Kesätanssilavat elävät uutta kukoistuskauttaan. Lavoilla tanssin hurmasta eivät nauti pelkästään keski-iän ylittäneet vaan mukana on taas yhä enemmän nuorta väkeä. Lavoilla tanssivat 18–80-vuotiaat suomalaiset sulassa sovussa ja eri-ikäiset tanssivat paljon keskenään. Usein se vanhempi osapuoli on miespuolinen, johtuen siitä, että lavoilla käy paljon enemmän parikymppisiä naisia kuin miehiä. Keski-ikäiset miehet hakevat nuoriakin naisia, mutta myös nuoret naiset hakevat keski-ikäisiä, hyvin tanssivia miehiä.
Parketilla ovat työtön ja toimitusjohtaja samanarvoisia. EU-suomalaiset hakevat tangosta ja tanssimusiikista kansallista identiteettiään.
Tanssimiseen liitetään usein ajatus seuran hakemisesta. Se varmaan onkin yksi syy tanssiin lähtöön, siellä tapaa samanhenkisiä ihmisiä, mutta moni käy tänä päivänä tanssimassa myös kuntoillakseen. Tanssitaito on kohonnut muun muassa lavatanssikurssien ansiosta. Muun muassa jive on tullut takaisin ja länsinaapurissa suosittu bugg on suosittu tanssi nykyisin myös Suomessa, mutta ilman tangoa ja valssia eivät lavatanssit ole oikeat lavatanssit.
Akaalainen Heidi Hidén–Knuutila kertoo olleensa innokas tanssimaan jo nuorena.
– 1970-luvulla soudimme aina veneellä järven yli Ellivuoren vieressä olleelle lavalle. Siellä oli hyvä meno. Polkkaakin tanssittiin välillä sellaisessa lennossa, että kun oli vähän pitempi tanssittaja, jalat eivät paljon lattiaan osuneet. Polkka onkin valssin lisäksi suosikkitanssejani. Lavatanssit on hieno suomalainen perinne. Samanlaista ei löydy mistään muualta, kiittelee Hidén-Knuutila.
Nykyään hän käy lavoilla miehensä Heikin ja tämän veljen ja hänen vaimonsa kanssa. Muutama vuosi sitten pariskunta kiersi ahkerasti lavoja, joilla nauhoitettiin Kesäillan valssi -ohjelmia.
– Muun muassa Nurmen lavalla Lempäälässä oltiin ja Yläneen Valasrannassa, joka on hieno paikka.
Talvisota toi tanssikielto
Suomalaisten tanssi-innostuksella on pitkä perinne. Jo 1800-luvulla saattoi kartanoilla olla järven rannassa puisia laitureita mustalaisorkestereita ja tanssijoita varten. Kylän nuoriso kokoontui kalliolla ja keinuilla ja tanssi silloilla.
Varsinaisen tanssilavakulttuurin katsotaan syntyneen 1920-luvun puolivälissä, jolloin tanssitilaisuuksissa alkoi esiintyä jazz-orkestereita. Vanhimmat valokuvat suomalaisista avolavoista ovat 1920-luvun lopulta. 1930-luku oli innostunutta paritanssin ja grammareiden aikaa. Maaseudun avolavoilla soivat haitarit ja gramofonit, tangot saivat haikeat suomenkieliset sanat.
Kun talvisota syttyi 1939, Suomi julisti tanssikiellon. Tanssien järjestämisestä saattoi saada jopa vankeutta, ja tanssilavat oli vedetty ristiin rastiin piikkilangalla.
Kun tanssikielto kumottiin, pääsi suomalaisten tanssikiihko valloilleen, ja 1950-luvulla rakennettiin pitkin maata talkoovoimin joka niemeen, notkoon ja saarelmaan tanssilavoja. Niistä tuli 1970-luvun lopulle asti kohtauspaikkoja, joille menosta haaveiltiin koko viikko. Suuri osa suomalaisista löysi tulevan elämäntoverinsa juuri lavoilta.
1950-luvulla saavutti Amerikasta alkunsa saanut rock and roll -huuma myös Suomen. Vaikka se nykyään, vauhdikkuudestaan huolimatta, kuulostaa ja näyttää melko kesyltä, oli se aikalaistensa korvissa erittäin aggressiivista, ja lasten vanhemmat pitivät sitä jopa vaarallisena. Toisaalta ihmekös tuo, termiä ”rocking and rolling”, oli aiemmin käytetty mustaihoisten slangissa kuvaamaan eroottissävytteistä tanssimista tai seksin harrastamista.
Oltuaan jonkin aikaa ”poissa muodista” rokki koki Suomessa uuden tulemisen 1970-luvulla, jolloin esimerkiksi Hurriganes-yhtyeen musiikki pohjautui perinteiseen rock and rolliin.
Vuosina 1963–65 oli Suomessa kuumimmillaan tanssivillitys, joka sai nimen letkajenkka, letkis. Sen esikuva oli Bunny Hop -tanssi, jonka askeleet tulivat Suomeen ilmeisesti Yhdysvalloista palanneiden vaihto-oppilaiden mukana.
1960- ja 1970-lukujen maaltapako ja keskioluen vapautuminen sai aikaan sen, että kansa siirtyi tanssilavoilta ravintoloihin. Kymmenet ja taas kymmenet tanssilavat hiljenivät ja hiipuivat, vähitellen. Niitä purettiin pois tai niitä otettiin muuhun käyttöön.
1990-luvun laman ja työttömyyden, EU:n ja kovien markkinatalousarvojen keskellä tanssilavakulttuurista tuli yhtäkkiä myös sivistyneistön ihailema trendi. Kansallisromantiikka alkoi kukoistaa. Markku Pölösen Onnen maa ja Timo Koivusalon Rentun ruusu -elokuvat käsittelivät lavakulttuurin voimaa. Niinpä tanssilavat tulivat 2000-luvulla takaisin tavalla, jota kukaan ei olisi uskonut todeksi.
Tanssikulttuuri on muuttunut
Tanssilavat olivat aluksi puisia noin 10 x 10 metrin suuruisia avolavoja, joissa vain esiintyjillä oli katos. Vähitellen yleistyi romanttinen kuusi- tai kahdeksankulmainen katettu paviljonki. Toimintaa pyörittivät eri paikkakunnilla sotainvalidit, VPK:t, pienviljelijäyhdistykset tai urheiluseurat.
Monet vanhat mutterilavat ovat jo ehtineet muuttua suuriksi huvikeskuksiksi, mutta niiden tunnelma lähestyy lavoilla elävää ikuista 50-lukua.
Takana ovat kuitenkin ajat, jolloin lavan takana, huussin nurkalla, naiset puuteroivat nenäänsä ja tupeerasivat tukkaansa ja miehet ottivat huikkaa ringissä kiertävästä pullosta.
Kulttuuri on muuttunut huimasti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Humalaisten osuus tanssijoita on vähentynyt selvästi, toki rohkaisua tarvitsevia nytkin löytyy. Suuremmille lavoille ajetaan jopa satojen kilometrien matkoja, jos lauteilla on tarpeeksi suosittu esiintyjä.
Kun 60 vuotta sitten tansseihin poljettiin pyörällä, ajettiin mopolla tai huristeltiin minillä tai leveästi letukalla, tänä päivänä moni tulee tanssipaikalle matkailuautolla.
– Joidenkin lavojen yhteyteen on rakennettu erikseen parkkipaikkoja matkailuautoille. Esimerkiksi Huittisten lähellä on yksi sellainen, missä on todella hyvä yöpymismahdollisuus. Me kyllä olemme yleensä tulleet aamuksi kotiin, Mikkelin takaakin on ajettu tanssien jälkeen takaisin yötä myöten. Mutta on täällä Akaassakin useampia sellaisia lavatanssikävijöitä, jotka jäävät matkailuautoineen yöksi tanssipaikan pihaan, kertoo Heidi Hidén-Knuutila.
Lavoja löytyy läheltä
Vaikka kesätanssilavojen määrä on huomattavasti vähentynyt – vuonna 1965 niitä oli yli viisisataa – voi tänäkin kesänä Suomessa karkeloida runsaalla sadalla kesälavalla.
Urjalan Uurtaa, Toijalan Vilpola ja Kalvolan Leivaa ovat olleet historiaa jo kauan, mutta vielä on Akaan ympäristössä useita kesätanssipaikkoja missä pistää jalalla koreasti. Lempäälässä on yli sata vuotta vanha Nurmen lava, jolla kesäaikana järjestetään tansseja perjantaisin sekä heinäkuussa myös maanantaisin. Valkeakoskella on kuusikymppinen Kirjaslammen lava, Nokialla Hämyslava ja Kangasalalla Kisarannan lava. Vähän kauempana on maankuulu, kauniista sijainnistaan tunnettu Punkalaitumen Särkkä. Viialan Metsälinnassa järjestetään tansseja vain syyskuusta toukokuuhun.
Lähde: Päivi Muranen /Tanssilavat vapaa-ajan näyttämönä, Pro gradu -tutkielma 2011.
