Kun palvelujen tarve lisääntyy, niitten saatavuus heikkenee. Tähän ainakin Akaassa pyritään.
Elämän ensihetkestä lähtien suomalainen saa kohtuullisen hyvää hoitoa ja hänen terveyttään seurataan. Odottava äiti käy neuvolassa, ja jos sikiön tilassa ilmenee jotain epätavallista, asiaan puututaan heti. Koululaisten terveys tarkastetaan ja hampaat huolletaan. Myös opiskelijoilla on omat terveyspalvelunsa. Moni firma mainostaa hyvää työterveyshuoltoaan työntekijöitä haaliessaan.
Nuoret ja työikäiset ihmiset elävät elämänsä terveimpiä vuosia, ja jos jotain kremppaa tuleekin, eikä omaan terveyskeskukseen pääse heti, niin sopii äkkiä ajaa hurauttaa telkkarissa mainostetulle yksityiselle lääkäriasemalle. Sieltä ajan saa nopeasti ja asiakasta kohdellaan arvostavasti. Palvelu tosin maksaa, mutta eivät palkkiot isoa lovea tee normaaliin palkkaan. Tälle porukalle on se ja sama millaisia hallintohimmeleitä palvelujärjestelmään kehitellään, hoitoon pääsee kuitenkin aina.
Mutta annas olla kun täytät 65, ja jos satut vielä olemaan pikkukylässä asuva nainen, jonka työura koostuu katkonaisista keikoista matalapalkkaisilla palvelualoilla. Työssäkäyntiä ovat ehkä katkoneet lasten tai sairaan omaisen hoito, jota ei ole rahalla arvostettu, eikä siis työeläkkeitään ole kertynyt.
Nyt viimeistään ennen niin terve kroppa alkaa muistutella itsestään. Polvet lonksuvat, sydän hakkaa epätahtiin, kaihi hämärtää silmät. Kun kysyt terveyskeskuksesta pitäisiköhän vaivoja käydä näyttämässä, sinulle sanotaan, että aikoja on kyllä rajoitetusti. Periaatteessa terveyskeskukseen kuitenkin jossain ajassa pääsee. Asiakas tosin tuntee itsenä syylliseksi kuormittaessaan kiireistä, rasittunutta henkilökuntaa. Palvelussa ei ole moittimista.
Mieleen joskus tulee, että jospa törsäisi ja menisi yksityiselle lääkäriasemalle, mutta palkkio veisi puolet alle tonnin eläkkeestä. Jos autoilusta on jo pitänyt luopua, niin lääkäriin olisi reissattava harvoin kulkevalla bussilla – taksiin ei ole varaa, eikä kunnan taksiseteleitä saa käyttää lääkärireissuihin
Jos sote-uudistuksessa palvelut keskitetään yhä harvempiin, tehokkaampiin ja isompiin yksiköihin, niin käytännössä se tarkoittaa, että palvelut viedään pois juuri niitten ulottuvilta, jotka niitä eniten tarvitsisivat. Autottomat, köyhät, vanhat, paljon sairastelevat naiset muodostavat lähiterveyskeskusten asiakaskunnan. Jos heiltä viedään oma tuttu terveyskeskus, niin he todennäköisesti jättävät ainakin pienemmät kremppansa kokonaan hoitamatta. Hankalan matkan päässä olevaan isoon hoitopaikkaan mennään vasta sitten, kun jo tarvitaan ambulanssikyytiä.
Toivoa sopii että pikkukyliinkin jätettäisiin edes matalan kynnyksen neuvoloita, joissa voisi vähäisempiä vaivoja tarkistuttaa. Saattaa olla että nykyäänkin pikkuvaivoista turhaan huolestuvat yksinäiset ikäihmiset osaltaan tukkivat terveyskeskuksia. Toisaalta jotkut sinnittelijät eivät halua kuormittaa ruuhkaista terkkaria ja potevat vaarallisiakin vaivoja niin pitkään, että jos vaiva onkin vakava, hoito voi olla jo myöhäistä. Sekä luulotautisille että sitkeille sisseille terveyskioski olisi oiva palvelu – turhat huolet haihtuisivat ja toisaalta hoitoon ehkä hakeuduttaisiin ajoissa.
Mitkään organisaation uudelleen järjestelyt ja konstikkaat hallintohimmelit eivät ongelmia ratkaise, ellei kysyntään vastaavia palveluresursseja ole. Palvelut on myös kohdennettava tarvitsijoille, eli lääkärit on houkuteltava hoitamaan köyhiä, kipeitä vanhuksia.
Haastattelin joku vuosi sitten Los Angelesissa plastiikkakirurgi Aaron Stonea. Hän kertoi että Kaliforniassa on hurjasti plastiikkakirurgian klinikoita, mutta muitten alojen spesialisteista alkaa olla pulaa. Esimerkiksi monet sydänkirurgit ovat luopuneet vaativasta ja stressaavasta erikoisalastaan ja perustaneet tuottoisan tissiklinikan. Implanttien asentaminen käy rutiinilla ja on vähemmän haastavaa työtä. Eikä asiakasvirtaa ja varmaa rahantuloa estä mikään.
Tähänkö Suomessakin halutaan ajautua? Jo nyt kalliit tuottoisat yksityiset lääkärikeskukset houkuttelevat nuoria lääkäreitä. Terveyskeskusten suolakaivostyöhön päätyvät nähdään luusereina.
Työterveyshuolto on ilmeisesti myös alue, joka nielee turhan paljon resursseja. Terveille ihmisille tehdään miljoonia tarpeettomia terveystarkastuksia muun muassa työpaikan vaihdosten yhteydessä. Ala on kiinnostava rahasampo. Lääkärikeskukset haluavat yritysasiakkaita ja lääkärit hakeutuvat myös mielellään helppoihin rutiinihommiin. Duuni on stressitöntä ja maksaja varma.
Sen lisäksi, että on koulutettava tarvetta vastaava määrä lääkäreitä, heidät pitää myös saada töihin sinne, missä on tarvetta. Mutta miten? Olisiko syytä miettiä keitä valitaan lääkärikoulutukseen? Matemaattisesti lahjakkaita kovia kilpailijoita ja kiipijöitä, jotka ovat päättäneet, että lääkikseenhän on päästävä, ja uhraavat aikaa ja rahaa pääsykokeisiin valmistautumiseen. Näistäkö valopäistä saadaan empaattisia kansan palvelijoita sinne missä tarvetta on?
Pitäisikö pääsykokeissa enemmänkin mitata hakijan sosiaalisia kykyjä ja kutsumusta. Olisiko valittava niitä, joita ihmisten nöyrä palveleminen motivoi enemmän kuin raha ja status?
Ja jos ei kellään tässä maailmassa ole enää mitään kutsumusta, niin voitaisiinko kokeilla pientä pakkoa? Jos ihminen saa yhteiskunnan varoilla kalliin monivuotisen lääkärikoulutuksen, niin olisi ihan oikein velvoittaa hänet palvelemaan tietyn ajan paikassa joka osoitetaan – vaikkapa pikkuisessa terveyskeskuksessa. Opiskelijoiden pitäisi jo opintojen alkuvaiheessa allekirjoittaa suostumus tähän kansan palvelemiseen. Ne jotka eivät suostuisi, saisivat kustantaa opintonsa omasta pussistaan.
Yksi tohtori Kiminkinen ei Suomeen riitä – heitä pitäisi löytää vielä aika monta.
Pirkko Seppi
