Jonna ja Tomi Koivula ostivat nelisen vuotta sitten talon aivan Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen maakunnan rajalta. Pirttikoskella sijaitsevalta talolta on matkaa Akaan kaupungin rajalle 900 metriä. Raja oli muodostua tänä keväänä ylitsepääsemättömän hankalaksi.
Maaliskuun 13. päivänä Pirttikoskella oli pakkasta – 27 astetta, kun kolmosia odottavan Jonna Koivulan lapsivedet menivät yllättäen. Raskausviikkoja oli kertynyt 29+6, ja vauvojen oli määrä syntyä Taysissa suunnitellulla sektiolla vasta muutaman viikon kuluttua.
– Raja tuli tuta, kun soitin hätänumeroon, josta minut yhdistettiin tavallaan väärään sairaanhoitopiiriin eli Kanta-Hämeen ambulanssille. Meille oli raskausaikana annettu ohjeeksi, että jos jotain tulee, niin heti vain yhteys Taysiin äitiyspolille, koska siellä on riittävä määrä lastenlääkäreitä. Saavuttuaan ambulanssimiehet eivät olisi millään kuljettaneet minua sinne, vaan minua pyydettiin soittamaan miehelleni, josko hän pääsisi minua kyytimään. Onneksi puhelimen päähän tavoitettu hämeenlinnalainen kätilö, jota ambulanssimiehet nimittivät ”hössöttäväksi hoitajaksi”, sai vakuutettua ambulanssimiehet kolmosraskauden riskeistä ja pakotti heidät viemään minut Tampereelle, Jonna Koivula muistelee.
Taysin lääkäreiden ja kätilöiden jarrutteluista huolimatta Koivulan ”aakkoset” syntyivät hätäsektiolla samana yönä, 14.3.2013 raskausviikolla 30, kolme päivää äitinsä 30-vuotissyntymäpäivän jälkeen. Viiden minuutin välein syntyivät poikavauva A, poikavauva B ja tyttövauva C.
Tomi Koivula kirjoittaa synnytyksen jälkeisistä ajatuksistaan kolmosperheen isän ja äidin tuntoja kuvailevassa blogissa http://kolmosperhe.blogspot.fi/ seuraavasti:
Se oli varmasti elämäni kovin paikka, nähdä niin pienet ihmiset niin täynnä putkia, letkuja ja johtoja. Kyllähän se oli tiedossa, että ennenaikaisina keskosina syntyisivät ja hoitoa tulisivat tarvitsemaan, mutta minä en ainakaan ollut osannut valmistautua, en todellakaan ollut valmis tähän. En usko, että kukaan pystyy valmistautumaan tällaiseen täysin. Kyyneleet silmissä katselin kolmikkoa vuoronperään. Sain hoitajalta pienen lapun johon oli kirjoitettu Aakkosten painot ja pituudet:
A: 1420 g / 40 cm
B: 1455 g / 40 cm
C: 1460 g / 41 cm
Minulle vakuuteltiin mittojen olevan todella hyvät ja kaiken näyttävän muutenkin lupaavalta. Minua tämä ei oikein vakuuttanut, Hessun lähijärvestä saamien pilkkiahventen keskipaino on suurempi kuin meidän vauvojen.
Millilitra kerrallaan
Kolmosten elämä käynnistyi yliopistosairaalan lasten teho-osastolla pienin askelin. Keskoskaapissa hoidettavien vauvojen maitotippaset kulkivat nenämahaletkun kautta millilitra kerrallaan ja hengitystä avittivat happiviikset. Pieniin päihin kiinnitetyt kanyylit tiputtivat suoneen kipulääkettä ja antibiootteja, ja veljeksille tankattiin punasoluja. Valohoidolla korjattiin vauvojen kohonneita bilirubiiniarvoja. Aivoja ja sydämiä tutkittiin ultraäänellä, ja kaikilla vauvoilla todettiin hyvin pienille keskosille tyypillinen rakenteellinen sydänvika eli avoin ductus, mikä yleensä umpeutuu itsekseen vastasyntyneillä, täysiaikaisilla vauvoilla.
– Onneksi minulle oli ehditty antaa sikiöiden keuhkoja kehittäviä kortisonipiikkejä, joten kukaan vauvoista ei joutunut hengityskoneeseen, vanhemmat muistelevat rankkoja sairaala-aikoja.
Jonna Koivula kotiutettiin muutaman päivän kuluttua leikkauksesta, ja öisin piti opetella seurustelemaan sairaalasta lainassa olevan rintapumpun kanssa, jotta maidontuotanto käynnistyisi. Apuun tarvittiin myös herumista edistäviä lääkkeitä. Kallisarvoiset maitotipat tuore äiti kuljetti mukaan sairaalaan.
Kaikkiaan Koivuloiden sairaalaelämää kesti toista kuukautta, ja kevät kului sukkuloiden Tampereen yliopistollisen sairaalan ja Kanta-Hämeen keskussairaalan ja kodin väliä. Kilometrejä Tampereelle ja takaisin kertyi 120 kilometriä päivässä.
– Pahinta oli se kolme viikkoa, jonka vietimme pääosin niin, että minä olin kahden vauvan kanssa Taysissa ja Tomi yhden kanssa Hämeenlinnassa, Jonna Koivula kertoo.
Kotona koko perhe oli ensimmäistä kertaa vappuna, kun sairaalanimen Nuutti saanut vauva B pääsi Tampereelta kotilomalle. Vapun jälkeen, seitsemän viikon kuluttua aakkosten syntymästä, Koivulat pääsivät viimein asettumaan kolmen vauvan kanssa kotiarkeen. Vauvojen nimiäisiä vietettiin pian Ohtisilla, jolloin Aasta tuli Niilo, Beestä Unto ja neiti Ceestä Ilma.
Tiukka päivärytmi, tarkat rutiinit
Sairaalarumban jälkeen vuorossa olivat kuitenkin tavalliset ja ei-niin-tavalliset vauvaperheen arjen haasteet. Aluksi erityisesti Untoa ruokittiin hyvin tarkkojen millimetrimäärien mukaan, ja keskosille tarkoitettuun erikoismaitoon sekoitettiin viittä kuutta erilaista tippaa, muun muassa proteiineja ja rasvoja. Tavanomaisten d-vitamiinitippojen lisäksi vauvoille piti antaa keskostippoja ja lisärautaa.
Keskoslasten vanhemmuuteen Koivulat kertovat saaneensa eniten apua Taysin VTO:lta sekä Taysissa toimivalta keskosvanhempien kerholta.
– Toivottavasti sitä ei määrärahojen puutteessa lakkauteta. Ainakin ne luennot, joille ehdimme kaikelta sairaalapyöritykseltä osallistua, olivat meille todella tarpeen.
Oman yllätyksensä keskosvauva-arkeen toivat myös satojen eurojen lisäkustannukset.
– Ensimmäisellä apteekkikäynnillä lasku oli noin 800 euron luokkaa, pienen keskostippapullon hinta oli yksinään 90 euroa, Tomi Koivula summaa.
Koivulat noudattavat jo sairaala-ajoilta tuttua, tiukkaa päivärytmiä. Alun kolmen tunnin syöttö- ja hoitoväli on pidentynyt päiväsaikaan neljään tuntiin.
– Aika hyvin vauvat tuntuvat sopeutuvan siihen, että heitä syötetään tietyllä kellonlyömällä ja nukutettaan toisella. Pojat ovat tosi rauhallisia, Ilma tuntuu olevan heistä temperamenttisin, joten syötämme hänet usein ensimmäisenä. Viimeisellä on sikäli hyvät oltavat, että hän saa aina eniten ruokaa, isä hymyilee.
Äidinmaidonkorvikkeen lisäksi kolmoset kasvavat kohisten maissi- ja riisivellillä, ja neljän kuukauden ikään ehtineet sisarukset alkavat jo maistella perunaa.
– Jos joku ihmettelee, kuka ostaa alueen kaikki maissi- ja riisivellihyllyt aina tyhjiksi, niin se ollaan me, Tomi Koivula nauraa.
Päivät noudattavat samaa kaavaa, ja vauvat laitetaan Koivuloiden mukaan nukkumaan päiväunia joko vaunuihin tai yläkerran lastenhuoneeseen aina samaan aikaan, nukutti tai ei.
– Olen yllättynyt siitä, miten hyvin kaikki on mennyt. Olin varautunut siihen, että hyvä jos syödä ehtii ja ehdimme jo stressaantua siitä, ettei pakastimemme ollutkaan täynnä ruokaa, kuten meitä oli opastettu, Jonna Koivula sanoo.
Tasavertaiset vanhemmat
Koivulan perheen keltaisen ja vuosi sitten remontoidun talon ovella vastaan tulee – kuinkas muuten kuin kolme koiraa – Sissi-beagle, Suomen pystykorva Bisse ja cockerspanieli Susu. Lasten turvaportit estävät koirilta pääsyn olohuoneeseen ja keittiöön sekä yläkerran makuuhuoneisiin.
– Teimme tähän taloon ihan selkeästi liian vähän makuuhuoneita, mutta olemme ajatelleet, että nuo identtiset veljekset varmaan saavat jossain vaiheessa jakaa yhden yläkerran makuuhuoneista, Tomi Koivula sanoo.
Siihen asti kolmoset nukkuvat omassa huoneessaan, kolmessa vierekkäin asetetussa äitiyspakkauslaatikossa. Aluksi vauvat saivat nukkua yhdessä ja samassa, vanhempien sängyn päätyyn sijoitetussa pinnasängyssä.
– Päätimme, että vauvojen on paras oppia nukkumaan omassa huoneessaan, jossa meillä on käytössä kaksi hoitopöytää, joten hommat sujuvat vähän käytännöllisemmin.
Niin, ja miten ne yöt?
– Yöunille mennään noin yhdeksän–kymmenen aikaan illalla, ja aamulla herätään syödään kahdeksan aikaan. Kyllä he siellä aamuyöstä killittelevät hereilläkin, mutta yösyötöt ovat ainakin tällä hetkellä jääneet pois. Illalla vauvat tankkaavat sen verran hyvin, että nälkäänsä eivät itke ennen aamua, ja aika hyvin tyytyvät nukahtamaan vielä uudelleenkin, virkeän oloiset vanhemmat kertovat.
Virkeys on pitkälti Koivuloiden tasavertaisen vanhemmuuden ja pulloruokinnankin ansiota – sen kun voi hoitaa kumpi tahansa.
– Olemme ottaneet selkeät vuorot hoitamisessa, jos vauvat heräävät yksi kerrallaan. Jos nousen yöllä hoitamaan yhtä, niin samalla sitten herätetään muutkin ja hoidetaan kukin vuorollaan, Tomi Koivula selvittää.
Selvä työjärjestys auttaa varsinkin yöllä muistamaan, ketä kulloinkin piti hoitaa.
– Käännän kunkin vauvan aina nukkumaan esimerkiksi vasemmalle kyljelle, kun olen saanut hänet hoidettua. Siitä on helppo katsoa, kenen vaippa pitää seuraavaksi vaihtaa, vanhempainvapaalla oleva isä selvittää.
Vaikka molemmat vanhemmat hoitavatkin vauvoja kotona yhtä aikaa, kolmannelle käsiparille riittää työtä. Koivulat ovat saaneetkin Iittalasta perhetyöntekijän, joka on käynyt Koivuloilla auttelemassa tämän kuun alusta lähtien kaksi kertaa viikossa. Tällä viikolla apuun saapui myös Jonnan kotkalainen serkku Meri-Tuuli Winberg.
Lähellä asuvat Tomin vanhemmat ovat olleet myös korvaamaton apu etenkin sairaala-aikoina.
– Lisäksi Tomin äiti on ollut äärimmäisen hyvä alihankkija, Jonna osoittaa olohuoneen sohvalla nököttäviin kolmeen sitteriiin ja muihin kolminkertaisiin vauvatarvikkeisiin.
Aivan puskista
Koivulan kolmoset ovat kymmenisen vuotta yhdessä olleen pariskunnan ensimmäiset lapset, eikä suvusta löydy muita monikkoperheitä Tomin serkkuja lukuun ottamatta.
– Joka kerta, kun Jonna vihjasi minulle, että vauva olisi kiva, niin hankin meille uuden koiran, Tomi Koivula hymyilee.
Kun Jonna sitten tuli raskaaksi, asia pidettiin suhteellisen salassa ensimmäiseen ultraäänitutkimukseen asti, jonka jälkeen uutispommi jaettiin lähimpien taakaksi.
– Taisi siinä mennä yöunet vähäksi aikaa meiltä ja koko suvulta, Tomi Koivula myöntää.
– Meillä on tavalliseen tapaan keksittynä vauvalle yksi työnimi, Nyytti. Mutta että meille syntyi kerralla kolme vauvaa, niin se tuli kyllä aivan puskista, Jonna Koivula muistelee tuntojaan raskauden alkuvaiheilta.
Tomi Koivula kiirehtii lisäämään, ettei perheeseen ainakaan hetkeen oteta uutta koiraa.
