Oppia taimikonhoitoon ensi torstaina

Kuva: Tiina Puputti
Kuva: Tiina Puputti

Akaassa järjestetään torstaina 26.9. kello 9–15 metsänomistajille ja muille aiheesta kiinnostuneille taimikonhoitokurssi. Maksuttomalla kurssilla tutustutaan taimikonhoidon perusteisiin ja raivaussahan käyttöön niin teoriassa kuin maastoharjoituksenkin muodossa. Taimikonhoitokurssit järjestää Suomen metsäkeskuksen Pirkanmaan vertaismetsä -hanke.

– Taimikonhoito- ja raivaussahakurssilla jokaisella on mahdollisuus päästä kokeilemaan raivaussahan käyttöä. Tutustumme aihepiiriin aluksi teorian muodossa, jonka jälkeen jatkamme matkaa maastokohteelle käytännön harjoitukseen. Metsänhoidollisten asioiden ja työtekniikan lisäksi katsastelemme hieman työvälineen eli raivaussahan päivittäishuoltoa kuten terän teroitusta ja haritusta, kertoo kurssin kouluttaja Matti Viitanen Metsäkeskuksesta.

– Toivomme tietenkin, että kurssilaiset hyödyntäisivät saamiaan tietoja myöhemmin omassa metsässään. Taimikonhoito on yksi kriittisimmistä toimenpiteistä metsän tulevaisuuden kannalta. Työ sopii niin naisille kuin miehillekin iästä riippumatta. Kursseille voi halutessaan ottaa myös oman sahansa mukaan, mutta kaikille halukkaille löytyvät varusteet myös talon puolesta, kertoo kouluttaja Matti Viitanen.

Ilmoittautuminen osoitteessa www.metsakeskus.fi/tapahtumat. Lisätietoja taimikonhoitokursseista antavat metsäneuvojat: Matti Viitanen p. 050 4532345 ja Matti Äijö p. 0400 392887.