanutta kaupungin ulkomuotoa voi kuvailla vanhaksi ja kuluneeksi. Moderneja taloja oli harvassa, mutta niitä varten ei maahan tultu eikä niitä sen koommin enää matkan aikana huomioitu.
Bussi ajoi meidät Nemencinen koululle, jossa ottivat muut projektilaiset meidät vastaan ja luokseen asumaan. Pääosin jokainen asui yksin perheessä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mikä myös aiheutti jo aikaisemmin epäröintiä. Kielimuuri ja vieraiden ihmisten kanssa toimeentulo saman katon alla vaatisi sopeutumista, johon ei heti uskottu oltavan valmiita. Isäntäperheiden selvittyä lähdimme matkalaukkuinemme koululta kohti viiden päivän kotiamme.
Juutalaisten turvapaikka nuorisotalona
Suurin osa asui kerrostaloissa, jotka ulkopuolelta vaikuttivat edelleen samalta kuin aikaisemmat talot, mutta talo kuin talo oli jokainen sisältä omalla tavallaan kaunis. Yksi kulttuurishokki oli näin koettu. Kun olimme asettuneet taloksi, menimme koululle jossa meidät toivotettiin tervetulleeksi kansantansseilla ja Liettuan esittelyllä.
Loppupäivä oli meillä kaikilla vapaa, jonka me vietimme keskenämme. Liettualaiset olivat keksineet meille tekemistä ja veivät meidät katsomaan kansallislajiaan koripalloa paikalliseen vapaa-ajanviettopaikkaan. Kävellessämme ulkona meille selvisi, ettei paikka ole Viialaa juurikaan isompi. Väkiluku ja kaupungin koko olivat samaa luokkaa Viialan kanssa. Ennen illan kohokohtaa eli koripallopeliä kävimme muun muassa ravintolassa syömässä, näimme koulun liepeillä olevan stadionin ja entisen juutalaisten turvapaikan joka toimi nykyisin nuorisotalona. Kun oli koripallopelin aika, suuntasimme toiseen nuorille tarkoitettuun paikkaan, jossa valkokankaalta katsoimme Liettua vastaan Bosnia-Hertsegovina -peliä.
Mahdollista oli myös pelata biljardia tai muuten vain oleilla. Osa suomalaisista oli peliä katsellessa nukahtamispisteessä aikaisen herätyksen takia, mutta liettualaisten kova huuto ja kannustus tekivät lepäämisestä mahdotonta. Pelin päätyttyä lähdimme kaikki kotiin isäntäperheidemme luo ja pääsimme viimein nukkumaan.
Köydenvetoa ja hiirenhäntää
Tiistai-aamu alkoi makealla aamupalalla, kuten lätyillä ja kakulla. Yhdeksän paikkeilla piti olla koululla, jolloin osallistuimme projektin tehtäviin. Tutustuimme toisiimme, saimme kokea liettualaisia laululeikkejä alakoululaisten kanssa ja opetimme toinen toisillemme omaa kieltämme. Käyttökielenä oli englanti, joka sujui tilanteessa kuin tilanteessa mutkattomasti eikä pelättyjä ongelmia tullut. Saimme myös maistaa kouluruokaa, joka veti vertoja meidän kouluruoallemme.
Ruokailun jälkeen meitä odotti koulun pihassa bussi, joka vei meidät noin kahden tunnin ajomatkan päähän kuuntelemaan mielenkiintoista tarinaa leivästä ja jopa leipomaan sitä itse. Paikka sijaitsi maalla, jossa oli hevosmuseo, latoja ja muutama maatilan eläin. Odotellessamme leipiämme meille pidettiin liettualaisia leikkejä köydenvedosta hiirenhäntään, joissa me suomalaiset olimme kunnianhimoisesti mukana.
Mahdollisuus oli käydä hevosmuseossa ja kiinnostuksen meiltä lukiolaisilta veivät myös pihassa olevat karusellit ja keinut sekä maatilan vuohi. Lopuksi saimme mukaamme vietäväksi uunissa paistuneet leivät.
Noin parin tunnin ajomatkan jälkeen olimme taas Nemencinessä ja ilta oli meillä vapaa. Liettualaiset olivat taas järjestäneet meille illaksi menoa ja vietimme oppilaiden kesken aikaa Nemencinessä ulkona.
Keskiviikkona oli lähtö Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Aamulla ajoimme ensin reilun tunnin mittaisen matkan historialliseen Trakain linnaan, jossa saimme yhden tunnin aikaa kierrellä, tutustua ja ottaa kuvia. Tutuksi tulivat linnan historia sekä muutama vanha kidutusväline. Matka jatkui linnasta TV-tornille, missä saimme nähdä kaupunkia korkealta katsoen. Jatkoimme siitä vanhaan kaupunkiin, jossa meillä oli vapaata aikaa syödä, kävellä ja nähdä Vilnaa.
Bussi lähti vanhasta kaupungista vielä yhteen tutustumispaikkaan, Vilnan TV-studiolle, jossa meille esiteltiin uutistenlukuhuoneet ja muita studioita äänityksestä kuvaamiseen. Näimme myös paikallisia uutistenlukijoita.
TV-studiolta bussi pudotti meidät Vilnan kohokohtaan, jota suuri osa oppilaista oli yllämainittujen lisäksi innokkaasti odottanut; ostoskeskukseen. Muutama tunti meillä oli aikaa ostaa itsellemme ja tuliaiseksi liettualaisia ostoksia, kunnes kahdeksan aikaan illalla bussi taas lähti Nemencineen ja me oppilaat pääsimme viettämään vapaata iltaa jo läheiseksi muodostuneen ryhmän kanssa.
Oppia sulkaan valmistuksesta
Torstaina meillä jatkuivat projektit koululla. Projektiin kuului kummankin maan opettaa toisilleen kunkin maan kansallistanssi ja kansallislaulu. Siinä vaiheessa suomalaiset menivät lukkoon, kun letkajenkan seuraksi ei kelpuutettu Maamme-laulua eikä Fröbelin Palikoiden Huugi Guugia, joka olikin alun perin englanninkielinen. Sen sijaan suomalaiset saivat oppia liettualaisten mielenkiintoisen tanssin ja monta päivää putkeen päässä soineen liettualaisten
kansallislaulun Ant Kalno Murain. Samana päivänä myös paikallinen suklaantekijä vieraili koulussa ja saimme itse valmistaa omat suklaakeksimme.
Projektipäivä koulussa oli päättynyt suklaantekoon ja oli meidän viimeinen vapaa iltamme liettualaisten kanssa. Sitä vietimme taas porukalla Nemencineläisen joen varrella.
Yhteishenki liettualaisten sekä myös oman luokan kanssa oli muodostunut korvaamattomaksi, eikä meistä kukaan ollut vielä valmis lähtemään kotiin seuraavana päivänä.
Lähtöpäivän aamuna perjantaina meillä oli olympialaiset liettualaisia vastaan, jossa kilpailimme viidessä eri lajissa. Me suomalaiset peittosimme liettualaiset kaikessa muussa, paitsi tietenkin koripallossa. Pelejä oli jalkapallosta mitä sovellettavimpiin peleihin, joista mainittakoon suksilla hiihtäminen palloiluhallissa ja samassa ilmapallojen puhkaiseminen tikalla.
Lieuttualaiset huhtikuussa vastavierailulle
Samana päivänä teimme myös oman ruokamme jonka myöhemmin söimme. Ruoka oli perinteinen liettualainen zeppelin, jollaista ei Suomessa olla totuttu syömään. Osa piti ruoasta enemmän, osa vähemmän mutta tätä perinnettä jokainen yritti kunnioittaa parhaansa mukaan. Viimeisen päivän mielipiteitä jakava ruoka olikin projektin viimeinen vaihe ennen matkalaukkujen hakemista koululle. Meillä oppilailla oli vielä viimeinen muutaman tunnin yhteinen hetki koululla, jossa vielä otimme viimeiset kuvat, vietimme viimeiset hetket ja hyvästelimme toisemme hetkeksi, ennen kuin liettualaiset saapuisivat huhtikuussa meidän luoksemme Suomeen.
Tunteikkaan hyvästelyn jälkeen kuuden maissa bussi lähti kohti Vilnan lentokenttää. Meille jokaiselle jäi tästä opintomatkasta unohtumaton kokemus. Olemme oppineet paljon ja saaneet paljon uusia kokemuksia ja ystäviä, jollaisia emme olisi saaneet yleisissä opintomatkakohteissa kuten Roomassa ja Pariisissa. Liettuan opintomatka ylitti itsensä ja meidät.
Emmi Lundán
lukiolainen
Akaa