Ympäristötaide ja muuttuva ympäristö -symposiumissa kuultiin lauantaina erilaisia näkemyksiä taiteesta ja sen merkityksestä. Tilaisuuden juontaja, taiteen maisteri ja kuvataiteen opettaja Jukka Saari muistutti, että tässä taidenäyttelyssä kuten taiteessa ylipäätäänkin kaikki ei ole näkyvää.
Elina Talvensaaren ohjaama lyhytelokuva Miten marjoja poimitaan herätti kansainvälisessä katsojakunnassa keskustelua halpatyövoiman käytöstä. Niin Suomessa, Australiassa kuin Sveitsissäkin vierasperäinen työvoima herättää kuumia tunteita joissain ihmisissä.
Ympäristöjärjestö Dodo ry:n edustaja Minna Raivio kertoi kaupunkiviljelystä ja sen mukanaan tuomasta yhteisöllisyydestä.
– Näen paljon mahdollisuuksia kaupunkiviljelyn ja taiteen yhdistämisessä. Kaupunkiviljely ei ole uusi asia, mutta viime vuosina se on saanut uusia muotoja. Viljelyn avulla otetaan julkinen tila haltuun ja luodaan yhteisöllisyyttä.
Ikkuna fiktiiviseen todellisuuteen
Ympäristöestetiikan professori Yrjö Sepänmaa Joensuun yliopistosta kertoi ympäristötaiteen suhteesta ympäristöönsä. Vaikka ympäristötaiteella on sinällään pitkä historia, on se taidemuotona tunnustettu vasta viiden vuosikymmenen ajan.
– Ympäristötaide ei rajaudu vain taideteokseen. Pienistä osasista muodostuu laajoja kokonaisuuksia. Ympäristötaide on perinteisesti mielletty visuaaliseksi vaikka se on paljon muutakin. Ympäristötaidetta voidaan usein kuunnella, koskea, haistaa tai jopa maistaa. Taide on kokonaisuus, ja se uusiutuu jatkuvasti. Ympäristötaide hakee koko ajan omaa identiteettiään ja keskustelee lähiympäristönsä kanssa.
Sepänmaa pohti, että ihmisen vaikutus ympäristöönsä voi olla samalla kertaa sekä positiivinen että negatiivinen. Ympäristötaide herättää kysymyksiä ihmisen oikeudesta muokata ympäristöään.
Mikä tahansa paikka on sopiva ympäristötaiteelle. Taide avaa ikkunan fiktiiviseen todellisuuteen. On yleistä mutta ei välttämätöntä, että ympäristötaide tehdään ulkotiloihin.
Kuka hallitsee maailmaa?
Näkymä-näyttelyn ulkomaalaisilta taiteilijoilta kuultiin kertomuksia heidän töistään ja taiteen tekemisestään.
Australialainen Juliet Fowler Smith kertoi, kuinka taideprojektin avulla vaikutettiin ympäristökysymyksiin hänen kotiseudullaan. Vaikka kiistelty padon tekeminen peruttiin, ryhmä jatkoi yhteistä taideprojektia. Sillä haluttiin muistuttaa ihmisiä yhteisestä luonnonperinnöstä ja siitä, kuinka se pitää säilyttää tuleville sukupolville.
Kanadan Torontossa yliopistossa opettava Erika Batdorf sanoi suuntautuneensa kestävään kehitykseen liittyviin taideprojekteihin. Syy tähän on raadollinen: taiteelle itsessään on vaikea saada rahoitusta, mutta kun siihen liittyy kestävän kehityksen näkökulma, on tilanne toinen.
Monikansallisessa hankkeessa heräteltiin katsojia miettimään, kuka maailmaa hallitsee, me vai ötökät. Sveitsiläisen Daniela de Maddalenan töitä on inspiroinut ympäristön saastuminen etenkin muovijätteen osalta.
Symposiumissa kuultiin esityksiä kaikkiaan kuudelta kansainväliseltä taiteilijalta.
