Heinäkuu on perinteisesti suomalaisten kesälomakuukausi, jolloin lähdetään mökeille ja lomamatkoille. Meidän perheessä on ollut tapana viettää lomaa matkaillen joko alku- tai loppukesästä. En muista milloin olisimme pakanneet kimpsumme ja kampsumme ja lähteneet vähäiselle lomallemme tuohon suosikkiaikaan. Tänä vuonna sen teimme.
Matkasimme jälleen Lappiin ja tulimme Kuusamon, Kainuun ja Pohjois-Karjalan kautta takaisin, Kilometrejä kertyi runsaat 2800.
Saimme todeta, että matkantekijöitä todellakin riittää kaikille teille. Liikenne oli kuitenkin varsinkin pohjoisessa maltillista. Aina löytyy niitä, joilla on muita enemmän kiire jonnekin, mutta periaatteessa matka joutui turvallisesti, emmekä koko matkan aikana edes nähneet tai osuneet kertaakaan onnettomuuspaikalle.
Tule, näe ja koe
Kun kansa siis on liikkeellä heinäkuussa, näyttävät kaikki paikkakunnat ja tapahtumajärjestäjät ottaneen asiakseen järjestää ja houkutella ohimatkaavia poikkeamaan mitä erilaisimmissa tapahtumissa. Siinä tuli sitten käytyä muun muassa tapaamassa paikallista shamaania Kittilässä ja tutustumassa Hyrynsalmi-Kuusamo-kenttäratanäyttelyyn. Ensimmäinen oli sellainen henkimaailman juttu, mutta aika totisena kuulemma olin, kun rumpua pääni päällä paukutettiin ja loitsua luettiin.
Kenttäratanäyttelyssä saimme valokuvien ja esineiden kautta tutustua tuon radan tekovaiheisiin. Kaiken kaikkiaan runsaat kolmetuhatta miestä, joista osa sotavankeja, rakensi kaksi vuotta rataa, joka oli 178 kilometriä pitkä ja käytössä 242 päivää. Saksalaiset tuhosivat radan syyskuussa 1944.
Tähän teemaan liittyen käväisimme Kontiolahdella tutustumassa paitsi ampumahiihtostadionin remonttiin ja venäläisiin ampumahiihtäjiin, myös Salpalinjaan, joka kulkee stadionin lähellä.
Tulimme tavallisten toripäivien lisäksi käväisseeksi myös kaksilla markkinoilla – Kittilässä ja Nurmeksessa. Ja taas kerran meidät pysäytti matkallamme Hiljainen kansa.
Taiteilija Reijo Kelan Suomussalmelle, Lassilan pellolle, ideoimat yli tuhat erivärisiin vaatteisiin puettua ”heinäseivästä” ovat joka kerta hätkähdyttävä näky. Hiljainen kansa puetaan luonnollisesti kesällä kesä- ja talvella talvivaatteisiin. Paikalla vastaanotetaan mieluusti kaikenlaisia vaatteita kansan vaatetukseen. Sinne siis saa viedä pieniksi jääneet tai muuten hyljätyt pukimet.
Kahdesti kävimme katsomassa paikallisen kesäteatteriesityksen: ensin Taivalkosken Jokijärvellä Satumaan ja sitten Liperin Roukalahdessa Tulitikkuja lainaamassa. Kumpikin kesäteatteri sijaitsee sivussa pääteiltä, ei nyt ihan keskellä ei mitään, melkein kuitenkin.
Kummassakin paikassa oli menossa kolmas esitys. Satumaata oli kanssamme katsomassa täysi tupa, runsaat 500 henkeä, Tulitikkujen lainaamismatkaa todisti vajaa kolmesataa katsojaa.
Mitkä puitteet molemmissa paikoissa! Katetut katsomot ja kahvilaterassit. Siistit, hyvin hoidetut ympäristöt. Liikenteenohjaus pelasi mennen tullen.
Yöpyminen kannattaa varata etukäteen
Yövyimme monenlaisissa paikoissa – omakotitalossa, mökeissä, hotellissa, maatilamatkailussa ja matkustajakodissa. Viimeksi mainitun kohdalla on sanottava, että nyt viimeistään karisivat pois mielikuvat tunkkaisista matkustajakotihuoneista lavuaareineen.
Kun emme olleet tehneet tarkkaa matkasuunnitelmaa, otti yösijan löytäminen pari kertaa koville. Vielä muutama vuosi sitten teiden varsilla oli solkenaan kylttejä vuokrattavista mökeistä ja leirialueista. Nyt ei ole. Mökit varataan netissä. On todella sattuma, että löytää sellaisen omin nokkineen.
Fiksumpi olisi varmaan tutkinut etukäteen kohteensa vähän tarkemmin. Kemijärveltä ei löytynyt minkäänlaista yöpymispaikkaa – oli menossa rock-festivaaliviikonloppu. Jatkoimme matkaa Suomutunturille – ja kas siellä olisi ollut tilaa vaikka komppanialle vieraita.
Toisen kerran majoitusta etsittiin kissojen ja koirien kanssa Vuokatin ja Sotkamon seuduilla. Nyt meitä ennen olivat ehtineet tuhannet MM-suunnistuskisoihin tulleet. Paljaan taivaan alle jäämisestä meidät pelasti edellä mainittu matkustajakoti Kuhmossa.
Liperissä apuun tuli paikallisen postin virkailija, joka tiesi neuvoa maatilamatkailu Karvosen Kissanpäiville. Se oli kokemus sekin. Talon isäntä näyttelee kesäteatterissa, emäntä kerää kissoja – eläviä ja koriste-esineitä, kirjoittaa runoja ja puuhailee kirjaa läskien hävittämisestä omakohtaisin kokemuksin.
