Riisikkalan Tapiolan salissa kuului lauantai-iltapäivällä iloinen puheensorina, kun 39 koulun entistä oppilasta oli kokoontunut muistelemaan kouluaikoja. Vuonna 1937 valmistunut Riisikkalan koulu suljettiin ja oppilaat siirrettiin Kurisjärvelle vuonna 1966.
Suuri osa Riisikkalan koulun käyneistä asuu vieläkin Akaan alueella, mutta tuli tapaamiseen väkeä kauempaakin. Eero Rantanen tuli Maaningasta. Hän syntyi Riisikkalassa ja kävi koulua siellä, mutta perhe muutti pois hänen ollessaan 15-vuotias.
Kenelläkään ei tuntunut olevan kouluajoista huonoja tai ikäviä muistoja. Kannaksen Räisälässä syntynyt Arvo Kaikkonen tuli vanhempineen Pohjanmaan kautta Riisikkalaan vuonna 1948.
– Koulunkäynti oli Riisikkalan koulussa mukavaa, oppilaita oli siihen aikaan 70. Meidänkin perheestä viisi lasta kävi Riisikkalan koulua. Täällä olen pysynyt, mihinkäs sitä omalta tilaltaan maanviljelijä lähtisi.
Kuka rikkoi opettajan silmälasit?
Tuusulasta tapaamiseen tulleelle Seppo Järviselle Riisikkala on ollut tärkeä paikka aina.
– Kävin täällä koulua, mutta lähdin itse täältä vuonna 1959. Vanhemmat ja veli asuivat täällä pitkään ja kävin vierailemassa heillä useita kertoja vuodessa. Niinpä olen tavannut samalla myös koulukavereita, eivät ole päässeet unohtumaan.
– Tulin Riisikkalan kouluun kolmannelle luokalle vuonna 1947 ja kävin täällä koko kansakoulun. Se oli hyvää aikaa ja opettajat olivat mukavia, sanoi nykyään Toijalassa asuva Raili Lehtonen (entinen Järvinen).
Samaa mieltä on niin ikään Toijalassa asuva Eine Rantanen, joka kävi neljä ensimmäistä kouluvuottaan Riisikkalan koulua.
– Olin työelämässä Urjalassa ja Helsingissä, mutta palasin sitten takaisin näille seuduille ja olen tavannut uudestaan entisiä koulukavereita. Täällä tapaamisessa on tosin aika paljon minua nuorempia, jotka ovat nimituttuja kouluajoilta, mutten kasvoista tuntenut.
Riisikkalan vanhin, Helvi Jokinen, tuli kylään vasta naimisiin mentyään vuonna 1953.
– Riisikkala on hyvä paikka, lapsiperheille vallan mainio. En käynyt täällä koulua, mutta olen kyllä saanut koululaisia aikaiseksi. Pojistani kolme on käynyt Riisikkalan, nuorin Kurisjärven koulua.
Neljännen polven riisikkalalainen Kauko Ahola tenttasi kanssaan samassa pöydässä istuneilta Reino Ruohoselta ja Seppo Järviseltä, kuka mahtoi olla se, joka rikkoi opettaja Tanskan silmälasit.
– Oli kuka hyvänsä, rikos on vanhentunut.
Laila Kiuru (ent. Sollo) ja Anita Melkkala (ent. Franssila) tutkivat valokuvaa, joka on otettu Pyynikin tornilla luokkaretkellä. Tuttuja löytyi, kun tarkkaan katsoi. Luokkavalokuvia näytti olevan vähän jokaisella mukana.
– Kukas tuo tuossa on?
– Hei tässä on Heikki, mutta missäs minä itse olen, kun en tunnista?
– Katso, voi että, sehän on Esko!
– Kyllä ihmisen kasvonpiirteet muuttuvat aika paljon, ei helposti tunnista.
Jos ei ollut pahaa sanottavaa opettajista, ei ollut kyllä keittäjästäkään. Elsa Hakalaa muisteltiin lämmöllä.
– Ruoka oli aina hyvää ja sitä oli riittävästi.
– Niin ja muistatteko, kuinka hauskaa oli, kun päästiin tunnilta poimimaan puolukoita tai sieniä.
– Niin ja perunan nostoon. Pitkälti me oppilaat autoimme ruuan hankkimisessa koululle.
Koulumuistoista juttu lipsahti vähän vapaa-ajankin puolelle. Koululaiset kokoontuivat kylän kioskilla ja maitolaiturilla.
– Siellä käytiin kuuntelemassa isojen poikien juttuja ja naureskeltiin, oltiin ymmärtävinäänkin.
Muistatteko Miikkulaisen, joka kävellä hipsutti ruusuntippa-askelin ja lauloi raitilla hävyttömiä lauluja, kyseli Heikki Koivisto.
Jotkut muistivat, mutta pian alettiin taas etsiä tuttuja valokuvista – makkaranpaiston alkamista odotellessa.
