Näkymä saanee jättää hyvästit 40 000 euron vuosibudjetille

Akaan kaupunki tukee Näkymää 5 000 eurolla ja työntekijöidensä työpanoksella

Maanantain kokouksessa Näkymälle asetettiin alustava työryhmä, joka kokoontuu seuraavan kerran 7.10.

Maanantain kokouksessa Näkymälle asetettiin alustava työryhmä, joka kokoontuu seuraavan kerran 7.10.

Yhdentoista vuoden ajan Akaan kesää kaunistanut ympäristötaidetapahtuma Näkymä on jälleen uuden edessä. Kaksi vuotta jatkunut EU-rahoitteinen Näkymästä vetovoimaa -hanke on jo päättynyt, ja nyt haussa ovat sekä rahat että osin tekijätkin.

Akaan sivistysjohtajan Jukka Oksan isännöimä toissailtainen tilaisuus Akaan kaupungin valtuustosalissa osoitti kuitenkin sen, että ideoita ja tahtotilaa Näkymän jatkamiseksi kaupungista löytyy. Näkymä on myös ainoa tapahtuma, jonka Akaan kaupunki on kirjannut ylös strategiaansa.

–  Näkymä on jo valmis brändi, joten sitä ei sopisi hukata, Jukka Oksa totesi alustuspuheenvuorossaan.

Jukka Oksa kertoi kaupungin kulttuuritoimen budjetissa olevan 5 000 euroa ensi vuoden Näkymää varten. EU-hankkeen aikana Näkymän vuosibudjetti oli noin 40 000 euroa.

–  Lisäksi kaupunki tarjoaa edellisvuosien tapaan tiloja tuottajan, kuraattorin ja taiteilijoiden käyttöön ilmaiseksi, Jukka Oksa muistutti.

Sivistysjohtajan kutsuun vastasivat Näkymä-hanketta vetänyttä TaideAkaa ry:tä edustaneet Marjukka Nikkilä ja Teijo Kokko, Akaan Kuvataiteilijoiden puheenjohtaja Anneli Vainonen sekä Näkymässä alusta asti mukana ollut taiteilija Tuula Vuokola, Näkymän tämänkesäinen tuottaja Sofia Welling, Akaan viestintä- ja markkinointisihteeri Sini Kantola, Päivölän opiston rehtori Asko Aulanko, Akaan vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Antti Maijala sekä Näkymän sponsoria edustanut toimitusjohtaja Heikki Teräväinen.

TaideAkaa ry:n puheenjohtaja Marjukka Nikkilä sanoutui jo aiemmin irti Näkymän vetovastuusta. Hänen mukaansa tapahtuma tarvitsee ennen muuta ulkopuolisen tuottajan, jonka palkan voisi maksaa Akaan kaupunki.

–  Voimme toimia taustaorganisaationa ja tarjota Näkymän käyttöön TaideAkaan nimissä olevan Näkymä-tilin ja hoitaa sen maksuliikennettä, Nikkilä totesi.

Osaksi akaalaista arkea?

Näkymän pitkäaikaista sponsoria Akaan Seudun Osuuspankkia tilaisuudessa edustanut toimitusjohtaja Heikki Teräväinen toivoisi Näkymän näkyvän vielä entistä enemmän kaupunkilaisten ja liike-elämänkin arjessa.

– Nahkialanjärvi liittyy selvästi ihmisten vapaa-aikaan, ja se on jo sivussa ihmisten arkisesta sykkeestä. Toisaalta taas esimerkiksi vanha ratapohja voisi olla mahtava taidesuora.

Akaan Kuvataiteilijoiden puheenjohtaja Anneli Vainonen painotti kuitenkin eheän ja fyysisestikin mahdollisimman yhtenäisen näyttelykokonaisuuden merkitystä.

–  Töitä pitäisi olla paljon enemmän, jotta niitä voitaisiin ripotella ympäri kaupunkia. Vaikka Nahkialanjärven ranta muodostaa melko eheän kokonaisuuden, ehtii siinäkin katsoja jo herpaantua, jos seuraavaa teosta ei ole heti näköpiirissä, Vainonen painotti.

Kaupunginjohtajan mieli muuttui?

Kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren mukaan Näkymää ei ole kirjattu Akaan kaupungin strategiaan kevyin perustein.

–  Nyt on aika miettiä, mitä Näkymän jatko voisi olla. Yksin Akaan järjestämänä se ei toteudu. En ole vielä ehtinyt keskustella Jukka Oksan kanssa maanantain tilaisuuden annista, Viitasaari kertoi Akaan Seudulle eilen tiistaina.

Viitasaaren mukaan kulttuuritoimen budjettiin kirjattujen 5 000 euron lisäksi ei ole toistaiseksi luvassa lisärahoitusta.

– En osaa vielä sanoa, satsaako kaupunki tähän vielä enemmän rahaa. Rahan lisäksi olemme antaneet Näkymän käyttöön useamman työntekijämme työpanoksen, työtiloja sekä kaupungin koneita ja materiaaleja. Oma talousarvioesitykseni valmistuu marraskuun loppupuolella, ja valtuusto päättää ensi vuoden talousarviosta joulukuulla.

Näkymästä vetovoimaa -hankkeen käynnistyessä kaksi vuotta sitten Aki Viitasaari arveli Näkymän tarvitsevan hankkeen päätyttyä enemmän kaupungin panostusta.

– Parin vuoden hankkeena voimme katsoa, mihin Näkymällä on rahkeita. Jos sille saadaan profiilia, meidän pitää olla varautuneita siihen, että se vaatii jatkossa kaupungilta enemmän panostusta, kaupunginjohtaja kertoi Akaan Seudussa 22.11.2011.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?