Mikko Uotila mukaan keskustan koulun suunnitteluun

Arkkitehti Mikko Uotila Urjalasta tekee esisuunnittelun ja mitoituksen Keskustan koulun tulevaisuuden tarpeista. Uotila selvittää muun muassa sen, mitä muutoksia kouluun on tehtävä, jos se peruskorjataan. Toinen vaihtoehto on, että kaupunki rakentaa uuden koulurakennuksen.

– Tässä ei tapahdu vielä varsinaista arkkitehtisuunnittelua vaan esiselvitys, minkä kokoiset tilat tarvitaan. Uotilan lisäksi täytyy palkata kustannuslaskentaa työkseen tekevä firma, joka laskee molemmista vaihtoehdoista arvion. Silloinkin puhutaan edelleen arviosta, joihin vaikuttavat kilpailutilanne ja muut asiat, kertoo Akaan tekninen johtaja Antti Kemi.

Mikko Uotilan arkkitehtitoimisto on suunnitellut Akaassa Kylmäkosken Aseman koulun, Hirvialhon koulun ja Toijalan yhteiskoulun korjauksen sekä Rasin koulun korjauksen ja laajennuksen. Antti Kemin entiselle työnantajalle Loimaan kaupungille Uotila teki kolmet korjaussuunnitelmat, joten Kemillekin Uotila on tuttu tekijä.

– Erityisesti arvostan hänessä koulumaailman erikoistuntemusta. Hänellä on hyvät suhteet valtion viranomaisiin päin, ja hän tietää, miten koulu mitoitetaan, Kemi kertoo.

Akaan kaupungintalolla pidettiin eilen ensimmäinen palaveri, jossa koulun jatkoa olivat pohtimassa Antti Kemi, Mikko Uotila, kiinteistöpäällikkö Eija Hyvönen, sivistysjohtaja Jukka Oksa ja Keskustan koulun rehtori Kaija-Leena Salovaara. Antti Kemin mukaan nyt pohditaan sitä, millä tavalla opetusta on tarkoitus järjestää lähitulevaisuudessa ja mikä osa opetuksesta soveltuu olemassa oleviin tiloihin esimerkiksi viereisellä Hirvialhon koululla. Lukiolaiset eivät enää palaa Hirvialholle tämän lukuvuoden jälkeen, sillä valtuusto päätti viime viikolla keskittää Akaan lukion toiminnan pysyvästi Toijalaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?