Toijalan Vauhdin Noora Toivo pronssille Kalevan Kisoissa

Heinäkuinen aurinko ja leppeä kesätuuli hyväilivät Vaasan Kalevan Kisojen osallistujia. Suotuisista olosuhteista huolimatta uusia edustajia elokuun MM-kisoihin ei löytynyt. Moskovan tulosrajat osoittautuivat liian koviksi. Sen sijaan tukku henkilökohtaisia ennätyksiä Suomen aurinkokaupungissa nähtiin.

Yksi ennätystehtailijoista oli Toijalan Vauhdin Noora Toivo. Tulos 59,28 nosti akaalaisen pronssille 400 metrin aitajuoksussa.

– Tarkoitus on ollut rakentaa Nooran ratakierrosta juoksu juoksulta, paljasti valmentaja Robin Millard.

– Hieman takkuista on ollut, mutta nyt näyttää paremmalta. Alkuerissä syntyi kauden kärkitulos ja ja loppukilpailussa ennätys. Viidennelle aidalle sain saman väliajan kuin alkueräjuoksuun. Nyt Nooran rohkeus takakaarteessa takasi paremman tuloksen, iloitsi Millard onnittelujen lomassa.

Pronssimitalisti säesti itse vieressä.

– Suunnitelman mukaan meni, vaikka verryttelyssä oli jotenkin flegmaattinen olo. Kun takasuoralla arvioin muiden menoa, arvelin olevani mitalikannassa. Päätin, että ketään en enää päästä ohitseni, riemuitsi ensimmäisen Kalevan Kisa -mitalinsa voittanut aituri.

– Hallikisoista on kaapissa useitakin mitaleita, mutta tämä tuntuu hienolta.

Harmillisesti Toivon uusi ennätys on Suomen tämän kauden tilastoissa vasta neljännellä tilalla.

– Pronssi ei automaattisesti tällä kertaa takaa edustuspaikka kaikkien havittelemassa Suomi-Ruotsi -maaottelussa. Aidattu ratakierros on ylimääräisenä kilpailuna Tampereen eliittikisoissa 25. elokuuta. Tuo kilpailu on samalla karsinta maaotteluun. Selkeästi Nooran itsevarmuus koheni täällä Kalevan Kisoissa. En epäile, etteikö hän selvittäisi karsintaa kunnialla, Millard kertoi ennen palkintoseremoniaa.

Samuli Sievi-Korte yhdeksäs

Viialan Valtin 19-vuotias Samuli SieviKorte karsiutui niukkaakin niukemmin korkeushypyn loppukilpailusta.

– Samulin tulos oli tasan kaksi metriä. Valitettavasti se ylittyi vasta toisella yrittämällä. Kun Henri Vitikainen ja Richard Östman selvittivät kaksi metriä ensimmäisellään. Samulin kohtaloksi jäi vain alkukilpailuun osallistuminen, harmitteli valmentaja Heli Mattila.

– Hypyt näyttävät hyviltä. Kunhan vielä tuo niin sanottu vapaa jalka saadaan pakettiin mukaan, tulokset paranevat. Nyt jalka avautuu ponnistushetkellä liikaa juoksusuuntaan eikä vauhti suuntaudu tehokkaasti ylöspäin, analysoi tekniikkavalmentaja Jouko Kilpi.

Korkeuden finaalissa tasan kahden metrin tuloksella olisi irronnut seitsemäs tila. Seuraava tähtäin on asetettu kahden viikon päässä odottaviin nuorten SM-kisoihin Lappeenrannassa.

Emma Millard pitää välivuotta

Kalevan Kisoissa nähtiin radalla myös Toijalan Vauhdin Nelli Toivo. Pikajuoksija starttasi naisten 100 ja 200 metrin juoksujen alkuerissä. Tulokset 12,47 ja 25,32 eivät kuitenkaan antaneet paikkaa loppukilpailuissa.

– Nelli oli todella hyvässä kunnossa vielä kevään Portugalin leirillä. Kesällä tulostaso on kuitenkin pudonnut. Epäilimme jo ylikuntoa. Mutta nyt on selvinnyt, että syynä on se kuuluisa mykoplasma, selvitti myös Nelliä valmentava Robin Millard.

– Hyvä, että syy väsymykseen selvisi. Lääkekuuri on aloitettu ja suunta on jälleen eteenpäin.

Vauhdin vauhtikolmikon täydentää Emma Millard. Hänkin oli Vaasassa, mutta katsomon puolella.

– Tästä tuli nyt välivuosi. Olen vain peruskuntoa yrittänyt pitänyt yllä. Yhdessä yliopiston viestikisassa juoksin ja siinä kaikki, selvitti yhdysvalloissa opiskeleva Millard.

Robin Millardin mukaan Noora Toivon mitali antoi lisää harjoittelumotivaatiota koko kolmikolle.

– Uskon, että ensi kesänä vauhtia on entistäkin enemmän, pohdiskeli Robin Millard aitajuoksun palkintoseremoniaa odotellessaan.

 

Harri Mattila

Naisten 400 metrin aitajuoksun mitalikolmikko vasemmalta Turun Urheiluliiton Venla Paunonen, Helsingin Kisa-Veikkojen Anniina Laitinen ja Toijalan Vauhdin Noora Toivo. Kuva: Harri Mattila.

Naisten 400 metrin aitajuoksun mitalikolmikko vasemmalta Turun Urheiluliiton Venla Paunonen, Helsingin Kisa-Veikkojen Anniina Laitinen ja Toijalan Vauhdin Noora Toivo. Kuva: Harri Mattila.

Samuli Sievi-Korte ylitti Kalevan Kisoissa tasan kaksi metriä. Tulos oikeutti yhdeksänteen tilaan. Kuva: Harri Mattila.

Samuli Sievi-Korte ylitti Kalevan Kisoissa tasan kaksi metriä. Tulos oikeutti yhdeksänteen tilaan. Kuva: Harri Mattila.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?