Niin odotettuja kuin aurinkoiset kesäpäivät ovatkin, hiuksille kesä on rasittavaa aikaa. Aurinko ja uiminen kuluttavat värejä ja kuivattavat. Parturi-kampaaja Tea Tyvijärvi suositteleekin suojamaan hiukset kovalla paahteella päähineellä sekä käyttämään hiustuotteita, joissa on uv-suoja.
Hiusten värjäyksissä voidaan jäljitellä myös auringon vaikutusta tekemällä liukuvärjäyksiä ja aurinkoraitoja. Tyvijärven mukaan helppo kesäkampaus syntyy puolestaan suolasuihkeella.
– Sen avulla saa puristeltua kivat surffikiharat. Lopputulos on laineikas, ikään kuin olisi noussut merestä.
Paluu juurille
Tea Tyvijärvi on keväällä aloittanut vuokratuolilla parturi-kampaamo Fame by Jennassa Toijalan keskustassa. Toijalalaissyntyinen Tyvijärvi valmistui parturi-kampaajaksi Pyynikin ammattikoulusta vuonna 2008 luokkansa parhaana.
Valmistumisensa jälkeen Tyvijärvi on työskennellyt parturi-kampaajana Tampereella, Helsingissä sekä Lempäälän Ideaparkissa, josta hän siirtyi vuokratuoliyrittäjäksi kotipaikkakunnalleen.
– Puskaradion kautta kuulin, että Fame by Jennassa olisi tarvetta tekijälle. Olin toki miettinyt yrittäjyyttä jo monta vuotta, mutta aiemmin en ollut uskaltanut siihen ryhtyä. Ajattelin, että nyt sen teen. Palkkatyöhön verrattuna tässä voi itsekin päättää asioista ja vaikuttaa enemmän työhön, Tea Tyvijärvi kuvailee.
Työkavereina Fame by Jennassa ovat Anna–Maija Reunanen sekä liikkeen omistaja Jenna Mäkinen, joka äitiyslomalaisena käy tekemässä töitä päivän pari viikossa.
Leikkausten, kampausten ja värjäysten ohella Tyvijärvi tekee myös ripsien pidennyksiä.
Akaassa asiakkaat avoimia
Tea Tyvijärven mukaan parturi-kampaamon asiakkaat arvostavat laatua ja hyvää palvelua.
– Laatu tarkoittaa sitä, että kuunnellaan asiakaan toiveita ja käytetään hyviä, laadukkaita tuotteita. Lisäksi paikkojen pitää olla kunnossa ja yleiskuvan liikkeestä muutenkin hyvä, hän määrittelee.
Paluu kotikaupunkiin on Tampereen ja Helsingin jälkeen ollut Tyvijärvelle mieleinen. Suuriin kaupunkeihin verrattuna hän on huomannut asiakaskunnassa selvän eron.
– Täällä ihmiset puhuvat enemmän ja ovat avoimempia.
Tyvijärvi itse arvostaa Akaassa myös omaa rauhaa ja ruuhkattomia teitä.
– Toisaalta täältä pääsee helposti käymään muuallakin moikkaamassa kavereita. Tämä on hyvällä paikalla.
Bikinifitness-kisat tavoitteena
Tea Tyvijärvi on kouluttautunut myös personal traineriksi eli henkilökohtaiseksi kuntovalmentajaksi. Tällä hetkellä aika ei riitä toiseen työhön, mutta tietoa hän pystyy hyödyntämään myös omassa kuntosaliharrastuksessaan.
Tyvijärvi treenaa bikinifitnesstä, jossa hän on asettanut tavoitteeksi kisailla ensi keväänä. Viisi kertaa viikossa kuntosalilla käyvää Teaa valmentaa Jari ”Bull” Mentula, joka tunnetaan muun muassa yhteistyöstään Jutta Gustafsbergin kanssa.
– Bikinifitness on laji, jossa haetaan X-mallista vartaloa. Pitää olla lihaksikas, mutta naisellinen. Kilpailussa arvioidaan sekä rakennetta että ulkonäköä kaikkineen. Laji antaa mukavaa vastapainoa työlle, Tea Tyvijärvi kuvailee.