Säännöllisen valtiopäivätoiminnan 150-vuotisjuhlallisuuksia vietettiin Helsingissä keskiviikkona. Venäjän keisari Aleksanteri II kutsui valtiopäivät koolle vuonna 1863. Jo vuonna 1809 ”valtiopäivillä” Porvoossa lupasi keisari Aleksanteri I säilyttää Suomessa Ruotsin vallan aikaiset lait ja luterilaisen uskon. Hallitsijanvakuutuksen Suomen asemasta antoivat kaikki Venäjän keisarit, joita Suomessa kutsuttiin suuriruhtinaiksi.
Suomen kehitys valtioksi alkoi Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan (1496–1560) toimesta. Jos Ruotsi ei olisi löytänyt tietään tänne ja solminut vuonna 1323 Novgorodin kanssa Pähkinäsaaren rauhaa, täällä puhuttaisiin venäjää. Myös ortodoksisen kirkon asema olisi luultavasti toinen. Tyhjiöllä kun on tapana täyttyä. Ruotsissa puhtaan tänään aivan oikein, että Ruotsi ei olisi nykyisenlainen Ruotsi ilman Suomea ja Suomea tuskin olisi ilman Ruotsia olemassakaan.
Historian kanssa on mielenkiintoista jälkiviisastella. Jos Aleksanteri I ei olisi palauttanut Ruotsin Suuressa Pohjan sodassa vuonna 1721 menettämää niin sanottua Vanhaa Suomea takaisin suuriruhtinaskuntaan, Karjalaa ei olisi koskaan luovutettu Neuvostoliitolle ja alueet Haminaa, Lappeenrantaa ja Savonlinnaa myöten kuuluisivat Venäjälle.
Suomen tasavallalla on kohtalonyhteys naapureihinsa ja on aivan oikein, että valtiopäiväjuhlallisuuksiin osallistuivat myös Venäjän duuman edustajat. On myös aivan oikein, että eduskunta juhlapäätöksessään haluaa korostaa Venäjän asemaa Suomen ulkosuhteissa. Samanlaisen suhtautumisen eduskunta voisi ottaa myös ruotsin kieleen.
Ensimmäiset valtiopäivät olivat säätyjen hallussa. Säädyt edustivat vain murto-osaa kansasta. Vasta eduskuntauudistus vuonna 1906 synnytti nykyisen parlamentarismin. Se on säilynyt nitisten monien koettelemuksien yli näihin päiviin. Suomalaisten tapana on arvostella kansanedustajia alituisesti ja rankastikin, mutta toisenlaisten järjestelmien onnistumisesta ei ole tietoa.
Äänestysprosentti laskee vaali vaalilta. Voidaan syystä jo kysyä, onko nyt koolla oleva eduskunta enemmistön eduskunta. Istuvan hallituksen kompurointia katsoessa voidaan myös kysyä, onko eduskunnasta löytynyt hallitusenemmistö oikea. Katseet kääntyvät puolueisiin, toimivatko ne oikein ja vastaavatko ne kansan tuntoja. Näyttää vahvasti siltä, että puolueet ideologiasta riippumatta ovat uudistumisen tarpeessa. Ja jos puolueet uudistuvat, myös eduskunta uudistuu.
Eduskunnan asema ei tänään ole sama kuin ennen Euroopan unionin jäsenyyttä. Eduskunta on monessa asiassa kumileimasin. Ei ihme, että kansa vieraantuu järjestelmästä, jos se ei hoida asioita ja toimii vain postikonttorina.
Vallan sanotaan tänäänkin olevan eduskunnalla. Sattumaa tai ei mutta yhtä aikaa juhlallisuuksien kanssa ilmestyy kirja Björn Wahlroosista. Tiedotusvälineet pitävät huolen, että kirja ei jää pimentoon, onhan kirja toimittajan toimittajaopiskelijoiden kanssa tekemä. Vallastakin puhutaan.
Eduskunnasta tiedotusvälineet raportoivat myös. Onko kuva oikea, sitä ei tiedetä. Sitäkään ei tosin tiedetä, onko kirjan kuva Wahlroosista oikea.
