Akaalle ja Urjalalle yhteinen perusturvajohtaja

Urjalan kunnan perusturvajohtaja, akaalainen Elina Anttila ottaa hoitaakseen myös Akaan perusturvajohtajan tehtävät, jos valtuusto hyväksyy ostopalvelusopimuksen.

Akaan perusturvajohtajan virka vapautui, kun virkaa hoitanut Vesa Helin siirtyi tänä kesänä Lempäälän kunnan sosiaali- ja terveysjohtajaksi, eikä hakuprosessia viran täyttämiseksi ole aloitettu. Talouden tasapainottamisohjelmassa esitettiin perusturvajohtajan tehtävien hoitamista sisäisin järjestelyin, mutta nyt Akaa on päätymässä ostopalveluvaihtoehtoon.

Akaan ja Urjalan muodostamalla yhteistoiminta-alueella Akaa järjestää urjalalaisten perusterveydenhuollon, vanhustenhuollon, vammaishuollon sekä kasvatus- ja perheneuvolan palvelut. Yhteisen perusturvajohtajan viikottaisesta työajasta 75 prosenttia tulisikin olemaan tehtävien hoitamista Akaassa ja 25 prosenttia Urjalassa. Myös kustannukset jaetaan samassa suhteessa.

Työnantajana toimii Urjalan kunta, jolta Akaa ostaa perusturvajohtajan viranhoidon. Järjestely on määräaikainen 31.12.2014 asti.

Valtiotieteiden maisteri Elina Anttila on toiminut Urjalan perusturvajohtajana vuodesta 2003. Hän on myös kokoomuksen valtuutettu Akaan valtuustossa. Anttilan mukaan virka Akaan johtavana viranhaltijana tarkoittaa valtuustopaikasta luopumista. Anttilan paikalle nousee silloin kokoomuksen ensimmäinen varavaltuutettu Jaakko Sjöblom.

Akaan tuntemus helpottaa myös yhteiseen virkaan siirtymistä.

– Kun tuntee toimintaa, aluetta ja yhteistyökumppaneita, siirtyminen on helpompaa kuin se olisi monella muulla, Anttila toteaa.

 

Elina Anttila

Elina Anttila.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?