Ahokkaan kritiikki Housut pois -näytelmästä on pinnallista

Jälleen kerran Akaan Seutu ja Liisa Ahokas täyttivät teatteriväen odotukset tyrmäten pinnallisin perustein näytelmän. Enempää ei kukaan odottanutkaan. Olen ollut jokusen vuoden mukana Toijalan Näyttämön näytelmissä ja nauttinut koko sydämestäni kaikesta, kritiikistä huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Suren sitä, mitä ei nähdä ja kritisoida.

Teatterin katsojalle näytelmä on viihdettä ja muutaman tunnin kulttuurikokemus, näyttelijälle taidetta ja kuukausien rankan työn tulosta. Se on taidetta, jossa jokainen ylittää itsensä, löytää itsestään uusia piirteitä, voittaa pelkonsa, oppii rytmin, täydellisen sitoutumisen, antautumisen, epäonnistumisen sallimisen, itselleen nauramisen sekä yhteisöllisyyden, komedian ja draaman merkityksen. Katsoja ei näe sitä kehitystä, josta näytelmä on syntynyt. Katsoja ei näe sitä yksilöiden kehitystä, vaihtelevia tunnetiloja ja elämäniloa, jota näytteleminen vaatii. Katsoja näkee jäävuoren huipun, jonka alla on moninkertainen määrä työtä ja elämää, jos ei osaa katsoa syvemmälle.

Odottiko Ahokas kenties ammattilaisten huippusuoritusta, viimeisen päälle harjoiteltuja laulukohtauksia ihmisiltä, joista osa ensimmäistä kertaa elämässään laulaa näyttämöllä julkisesti? Julkisesti. Kaikkien edessä, kritiikille alttiina, ja silti nauttien. Se vaatii erittäin paljon rohkeutta, yhteishenkeä ja luottamusta, josta meidän kaikkien tulisi oppia. Kun katsojana kritisoit näyttämötaidetta, niin muista, että mitä tahansa näetkin, niin sen takana ovat monessa tasossa veri, hiki, kyynel, hymy ja sydän, jotka eivät näy.

Näyttelijä on henkisesti alasti näyttämöllä. Siis Housut Pois, odottaen ainoata palkkiotaan yhteisöllisen ja sisäisen nautinnon lisäksi eli yleisön reaktioita, joita kuulostellaan ja kurkitaan lavasteiden raoista. Ahokkaan kaltaiselle kritiikille viitataan kintaalla ja hymyillään, koska sillä ei ole merkitystä. Kritiikki kun on vain taideteoksen pinnalla, ei sen sisällä, saati yhteiskuntamme rakenteissa olevissa syrjäytymisen ongelmissa, joista tämä näytelmä hyvin ajankohtaisesti kertoo. Sydän on näyttämöllä ja sitä katsova saa ajatella ja tuntea mitä tahansa kulttuuria harrastaessaan. Tärkeätä on se, että katsoja tuntee jotakin, kuten tässäkin tapauksessa on tapahtunut. Ilmaiseeko sen sitten ilon, vihan, pettymyksen tai onnen kautta, on jokaisen oma asia.

Katsokaa ympärillenne, niin näette edessänne todellisuudessa sen, jota Satamassa esitetään näytelmänä. Meiltä kaikilta on Housut Pois.

 

Juha Kreus

Juha Kreusille

Arvostan sitä työtä, mitä näyttelijät tekevät, mutta arvostelen sen minkä näen.

Liisa Ahokas