Jorma Ojalasta Toijalan yhteiskoulun uusi rehtori

Valkeakosken Roukon koulun rehtorista Jorma Ojalasta tulee 340 oppilaan Toijalan yhteiskoulun uusi rehtori. Valinnan on tehnyt Akaan sivistysjohtaja Jukka Oksa.

43-vuotias Ojala johtaa Valkeakoskella kahdeksatta vuotta 480 oppilaan Roukon koulua sekä Leppälän ja Haukilan kouluja. Koulutukseltaan Ojala on kasvatustieteiden maisteri.

– Toijalan yhteiskoulu saa minusta toivottavasti hyvän ja työteliään rehtorin. Työssäni mietin aina sitä, keitä varten me olemme. Olemme tasan oppilaita varten. Oppilaiden hyvinvointi ja oppiminen ovat ykkösasia. Ensiarvoisen tärkeää on myös hyvän hengen luominen koulun sisällä oppilaiden kesken sekä opettajien välillä, Ojala määrittelee.

Ojalan mukaan uusien tuulien hakeminen saivat hänet hakemaan Toijalan yhteiskoulun rehtoriksi.

– Olen ollut alakoulun puolella kymmenen vuotta rehtorina. Uusi työ on tavallaan samantyyppistä hommaa, mutta kuitenkin erilaista. Se kiehtoo ammatillisesti.

Ojala ei vielä eilen osannut sanoa, koska pääsee siirtymään Akaaseen. Varovaisena arviona hän arvelee ajankohdan olevan viimeistään marraskuun alussa.

Hämeenlinnassa asuvalla Ojalalla on kolme lasta, joista nuorin on päivähoidossa, keskimmäinen kuudennella ja vanhin yhdeksännellä. Uusperheeseen kuuluvat myös seitsemäsluokkalainen ja lukiolainen.

Akaan sivistysjohtaja Jukka Oksan mukaan Ojalan eduksi valinnan ratkaisivat kokemus ja haastattelun antama vaikutelma.

Valkeakoskella kolmea alakoulua johtava Jorma Ojala siirtyy Akaaseen yläkoulun rehtoriksi.

Valkeakoskella kolmea alakoulua johtava Jorma Ojala siirtyy Akaaseen yläkoulun rehtoriksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?