Vuosi sitten ikävän soiton sain.
Poikani soitti – tule äiti äkkiä kotiin,
on veljellesi jotain sattunut kai.
Kun saavuin, näin muiden ilmeestä sen,
että olet lähtenyt viimeiselle matkalle kanssa enkelten.
Sain silittää päätäsi, puristaa kättä
edessä hyvästit – väistämättä.
Omalla peitollasi sinut peittelin, vierelläsi olla halusin.
Silloin satoi, taivas itki
pisarat ikkunaan kaipuun piirsi.
Sulle veli kuiskaan hiljaa
– älä pelkää siellä taivaankannella pimeää,
sillä sulle sytytän monta pientä kynttilää.
Anu Pakala–Salo