Akaassa järjestettiin Suomen ensimmäiset kajakkikalastuskilpailut

Jumusella kisattiin pisimmistä kaloista

 

Jumusella pidettyyn kisaan osallistunut Janne Koivisto pitää lajissa siitä, että se on leppoisaa.

Jumusella pidettyyn kisaan osallistunut Janne Koivisto pitää lajissa siitä, että se on leppoisaa.

Viialassa Jumusella pidettiin lauantaina Suomen ensimmäiset kajakkikalastuskilpailut. Lähtö oli Luttusten uimarannalta. Kisat pidettiin Viialassa, koska tapahtuman puuhamies Teemu Koski asuu itse siellä, ja Jumusella on hyvä kalastaa.

Entä miksi kalastaa ja kilpailla juuri kajakeilla?

– Kajakki on helppo ja kevyt kuljettaa auton katolla, eli sen kanssa voi tulla paikalle kauempaakin. Lajissa korostuvat kiireettömyys, luonnonläheisyys, löytöretkeily ja sopiva määrä luovaa hulluutta. Kalastuskajakit ovat leveitä, vakaita ja tilavia, ja kalastus onnistuu niissä ilman pelkoa kaatumisesta, Koski kuvailee.

Jokainen saa tuunata kajakkinsa mieleisekseen. Kaikuluotaimen käyttö kalastuksen apuna on yleistä. Vapatelineet ja erilaiset ankkuriviritykset ovat tavallisia.

Kalastusaikaa oli koko päivä, eikä tässä kisassa ratkaissut kokonaissaalis vaan suurimpien kalojen pituus.

”Kaikki muu on jo kokeiltu”

Kilpailun voittaja Nina Kavón on kalastanut pienestä pitäen.

Kilpailun voittaja Nina Kavón on kalastanut pienestä pitäen.

Suomen ensimmäisten kajakkikalastuskilpailujen voittajaksi selvisi Nina Kavón Paraisilta. Hän on menestynyt kajakkikalastuskisoissa myös ulkomailla. Kavón onnistui pyytämään 27 senttimetrin mittaisen ahvenen ja 76-senttisen hauen.

– Olen kalastanut pienestä pitäen, ja kaikki muut kalastustavat oli jo kokeiltu, Kavón selittää syytä kajakkikalastukseen.

– Tässä on tarkoitus pitää hauskaa eikä kilpailla tosissaan. Kajakki on kulkuvälineenä hiljainen, ja siinä saa olla lähellä vettä, joten elämykset korostuvat.

Nina Kavón ei ole kilpavarustellut kajakkiaan kovasti, mutta kaikuluotain hänelläkin on. Kavón oli ainoa kilpailuun osallistunut nainen.

Kalastusta luontoa kunnioittaen

Helsinkiläinen Janne Koivisto pyydysti kilpailun suurimman kuhan, jolla oli mittaa 59 senttimetriä. Kuva: Janne Sullström.

Helsinkiläinen Janne Koivisto pyydysti kilpailun suurimman kuhan, jolla oli mittaa 59 senttimetriä. Kuva: Janne Sullström.

Kalat mitattiin elävinä, ja ne sai vapauttaa mittauksen jälkeen takaisin veteen. Tarkoitus ei ole kerätä niitä turhaan rannalle lojumaan.

Kisan pisimmän kuhan pyydysti Janne Koivisto. Hänkin korostaa lajin leppoisuutta. Rentoutuminen on harrastuksessa pääasia.

Osa kisan kajakeista oli melottavia, osa poljettavia. Polkimilla varustetuissa kajakeissa kädet ovat koko ajan vapaat kalastukseen, minkä takia jotkut suosivat nimenomaan niitä.

Janne Sullström oli toisen punnitusveneen kuski. Oikeammin pitäisi ehkä puhua mittausveneistä, sillä kaloja ei punnittu.

Sullström sanoo, että etenkin nuoremmalle kalastajasukupolvelle on tärkeää kunnioittaa luontoa niin, että saaliiksi jätetään vain ruoaksi käytettävät kalat ja muut vapautetaan. Ne säilyvät hengissä vapautuksen jälkeen, ellei koukku ole vahingoittanut kalan nielua.

Kilpailun järjesti Lempäälässä sijaitseva kalastustarvikeliike KalastusSuomi.

Kajakkikalastuskilpailun lähtö oli vauhdikas, vaikka itse kisa sujuikin kalastuksesta ja kanootilla melonnasta nauttien.

Kajakkikalastuskilpailun lähtö oli vauhdikas, vaikka itse kisa sujuikin kalastuksesta ja kanootilla melonnasta nauttien.

Kaikuluotaimen avulla pystyy näkemään veden syvyyden sekä kuinka paljon siinä on kaloja. Janne Sullström oli kisassa toinen punnitusveneiden kuskeista.

Kaikuluotaimen avulla pystyy näkemään veden syvyyden sekä kuinka paljon siinä on kaloja. Janne Sullström oli kisassa toinen punnitusveneiden kuskeista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?