Willson Birdland jatkaa ennätystahtia

Akaalaisen Tallipaakarin omistaman Willson Birdlandin vauhti sen kuin kiihtyy kesän edetessä. Viime keskiviikkona Vermossa Bella Varjosen valmentama viisivuotias viialalainen ori juoksi maililla parhaan aikansa 14,3a. Vanha ennätys, joka oli viikon takaa, parani kolmella kymmenyksellä.

Hevosta ajoi Ari Kela, joka vuorottelee Harri Koivusen kanssa Bella Varjosen valmentamien lämminveristen kuskina.

Willson Birdlandin on kasvattanut toijalalainen Birdland Team Oy, joka on harjoittanut ravureitten kasvattamista jo kolme vuosikymmentä. Lintumaantiellä toimivalta hevostilalta on lähtenyt maailmalle satakunta lämminveristä, joista kymmenkunta on haamumailereita eli 1.14,6 tai paremman kilometriajan juosseita, ja saman verran kasvateista on tienannut juoksemalla vähintään 20 000 euroa.

Kasvateista on parhaiten tienannut Willy Birdland, jonka ansiot 14 voitosta ja kahdeksasta muusta totosijasta ovat yli 109 000 euroa. Ori on Tallipaakari Oy:n omistuksessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?