Erik Seppänen on uutuuslaji flyboardin Suomen mestari

Ilmojen halki käy lentäjän tie

Toijalassa asuva, 18-vuotias Erik Seppänen on tuore akaalainen Suomen mestari, jonka laji flyboard on vielä monelle vieras. Vasta tänä vuonna Suomeen rantautuneessa lajissa taiteillaan laudalla vetten päällä. Laudan pitävät ilmassa vesipatsaat, joiden voima on lähtöisin vesijetistä. Lajin on kehittänyt ranskalainen vesijettikuljettaja Frank Zapata kolmisen vuotta sitten.

– Kyse on sellaisesta lentohärpäkkeestä, joka liitetään vesijettiin ja joka saa voimansa jetin turbiineista.  Jetistä voima ohjataan paloletkua pitkin lautaan, joka nousee vesisuihkujen varassa ilmaan. Laudalla pystyy kääntyilemään, tekemään voltteja, sukelluksia ja kierteitä – kaikkea mitä mielikuvitus keksii, Erik kuvailee.

Vesisuihkut voivat nostaa laudan jopa kymmenen metrin korkeuteen. Erik vakuuttaa, että tasapainoilu laudan kanssa ei ole niin vaikeaa, kuin voisi kuvitella. Laudalla liikutaan kallistamalla vartaloa, nousemalla varpaille ja nostelemalla jalkoja.

– Pysyyhän pyörällä tai yksipyöräiselläkin pystyssä. Tasapaino pysyy helposti, koska lauta on niin hyvin rakennettu. En tiedä ketään, joka ei olisi päässyt tällä härpäkkeellä ilmaan. Varsinkin tytöt osaavat tämän tosi hyvin ja löytävät poikia paremmin tasapainon. Lumilautailu- ja telinevoimistelutaustasta tai muusta urheilutaustasta on lajissa hyöytä.

Lajin harrastajat kilpailivat ensimmäisistä Suomen mestaruuksista Jyväskylässä syyskuun puolivälissä. Kilpailuun osallistui neljä naista ja viisi miestä. Erik esitti omassa suorituksessaan voltteja, nopeita pyörähdyksiä ja sukelluksia korkealta yläilmoista. Myös lähtö tapahtui tavallista vaativammin selkä menosuuntaan.

– Tavoitteena oli esittää jouheva, hienon näköinen paketti.

Tapahtumassa akaalainen Suomen mestari esiintyi myös naisten sarjan voittajan kanssa.

Akaan lukiota käyvä Erik on kilpaillut tähän asti vesijetillä. Flyboardiin hän tutustui vasta alkuvuodesta Helsingin venemessuilla. Sieltä hänet houkuteltiin mukaan lajin pariin. Erik on ollut mukana muun muassa tekemässä flyboard-otosta Putous-ohjelmaan ja esiintynyt maahantuojan esittelylentäjänä erilaisissa tapahtumissa. Lajia hän on harjoitellut myös Toijalan Satamassa.

– Lajissa houkutteli lentäminen ja volttien tekeminen. Kyse on melkein extreme-lajista, Erik perustelee ja myöntää olevansa hulluna myös kilpailemiseen.

Vesijetillä MM-kisoihin

Moottoriurheilusta innostunut Erik ajaa vesijetin ohella motocrossia, mutta kisaamisessa hän keskittyy toista vuotta vesijettiin. Yksi suuri koitos on edessä lähipäivinä, kun Erik osallistuu vesijetillä lajin MM-kisoihin Lake Havasussa Yhdysvalloissa. Kilpailijat ajavat rataa kiertäen erivärisiä poijuja värin mukaan joko oikealta tai vasemmalta.  Kisoihin odotetaan 800 kilpailijaa.

– Lähdössä on 18 vesijettiä, ja kun vesijetti painaa 400 kiloa ja hevosvoimia on 300, tarkkana täytyy olla. Vesijetti kiihtyy neljässä sekunnissa 115 kilometriin tunnissa. Kurveissa vähän höllätään, että saadaan pitoa paremmaksi.

Erik myöntää, että vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat myös lajin suola.

– Veressä on paljon adrenaliinia. Pienikin virhe, ja henki voi lähteä.

Akaalaiskuljettaja on välttynyt vakavilta loukkaantumisilta. Yksi läheltä piti -tilanne koettiin alkukauden kisassa, jossa Erik oli jäädä kilpakumppanin vesijetin alle.

– Ensimmäisessä kurvissa tein vähän liian suuren leikkauksen ja sisäkurvista tuli toinen vesijetti vasempaan kylkeen ja meni koko matkan kylkeä pitkin. Polvi sai vähän osumaa ja vesijettiin tuli kosmeettisia vaurioita. Viikon levolla polvi toipui itsestään.

Erik on valmis lähtemään myös flyboardin kansainvälisiin kisoihin, jos tueksi löytyy yhteistyökumppaneita. Tähän asti rahoittaja harrastuksille on ollut oma perhe.

– Täällä Suomessa laji on todella pientä, mutta maailmalla todella suurta. Esimerkiksi vesijetin MM-kisat ovat iso tapahtuma. Amerikan vesijettimarkkinat pysähtyvät silloin viikoksi, kun kaikki maailman vesijettiosien tekijät ovat mukana kisoissa.

Tunnelmia Jyväskylän kisoista löytyy Youtubesta linkistä http://youtu.be/4sbomIibotQ

Flyboard-kuvat: Flyboard Finland ja Flyboard Avataara

74flyboard1

Erik Seppästä kiehtovat vauhti ja extreme-lajit. Kuva Tarja Antola.

74flyboarderik8 74flyboarderik7 74flyboarderik2 74flyboard erik6 (1) 74flyboard erik4 74flyboard erik3 74Flyboard erik1 74flyboard4 74flyboard2

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?