Kun Ritva Rajamäki Urjalan lukion jälkeen lähti opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja sittemmin terveydenhoitajaksi, ei hän ajatellut tähtäävänsä kutsumusammattiin. Sellaiseksi se kuitenkin on vuosikymmenien aikana osoittautunut. Viimeiset 33 vuotta hän on työskennellyt Kylmäkoskella lastenneuvola- ja kouluterveydenhoitajana. Keskiviikko oli Rajamäen viimeinen työpäivä ennen eläkkeelle siirtymistä.
– Kun nyt jälkeenpäin katson tätä työtä, olen tehnyt sitä sydämestäni.
Urjalan Asemalla asuva Rajamäki päätyi Kylmäkoskelle töihin, kun silloinen johtava hoitaja Maija–Liisa Takku soitti hänelle kotiin ja tarjosi paikkaa. Kun Rajamäki 31.5.1980 valmistui terveydenhoitajaksi, alkoivat työt Kylmäkoskella heti seuraavana päivänä.
Rajamäen aloittaessa sijaitsi lastenneuvola paloaseman viereisessä, sittemmin nuorisotilanakin toimineessa talossa. Vanhoissa tiloissa haisi, tuuli puhalsi talvella nurkista ja ikkunat jäätyivät. Uuden terveysaseman valmistuminen vuonna 1985 merkitsi suurta harppausta parempaan.
– Oli luksusta päästä uusiin, valoisiin tiloihin ja kauniille paikalle kosken viereen, hän kuvailee.
Rajamäki kiittelee pientä työyhteisöä, mukavia työkavereita ja kylmäkoskelaisia.
– Olen tykännyt ihmisistä ja paikasta. Kylmäkoskelaiset ovat kivoja ja mutkattomia. Tänne tullessani en kuvitellut, että jäisin näin pitkäksi aikaa, mutta niin vaan elämä on mennyt. Kun olen kertonut jääväni eläkkeelle, olen saanut hirveästi halauksia äideiltä ja lapsilta, ja välillä on tirautettu erokyyneleet. Neuvola-asiakkaissa on aika paljon niitä, jotka ovat käyneet minun luonani jo neuvolassa ja koulussa. Nyt he tulevat omiensa lastensa kanssa.
Terveydenhoitajan työssään hän sanoo päässeensä lähelle perheiden elämää. Työ on kasvattanut myös tekijäänsä.
– Kun tulin töihin, oli pää täynnä kirjatietoa, mutta ei kokemusta. Vuosien varrella on tullut kaikenlaista elämänkokemusta. Olen kokenut, että asiakkaille on tullut paljon annettavaa.
Eväitä henkiseen eväsreppuun
Rajamäen työvuosina työn sisältöä on ohjattu milloin määräyksin, milloin suosituksin ja nyt asetuksella, minkä tavoitteena taata yhdenmukaiset tarkastukset koko maassa. Ennen tietokoneaikaa tilastointi tapahtui tukkimiehenkirjanpidolla, ja työssä korostui lasten fyysisen hyvinvoinnin seuraaminen.
– Tänä päivänä painottuvat kasvatus ja psyykkinen puoli. Lisäksi käytettävissä on enemmän välineistöä työn tekemiseen, hän vertaa.
Ritva Rajamäki toivoo, että vauvan syntyessä perheeseen vanhemmat oivaltaisivat, kuinka suuren ja arvokkaan tehtävän he ovat saaneet.
– Vanhempien tehtävänä on täyttää lapsen henkinen eväsreppu, jonka turvin hän lähtee maailmalle. On aika surullista, jos hän joutuu lähtemään tyhjän repun kanssa. Silloin selviytyminen on erilaista verrattuna lapseen, jonka reppu on täytetty kotona. Toki tähän osallistuvat muutkin kuin vanhemmat, mutta vanhemmilla on siitä päävastuu.
Rajamäki täyttäisi repun rakkaudella ja rajoilla. Rakkaus on hänen mukaansa läsnäoloa.
– Lapsi kokee rakkaudeksi sen, jos hän näkee, että aikuinen on läsnä hänen elämässään. Mutta tänä päivänä siitä kilpailevat myös Facebookit ja kännykät. Koko aikaa vanhemman ei tarvitse olla läsnä, mutta olisi tärkeää, että silloin kun lapsi tulee luokse ja kaipaa aikuista, tämä pysähtyisi ja laittaisi sivuun kaiken muun. Lapsi elää juuri siinä hetkessä ja vaistoaa, jos aikuinen ei ole aidosti mukana. Tämä pätee myös minun työhöni. Jos ajatukseni olisivat jossain muualla, lapsi huomaisi sen heti. Lapsen kanssa täytyy opetella olemaan tässä ja nyt ja kuunnella häntä.
Rajojen asettamisessa hän ei sysäisi liikaa vastuuta lapsen harteille.
– Toivoisin, että ikätasoisesti katsottaisiin, mistä lapsi saa itse päättää ja mistä päättää aikuinen. Esimerkiksi kun lapsi tulee rokotukseen, ei häneltä kysytä siihen lupaa, vaan siitä päättävät aikuiset yhdessä.
Elämän eväitä ovat Rajamäen mukaan myös hyvät tavat, toisten ihmisten, luonnon ja eläimien kunnioitus sekä vahva itsetunto.
– Ei tehdä kaikkea lapsen puolesta, vaan annetaan hänen itsensäkin yrittää.
Hän arvelee, että samalla kun yhteiskunta on muuttunut, saattaa vanhemmuus olla joskus hukassa.
– Aina ei rohjeta olla vanhempia, olla välillä jämäköitä ja vetää rajoja. Osittain vanhemmilla voi olla myös väsymystä, kun työelämä on raskasta. Ei jakseta olla vanhempia.
Vapaalle ilman ohjelmaa
Vaikka työt ovat päättyneet, Ritva Rajamäki aikoo pitää edelleen tiiviisti yhteyttä työkavereihinsa ja käydä heidän kanssaan Kylmäkosken terveysaseman alakerrassa sijaitsevalla kuntosalilla. Myös yhteiset linturetket jatkuvat.
Tärkeällä paikalla elämässä ovat myös kolme lastenlasta. Tyttären kaksospojat ovat 9-vuotiaita ja pojanpoika vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen. Heidän kanssaan mummi ja pappa käyvät luonto- ja linturetkillä, marjastavat, sienestävät, tekevät puuhommia ja kotitöitä. Mummilla on tapana myös lukea kirjasarjoja lapsille.
Uuden elämänvaiheen Rajamäki aikoo aloittaa leppoisasti ilman tiukkaa suunnitelmaa päiväohjelmasta.
– Tekemistä ja harrastuksia on vaikka kuinka, mutta koska olen elänyt tähän asti aika ohjelmoitua elämää, tehnyt töitä neljän viikon kesälomilla, ajattelin että nyt en ohjelmoikaan niin tiukasti päiviäni. Sen sijaan hyppään rohkeasti elämän virtaan, annan virran viedä ja katson, mitä tulee.
Kuvateksti
Terveydenhoitaja Ritva Rajamäen työpöydällä oleva kisu on lohduttanut lapsia rokotuksen jälkeen. Itku on loppunut, kun lapset huomaavat kisun laastarin. Kisukin on saanut rokotuksen.
