Rantakansan osakaskunnan vesialue on kooltaan 950 hehtaaria ja ulottuu Toijalan Satamasta Köysiöön Valkeakosken puolelle. Osakkaita on vähän yli 200, joista kovin suuri joukko ei kalasta aktiivisesti. Niinpä verkko-, katiska- ja rapumutalupia riittää mainosti myyntiin muillekin. Vain rapumertojen lupamäärä on osakaskunnan ulkopuolisilta rajoitettu 20:een.
– Yhteensä olemme myyneet vuosittain noin 700 lupaa, joista suurin osa on rapulupia ja toiseksi eniten verkkolupia. Kalastus painottuu loppukesän ja syksyyn, kertoo kalastuksenvalvoja Leo Mensonen.
Rantakansan osakaskunnan tavoitteena on kasvattaa sekä luontaisen kuhakannan että yksittäisten kalojen kokoa. Siksi verkkojen silmäkoon pitää olla vähintään 50 millimetriä, ja kuhan alamitta on nostettu 40 senttiin. Määräyksillä pyritään siihen, että kuhia ei pyydettäisi heti kun ne ovat parhaassa sukukypsyysiässä.
1950-luvulla Suomen parhaisiin kuhajärviin lukeutunut Vanaja on viime vuosina taas petrannut paikkaansa listalla, kun Valkeakoskelta virtaava vesi on puhdistunut.
– Nyt kalaa on taas ruvennut tulemaan, ja joka vuosi näyttää paremmalta. Kuhan lisäksi täältä saa haukea, ahventa ja lahnaa, mutta siikaa ei ole, koska vesialue on niin matala, kertoo mökkinsä ikkunasta ison osan valvomastaan alueesta näkevä Mensonen.
Rantakansan osakaskunta on istuttanut järveen muun muassa haukea, kuhaa ja kirjolohta. Kalastuslupamaksuista on tullut valtiolta hyvin palautusta, ja istutusmäärät ovat vaihdelleet muutamista sadoista poikasista tuhansiin. Leo Mensonen kertoo, että vähemmän liikkuvaa haukea pitää istuttaa moneen paikkaan, mutta kuha on nopeasti jo kilometrien päässä.
Uistelijoitakin Makkaraselällä näkyy, mutta vaihtelevasti eikä esimerkiksi viime kesänä niin paljon kuin edellisenä.
Pyydyksiin myös omistajan tiedot
Kalaverkot on nykyään merkittävä lipuilla, jotka ulottuvat veden pinnasta 1,2 metrin korkeuteen. Aallokkoon katoavat pullot ja styroksinpalaset eivät enää riitä. Uusi kalastuslaki määrää myös laskemaan takaisin veteen kaikki alamittaiset ja rauhoitetut kalat, myös kuolleet.
Rantakansan alueella määräyksiä valvova Mensonen ei joutunut viime kesänä sitomaan yhteenkään pyydykseen punaista lappua. Neuvoja sisältäviä sinisiä sitaistiin jonkun verran, mutta yleensä mertoihin ja verkkoihin sai kiinnittää vihreän lapun, joka kertoo, että pyydys on tarkastettu ja kaikki on kunnossa.
Pyydyksiin pitää merkitä myös omistajan nimi ja yhteystiedot. Tämän myötä on selvinnyt, että ravustus on ainakin toistaiseksi joidenkin mielestä verkkokalastusta salaperäisempää puuhaa.
– Lupamerkkien ja pyydyksen omistajan nimilapun tulee olla rapumerrassakin pinnalla, jottei sitä tarvitse nostaa ylös. Se on aiheuttanut polemiikkiä, koska eihän suomalainen halua näyttää, kuka pyydyksen omistaa, naurahtaa Leo Mensonen.
