Lehmä pelastettiin lantalasta

Kuivalantalaan hypännyt vauhkoontunut lehmä pelastettiin palokunnan avulla Kylmäkosken Asemalla tiistaina iltakymmenen aikaan.

Tilan isäntä Markku Säteri kertoo, että lehmä villiintyi lypsyasemalla kesken iltalypsyn, tunkeutui ulos lypsyboksista ja jatkoi palo-oven kautta maitohuoneeseen ja sieltä edelleen ulos. Pihalle päästyään se hyppäsi lantalan reunan yli ja upposi kosteaan lantaan. Koska lantalaa oltiin juuri ryhtymässä tyhjentämään, reunan päällä ollut aita oli poistettu. Säterin mukaan aita olisi estänyt koko onnettomuuden.

Ensin lehmää yritettiin ylös talonväen ja lomittajan voimin, mutta traktorin etukuormaimen mentyä epäkuntoon, hälytettiin paikalle palokunta. Lopulta eläin saatiin ylös etukuormaimen ja palokunnan nostoliinan avulla. Markku Säteri arvioi pelastusoperaatioon kuluneen parisen tuntia.

– Lehmästä ei ole löytynyt mitään vikaa, eikä se loukannut utareitaan, Säteri kertoo.

Eläin on aiheuttanut harmia aiemminkin. Pikkuvasikkana karkulaista etsittiin metsästä  ja pelastettiin kerran lantalasta.

– Sen voin sanoa, että tämä suku ei enää jatku. Myös emä oli samanlainen hermoheikko. Kun se näki eläinlääkärin, meinasi se hypätä ikkunasta pakoon, Säteri muistelee.

Säterin mukaan vauhkoontumiseen ei ollut mitään selvää syytä.

– Nämä elukat ovat tottuneet olemaan ulkona. Ne eivät ole sidottuja, eikä niillä pitäisi olla sellaista tarvetta lähteä hulluilemaan ja pomppimaan kuin parsinavetan lehmillä, kun ne päästetään ulos.

Tilalla on yli 40 lehmää ja saman verran nuorta karjaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?