Laura Kyllikki Helpiö, omaa sukua Mäkinen, syntyi 26. helmikuuta 1906 Akaan Toijalassa. Äiti Olga Vilhelmiina Mäkinen, omaa sukua Huovila, oli talontytär Kylmäkoskelta. Isä oli junailija Tuomo Eevert Mäkinen, syntyisin Orivedeltä. Perheeseen kuului myös toinen tytär, Annikki, joka oli syntynyt vuonna 1904. Mäkisen perheen koti sijaitsi vastapäätä Akaan kansakoulua nykyisen jääkiekkokaukalon parkkipaikan kohdalla.
– Koulun pihalla kävimme leikkimässä opettajan lasten kanssa. Ensimmäisen suukkoni sain siellä opettajan pojalta. Olin kolmevuotias silloin, muistelee Kyllikki Helpiö omissa muistiinpanoissaan.
Kyllikki Helpiö on haastatteluissa sanonut, että koti on lapselle kaikkein tärkein paikka. Hänen kotonaan äidin osa oli paitsi talouden hoito myös suurelta osin kasvatus. Omaa äitiään hän on kuvaillut vilkkaaksi ihmiseksi, joka oli hyvä laulaja ja tanssija. Isä taas oli työnsä takia paljon poissa.
– Hän oli rauhallinen luonne, joka vapaa-aikanaan harrasti kalastusta ja metsästystä. Olin isän tyttö ja liikuin mielelläni hänen kanssaan.
Lapsuuden kodissa tyttäriä kannustettiin harrastamaan ahkerasti ja olemaan aktiivisia. Lasten harrastuksiinsa kuuluivat jo pienestä pitäen hiihto, voimistelu, laulu, näytteleminen ja partio. Perheen äiti ompeli itse tytöille niin voimistelu- kuin partiopuvutkin.
Vuonna 1916 perhe muutti Jussintielle rakennettuun omakotitaloon. Sinne Kyllikki Helpiö palasi miehensä kanssa vanhuudenpäiviä viettämään vuonna 1969.
Kiertokouluun neljävuotiaana
Lapsuudenkodin lähellä oli myös Kansallisseuran Pirtti, missä Kyllikki Mäkinen aloitti 4-vuotiaana Akaan seurakunnan pitämän kiertokoulun. Opettajana oli Ida Soramäki, joka asui Mäkisillä.
– Kirjoittamista opeteltiin kriffelikynällä kriffelitaululle. Niiden viivojen kanssa minulla oli vähän vaikeuksia, mutta vieressäni istunut Kalle piirsi ne minulle, ja sitten alkoi kirjoituskin sujua. Lukemaan opinkin sitten jo 4-vuotiaana.
Käytyään kaksi vuotta kansakoulua Kyllikki Mäkinen meni vuonna 1916 yhdessä sisarensa kanssa oppikouluun Lastumäkeen. Kyllikki oli koulun nuorin oppilas, ja opettajat kutsuivat häntä kuopukseksi.
– Olin aika ujo, enkä kehdannut vastata tunnilla. Niinpä jäinkin luokalleni. Luulin, että olin ainoa, mutta luokalle jäi monta minua kaksi vuotta vanhempaakin.
Kielitaidosta oli hyötyä elämässä
Kun Annikki-sisko toisella luokalla opetteli venäjää, oppi Kyllikki siinä sivussa venäjän kielen kirjaimet.
– Kirjoitimme toisillemme suomeksi kirjeitä venäläisin kirjaimin. Se oli vähän kuin morse-kieli myöhemmin partiossa.
Varsinaisesti hän opetteli venäjää vasta yli 70-vuotiaana kansalaisopistossa. Koulussa hän oppi ruotsin ja saksan, joita tuli tarvitsemaan ja käyttämään elämässään paljonkin. Saksaa hän opiskeli myös kansalaisopistossa.
Hänellä oli myöhemmin runsaasti kirjeenvaihtotovereita eri puolilla Eurooppaa. Niitä tuli sekä varsinkin partion että kummikuntatoiminnan kautta.
Ujo tyttö oli rohkea
Vaikka Kyllikki Helpiö on kertonut olleensa ujo ja arka, löytyi hänestä kuitenkin rohkeutta lähteä esiintymään jo pikkutyttönä. Kahdeksanvuotiaana hän lauloi jo kirkkokuorossa. Toisella luokalla ollessaan hän liittyi tulevan anoppinsa Mimmi Hellbergin vetämään tyttöjen lauluryhmään, joka esiintyi muun muassa Sakari Topeliuksen 100-vuotisjuhlassa.
Ensimmäisen julkisen soololauluesiintymisensä hän teki 12-vuotiaana sukulointimatkallaan Pohjanmaalla.
– Paikkakunnalla järjestettiin Nuorisoseuran kesäjuhlat ja osallistuin siellä laulukilpailuun. Lauloin koulussa oppimani Katson virran kalvohon ja voitin ensimmäisen palkinnon.
Kun Akaan kirkon uudet urut vihittiin vuonna 1924, olivat kirkkokuorossa laulamassa myös Kyllikki Mäkinen ja Alfons Almi, joka asui Toijalassa ja oli tuolloin harjoittelijana Toijalan Meijerissä. Samana vuonna he olivat mukana myös Toijalan Nuorisoseuran 20-vuotisjuhlan kuorossa ja tanhuryhmässä.
Ruusuja Mannerheimille, suukko vastalahjaksi
Ujoudesta ei ollut tietoa silloinkaan, kun Kyllikki Mäkinen sisarensa ja ratamestarin tyttären kanssa päätti lähteä Toijalan asemalle katsomaan kenraali Mannerheimia, joka pysähtyisi siellä matkallaan Tampereelle.
– Kävimme kotoa hakemassa äidin kasvattamia ruusuja ja juoksimme asemalle. Mennessä en ollut varma tuntisinko Mannerheimin, mutta kun hän tuli adjutantin jälkeen ulos keisarillisesta vaunusta, menin hänen luokseen ja niiasin ja ojensin kukat. Hän kysyi nimeäni, otti kukat ja suuteli minua poskelle.
Myöhemmin Kyllikki Helpiö tuli tapaamaan myös marsalkka Mannerheimin Sofie-sisaren, kun tämä osallistui Mannerheimin lastensuojeluliiton lastentalon vihkiäisiin Toijalassa.
Lavalla nelivuotiaasta yhdeksänkymppiseksi
Laulun lisäksi Kyllikki Mäkisen harrastuksiin kuuluivat lapsena myös liikunta ja teatteri, jotka säilyivät hänelle rakkaina harrastuksina läpi elämän. Niitä hän myös tuki vahvasti tuki ja oli niihin liittyvässä toiminnassa aktiivisesti mukana.
Hänet nähtiin ensin Toijalan Nuorisoseuran teatterin, Sampolan Näyttämön ja sitten Toijalan Näyttämön riveissä. Hän oli ensimmäisen kerran teatterin näyttämöllä Pirtillä 4-vuotiaana. Rooli oli tosin repliikitön ja hän istui koko ajan rooli-isänsä sylissä.
Hänen ensimmäinen suuri näytelmäroolinsa oli Vermlantilaisten Stina, jota hän esitti 17-vuotiaana. Sitten seurasi osa Punaisessa laukussa, jossa oli mukana myös Alfons Almi.
Kaiken kaikkiaan hän esiintyi lähes 50 eri roolissa, muun muassa Prinsessa Ruususessa, Totuuden helmessä, Jääkärin morsiamessa, Keinumorsiamessa, Leassa ja Kihlauksessa.
Hän esiintyi vielä 90-vuotiaana teatterin lavalla. Hänen viimeinen roolinsa oli isoäidin rooli Toijalan lasten ja nuorten teatterin Lumen kutsu -näytelmässä.
Vuonna 1957 Toijalaan muuttanut Esko Pitkänen kertoo lähteneensä mukaan Toijalan Näyttämölle Kyllikki Helpiön houkuttelemana.
– Kyllikki melkein pakotti minut mukaan. Näyttelimme yhdessä muun muassa Särkelä itte -näytelmässä. Kyllikki oli tarmokas ja aktiivinen ihminen, joka ryhtyi toimeen ja pani asiat järjestykseen. Hän oli eräänlainen sielu koko Näyttämön toiminnassa, muistelee Pitkänen.
Kyllikki Helpiö toimi myös Toijalan Näyttämön rahastonhoitajana ja puheenjohtajana.
Hänet palkittiin kahdesti Hannes-patsaalla, taiteilija Yrjö Tähtisen pienoisveistoksella.
– Teatteriharrastus on säilynyt suvussa, ja viimeisimpinä meistä teatterilavalla ovat olleet Emilia Hakala Urjalan Honkolassa ja Jere Hakala Toijalan Sataman kesäteatterissa, kertoo Helpiöiden tytär Marjut Hakala.
Partio oli tärkeää koko perheelle
Partiotoiminta kuului vahvasti Kyllikki Helpiön elämään. Hän oli liittynyt Toijalan Partiotyttöihin jo 10-vuotiaana. Partiotoiminta Toijalassa oli kuitenkin jonkin aikaa pysähdyksissä, kunnes Anni Collan vuonna 1927 yhteiskoulun tarkastusmatkallaan sai koulun liikunnanopettajan ryhtymään lippukunnanjohtajaksi ja toiminta alkoi uudelleen.
Kyllikki Helpiö aloitti vuonna 1931 tyttöjen lippukunnanjohtajana ja toimi siinä tehtävässä 25 vuotta.
Vuonna 1928 toimintansa aloittaneen Toijalan Eräveikkojen perustaja oli puolestaan Kyllikin puoliso Jonni Helpiö, joka toimi sen lippukunnanjohtajana vuoteen 1957. Kyllikki Helpiö vaikutti myös valtakunnan tasolla partiossa ja kuului pitkään Suomen Partiotyttöjärjestön johtoon.
Lumisodasta lumisiin häihin
Ensi kosketuksen tulevaan aviomieheensä Kyllikki Helpiö sai jo ensimmäisellä luokalla koulussa:
– Yksi toisluokkalainen poika heitteli minua lumipalloilla ja seuraili minua välitunneilla. Minä ujona juoksin aina pakoon. Se oli Jonni, joka sittemmin lähti Tampereelle kauppakouluun.
Kyllikki Mäkinen lopetti koulunsa keskikouluun ja lähti konekirjoituskouluun Tampereelle.
– Kun kurssi oli päättynyt, ilmestyi se lumipallonheittäjäpoika meille kotiin ja kysyi, tulisinko heidän tehtaansa konttoriin konekirjoittajaksi. Hän oli minua neljä vuotta vanhempi, mutta oli kuulemma jo ensimmäisistä lumisodista lähtien yhteiskoulun pihalla seurannut minua, kertoo Kyllikki Helpiö muistiinpanoissaan.
Seuraaminen, ihastus ja rakastuminen johtivat kihlaukseen lokakuussa 1925. Häät oli tarkoitus pitää Sampolassa. Mutta kun satamarataa rakentava rautatiepataljoona asutettiin sinne, piti hääpaikka vaihtaa ja ne vietettiin Toijalan yhteiskoululla tapaninpäivänä 1925.
– Lunta satoi koko päivän ja ruokailun jälkeen sammuivat sähköt, kun lumi oli painanut oksat sähköjohtojen päälle. Kynttilöiden valossa tanssittiin, ja siinä sain huntuunikin kolme reikää. Joku ehdotti, että revitään huntu. Minä sanoin, että reiät tietävät onnea, kirjasi Kyllikki Helpiö omiin muistiinpanoihinsa.
Jonni Helpiön isä oli tapettitaiteilija, kirjapainon omistaja Juho V. Hellberg, joka perusti Toijalan Tapettitehdas – Yhtiö Hellberg & Kumpp. -yrityksen vuonna 1903. Hänen kuoltuaan vuonna 1933 tehtaan johtoon nousivat pojat Mauno ja Jonne Helpiö.
Jonni Helpiön äiti Mimmi (omaa sukua Kärkönen) oli Tampereen 1. kirjastonhoitajan Tapani Kärkösen tytär. Mimmi Hellberg kuoli joulukuussa 1937.
Juho ja Mimmi Hellbergille syntyi kaiken kaikkiaan kahdeksan lasta, joista neljä kuoli alle vuoden ikäisenä. Anna, Jonni (John Viktor) ja Mauno Hellberg menivät naimisiin ja saivat lapsia.
Jonni ja Mauno muuttivat vuonna 1927 nimensä Helpiöksi.
Talossa totuttiin vieraisiin
Jonni ja Kyllikki Helpiön esikoinen Hely syntyi vuonna 1927, Eira 1930, Rauno syntyi 1940, Markku 1944 ja kuopus Marjut vuonna 1946. Vanhimpien ja nuorimpien lasten ikäerosta johtuen nuorimmat olivat vielä kotona, kun vanhimmilla jo alkoi olla omia lapsia.
Marjutin mukaan äidin ei tarvinnut pitää kovaa kuria.
– Kai me olimme kiltisti muutenkin. Isä oli leppoisa luonne. Isä ja äiti veivät meitä paljon mukaan harrastuksiin. Partiossa olin ja naisvoimistelijoissa ja vähän näyttelinkin. Pidin minä meillä kotona tanssikurssejakin, ja Raunon orkesteri harjoitteli meillä.
Vieraita talossa kävi paljon, niin vanhempien harrastusten kautta kuin muitakin tuttuja. Eri seurojen ja yhdistysten kokouksia vietettiin usein Helpiöiden kotona.
– Meillä pidettiin kaikenlaisia kissanristiäisiä. Me lapset saatiin joskus pyöriä siinä vieraiden keskellä, mutta kun tuli tärkeämpiä vieraita tai Helsingin herroja, niin meidät käskettiin pois, kertoo kuopus, Marjut Hakala.
Kyllikki ja Jonni Helpiö järjestivät ja isännöivät myös monien taiteilijoiden Toijalan-vierailuja. Sampolassa esiintyivät heidän aloitteestaan muun muassa Alfons Almi, Lea Piltti, Tapani Valsta, Väinö Sola ja Anna Mutanen.
Huvilalle muutto oli aina tapaus
Perhe asui Toijalassa tapettitehtaan lähellä ja vietti kesät Kangassaaren huvilalla, jonne ei tuohon aikaan ollut tietä. Muutto huvilalle tehtiin ensin junalla Toijalan Satamaan ja siitä eteenpäin joko hevosella tai veneellä. Kun vesi oli matalalla, salmen yli saareen pääsi melkein kuvin jaloin.
Vaatteiden ja ruuan lisäksi saareen vietiin usein myös piano, jonka rahtaaminen ei ollut mikään helppo juttu.
Huvilalla vietettiin yleensä koko kesä. Siellä myös viljeltiin omiksi tarpeiksi porkkanoita, punajuuria ja lanttuja ja kalasteltiin ahkerasti. Maito haettiin veneellä Poikkiluhdan talosta.
Huvilalla pidettiin aina myös Sataman uimakoulun päättäjäiset.
Sota-aika erotti
Sota-aika heijastui Helpiön perheen elämään ja erotti perheenjäseniä toisistaan useaan otteeseen. Luutnantti Jonni Helpiö toimi kesäkuusta 1941 toukokuuhun 1943 Aunuksessa kenttähevossairaalan varikon päällikkönä ja neljä kuukautta siirtojoukkojen johtajana vuonna 1944. Kyllikki Helpiö osallistui monella tavalla kotirintaman avustus-, talkoo- ja muihin töihin. Talvisodan aikana hän johti partiolaisten talvivaruste-keräystä siirtoväelle. Hän osallistui myös muun muassa Ruotsiin ja Tanskaan lähetettyjen sotalasten siirtoihin. Hänen omista lapsistaan Hely ja Eira olivat jatkosodan aikana Ruotsissa sotalapsina.
Sota-ajan motti-, romunkeräys- ja perunannostotalkoisiin osallistuivat muutkin Helpiön perheen naiset.
Kyllikki Helpiö toimi myös lääkintälottana Toijalassa ja oli mukana järjestämässä erilaisia hyväntekeväisyystilaisuuksia. Syksyllä 1941 hän oli kuukauden Naisten työvalmiusliiton komennuksella Vitelessä Aunuksen Karjalassa Suomen Partiotyttöjärjestön edustajana. Tehtävänä oli järjestää työvalmiutta erilaisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin muun muassa viranomaisten avuksi.
Sodan aikana perheenjäsenet kirjoittivat ahkerasti kirjeitä toisilleen kertoen niissä niin kotirintaman ja perheen kuulumisia kuin elämästä sota-alueellakin.
Perheen lähiomaisista ei kukaan menettänyt sodassa henkeään, mutta moneen tuttuun perheeseen tuotiin suruviestejä. Niitä lähetettiin kirjeessä rintamallekin päin, kuten Eira isälleen:
– Salosen Aimo on kaatunut. Minä ja äiti oltiin hautajaisissa Pirtillä. Siellä oli juhlallista. Aimo sai kaikista enemmän kukkia. Partiolaisista laski seppeleen äiti ja Veijo.
Aktiivinen järjestöihminen
Kyllikki Helpiö oli lapsuudestaan asti aktiivinen jäsen eri järjestöissä. Hän liittyi Lotta Svärd -järjestöön yhdessä äitinsä ja sisarensa kanssa ollessaan 14-vuotias. Toijalan osaston puheenjohtajana oli silloin Mimmi Hellberg.
Mimmi Hellberg oli myös vuonna 1921 Toijalaan perustetun Mannerheimin lastensuojeluliiton osaston puheenjohtaja. Hänen jälkeensä johtoon tuli miniä Kyllikki Helpiö, joka oli aloittanut pitkän MLL-uransa tyttökerhossa. Toijalan MLL:n johdossa hän oli kaiken kaikkiaan 48 vuotta.
Vuonna 1923 Mimmi ja Juho V. Hellberg lahjoittivat osastolle maaseudun ensimmäisen Lastentalon, jossa oli täydellinen ja ajanmukainen lasten neuvonta-asema. Tiloissa aloitti kaksi vuotta myöhemmin pienten lasten ja kymmenen vuotta myöhemmin äitiysneuvola.
Lastentalossa oli muutakin toimintaa. Siellä pidettiin kotitalous- ja ruuanlaittokursseja, ompelukerhoja ja opeteltiin korjaamaan kenkiä.
Vuodesta 1964 lähtien rakennus oli partiolaisten käytössä. Urheilukentän päädyssä sijainnut rakennus purettiin huonokuntoisena vuonna 1995.
Kyllikki Helpiö oli Toijalan Naisvoimistelijoiden, Akaa–Toijala-Seuran, Akaan kotitalousyhdistyksen, Toijalan sotainvalidien naisosaston ja Pohjola-Norden-yhdistyksen perustajajäsen ja pitkäaikainen johtokunnan jäsen. Hän toimi myös Toijalan Punaisen Ristin osaston varapuheenjohtajana sekä Toijalan Nuorisoseuran johtokunnassa.
Kyllikki Helpiö on kutsuttu usean toijalalaisen yhdistyksen/seuran kunniajäseneksi.
Uskalsi sanoa mielipiteensä
Kyllikki Helpiö ei koskaan lähtenyt mukaan kunnallispolitiikkaan, vaikka kunnan asiat häntä kiinnostivatkin. Toijalan kauppalan kulttuurilautakunnan sihteerinä hän kyllä toimi jonkin aikaa. Hän oli myös mukana työryhmässä, joka nimesi Toijalan teitä.
Hän ei arastellut tuoda esiin kantaansa asioiden hoidosta. Monet varmaan muistavat hänen napakoita mielipiteitään eri tilaisuuksissa.
– Kyllikki Helpiö oli hyvin näkyvä persoona, joka uskalsi sanoa mitä ajatteli. Kun kirkossa ei vielä ollut mikrofoneja eikä kirkkokansa tahtonut kuulla papin puhetta, Kyllikki pyysi piispantarkastuksessa puheenvuoroa ja toivoi pappien puhuvan kovemmalla äänellä, muistelee Pekka Arola.
Kyllikki Helpiö kannatti jo varhain muun muassa Akaan kaupungin syntymistä ja uskoi moottoritien tuovan vilkastumista elinkeinoelämään.
Akaan Nuorkauppakamari valitsi Kyllikki Helpiön Vuoden Toijalalaiseksi vuonna 1992.
Hän oli alusta alkaen mukana Toijalan kummikuntatoiminnassa toimien yhteyshenkilönä, emännöiden Toijalaan tulleita hallsbergilaisia ja toimien matkanjohtajana ja tulkkina, kun toijalalaiset kävivät lahden takana vastavierailuilla. Kummikuntatoiminta sai alkunsa Mannerheimin lastensuojeluliiton välityksellä vuonna 1944.
Vuonna 1949 rakennettu Nahkialan päiväkoti nousi Hallsbergista saaduilla varoilla. Hallsbergin kaupunki auttoi myös Toijalan sataman uimalan syntymisessä.
Kyllikki Helpiö oli pitkään myös Akaan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen.
Hienovarainen myötäeläjä
Kyllikki Helpiöllä oli terävä äly, voimakas karisma ja usein itseironinen huumori. Häntä on luonnehdittu toiminnassaan aina palvelualttiiksi, vapaaehtoistyötä karttamattomaksi ja hienovaraiseksi. 70-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan Kyllikki Helpiö sanoi halunneensa lisätä ihmisten elämään lämpöä ja myötäelämistä.
– Vanhoja ja yksinäisiä ihmisiä ei saisi jättää syrjään. Ihmisten pitäisi saada ja antaa enemmän myötätuntoa ja huomiota toisilleen. Minä olen saanut osakseni rikkaan elämän ja paljon lämpimiä ihmissuhteita.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän lisäsi vielä, että pitkä-aikaiset ystävät ovat suuri lahja ja että tärkeintä elämässä on ihmisten välinen rakkaus.
Akaalainen Ulla Erkko tutustui Kyllikki Helpiöön partion kautta ja oli hänen kanssaan yhtä aikaa myös Toijalan Näyttämöllä.
– Meistä tuli hyvät ystävät, ja minulla on hänestä vain hyviä muistoja. Myöhemmin meitä oli 5–6 naisen porukka, jotka kokoonnuimme vuoroon toistemme luona. Kyllikki oli meistä vanhin, mutta monesti tuntui, että hän olisi ollut nuorin.
Kun Kyllikki Helpiö ei enää päässyt yksin liikkeelle, hän pyysi naapuriaan, Pekka Arolaa, ulkoiluttamaan itseään.
– Kävimme monta kertaa kävelemässä hautausmaalla. Totesin, että hänellä oli laaja tuntemus kotipaikkakuntansa ihmisistä. Hän osasi kertoa vanhalle puolelle haudatuista paljon. Hän tiesi niin johtajat ja isännät kuin piiat ja rengitkin. Ne olivat todella mielenkiintoisia kävelyretkiä.
Lumi liittyi Kyllikki Helpiön avioliittoon ja viimeiseen teatterirooliin mutta myös hänen kuolinpäiväänsä, maaliskuun kolmanteen vuonna 2001.
– Kun minulle soitettiin, että äiti on lähtenyt, lähdin siitä paikasta hakemaan veljeäni. Ulkona satoi lunta taivaan täydeltä, muistelee tytär Marjut Hakala.
Kyllikki Helpiö lepää miehensä vieressä Akaan hautausmaalla, ja heidän vierellään on Kyllikin vanhempien hauta.
kuvat:
1. Siskokset Annikki ja Kyllikki vuonna 1909.
2. Helpiön perhe vuonna 1948. Vasemmalta Eira, Kyllikki sylissään Marjut ja Jonni sylissään Markku, Hely ja Rauno.
3. Kyllikki ja Jonni Hellberg hääkuvassa 27.12.1925.
4. Kyllikki Helpiö ja Alfons Almi Toijalan Nuorisoseuran 20-vuotisjuhlan Niittotanssissa 1924.
5. Helpiön huvila Kangassaaressa.
6. Partiotyttöjen Maailmanliiton leirillä Unkarissa 1939. Kyllikki Helpiö vasemmalla käden takana, Helvi Sipilä toinen oikealta kädet selän takana, edessä Anni Collan.
7. Kyllikki Helpiö ja Jouko Jalojärvi Lea-näytelmässä 1936.
8. Mäkisten talo Jussintiellä, jonne Helpiöt muuttivat vuonna 1969.
9. Kyllikki Helpiö 95-vuotispäivänään 26. helmikuuta 2001.
10. Taustalla Hellbergien talo, joka oli myöhemmin Helpiöiden koti.
11. Kyllikki Helpiö myymässä Akaan rievää Toijalan markkinoilla 1983.
12. Toijalan naisvoimistelijat Suurkisoissa Helsingissä 1929, lipunkantajana Kyllikki Helpiö.
Lähteet:
Marjut Hakalan, Esko Pitkäsen, Ulla Erkon ja Pekka Arolan haastattelut. Kyllikki Helpiön omat muistiinpanot, Helpiön perhearkistot, Lea Seppänen: Elämän sisältö/1979
