Huhtikuussa perheeseemme muutti uusi asukas Pohjanmaalta; Rilla nimeltään ja viiriäiskoira rodultaan. Viiräiskoira on Saksalaista alkuperää ja rotua on alettu jo 1800-luvulla järjestäytyneesti siellä kasvattaa. Saksassa ja Ruotsissa koirarotu onkin paljon yleisempi kuin meillä Suomessa. Suomessa on vuosittain rekisteröity noin 30 pentua, mutta suosio on kasvussa. Rotu on tarkoitettu monimuotoiseen metsästykseen. Rotumääritelmässä lukee; eloisa, erittäin innokas metsästyskoira, ystävällinen ja itsevarma, hyvin oppivainen ja sopeutuvainen, ei hermostunut eikä aggressiivinen.
Näiden muutaman kuukauden perusteella meillä asuu täysin määritelmän mukainen ”riiviäinen”. Koira on tuhonnut sekä huonekaluja että kenkiäkin, vastaako tämä sitten eloisaa? Pienessä pennussa on kuitenkin jo nähtävissä halu työskennellä luonnossa riistan parissa. Luontainen kyky ja myös halu metsästää on upeaa seurattavaa.
Itsekin toivon pääseväni nauttimaan tästä monimuotoisesta metsästyskaverista. Puolisoni on ollut jo vuosia aktiivinen metsästäjä ja itse olen jo useampia vuosia suunnitellut ryhtyväni tämän harrastuksen pariin, ja viimein tämä suunnitelma toteutuu. Metsästäjätutkinnon sain suoritettua alkukesästä.
Perheeni asuu maalla, tai siis kaupungissa, mutta keskellä hyviä sienestys-, marjastus- sekä metsästysmaita. Perheemme poikia on myös opetettu kulkemaan luonnossa pienestä pitäen. Taisivat olla kantorinkassa jo mukana, kun eivät osanneet kävelläkään. Sienestäminen on koko perheen mieluinen harrastus ja seitsemänvuotias onkin jo haka löytämään suppilovahveroita, me muut keräämme ja hän etsii.
Haja-asutusalueella asumisen iloja on asua keskellä luontoa ja myös osata nauttia siitä. Hidastavia tekijöitäkin löytyy; palvelut eivät ole kävelymatkan päässä. Julkista liikennettä kun ei ole, niin ehdoton työssäkäynnin edellytys on kaksi autoa. Lapsilla on pidempi matka kouluun, kavereiden pariin sekä harrastuksiin, mutta tämä asumismuoto on tietoinen valinta ja sopii meille. On vielä olemassa uhka, että nämä vähätkin peruspalvelut siirtyvät kauemmaksi meistä reuna-alueen asukeista. Tätä keskustelua varmasti tullaan käymään tulevan syksyn aikana, kaikkea ei voi mitata rahassa.
Sieniä ja marjoja löytyy metsästä jo hyvin ja elokuussa alkaa metsästyskausi. Toivon, että kaikki metsässä liikkujat huomioivat toisensa. Meidän viiriäiskoiranpentu ei vielä taida malttaa keskittyä täysin työhönsä, mutta muutama vuosi kun kuluu, niin toivottavasti taidot kehittyvät ja malttia löytyy. Nauttikaa syksyisestä luonnosta ja harrastuksista luonnon parissa. Minä perheineni aion niin tehdä.
Kirjoittaja on akaalainen valtuutettu.
Ensi perjantaina sarjassa kirjoittaa emäntä Anni Tiura.
