Vanhassa vara parempi

Rantatien korjaussuunnitelmia muutettiin

Rantatietä saneerattiin viime vuonna Kumputien risteykseen saakka. Tänä vuonna edetään uusittujen suunnitelmien voimin takakaarre ja loppusuora Kaarinantielle saakka.

Rantatietä saneerattiin viime vuonna Kumputien risteykseen saakka. Tänä vuonna edetään uusittujen suunnitelmien voimin takakaarre ja loppusuora Kaarinantielle saakka.

Rantatien katurakenteiden ja vesihuollon saneeraus Viialassa aloitettiin viime vuonna, mutta tällä hetkellä työt ovat pysähdyksissä. Tämän vuoden urakkaa ei ole vielä kilpailutettu, koska suunnitelmia muutettiin. Kesällä on kuitenkin tarkoitus päästä aloittamaan työt niin, että Kumputien risteyksestä edetään Rantatien loppuun eli Kaarinantiehen saakka.

Rantatien viemäri on saneerattu 2000-luvun alussa sujuttamalla vanha putki uuden sisään. Alkuperäisissä suunnitelmissa viemäri piti nyt uusia, mutta Akaan vesihuollosta vastaava HS-Vesi tv-kuvasi viemärin ja totesi sen hyväkuntoiseksi.

Toinen asia, mitä HS-Vesi tarkasteli uudestaan, on Rantatien alueen kuivatusmalli eli se, miten sade- ja sulamisvedet johdetaan alueelta pois. Oopakan alueella on vuosikymmeniä ollut pintakuivatus eli vedet virtaavat painanteita ja avo-ojia pitkin viereiseen Tarpianjokeen. HS-Veden suunnittelupäällikön Jarno Laineen mukaan tämä systeemi todettiin edelleen toimivaksi sen sijaan, että hulevesiä varten rakennettaisiin putkisto. Nyt ojia avataan ja perataan niin, että vedet virtaavat sujuvasti Tarpianjokeen, jonne ne johdettaisiin myös hulevesiverkostosta.

– Ääri-ilmiöt ovat yleistyneet, eli välillä taivaalta tulee erittäin paljon vettä. Keväisin ritiläkaivot ovat jäässä ja syksyllä täynnä lehtiä. Siksi ei välttämättä mennä parhaaseen suuntaan alueen pintavesien kanssa, jos avorakenteet poistetaan.

Putkien ja ritilöiden jäätymisen tai muun tukkeutumisen lisäksi hulevesiongelmia voi Jarno Laineen mukaan tulla myös silloin, kun alueet kasvavat toistensa päälle, ja alkuperäinen putkistomitoitus ei enää riitä. Toisaalta sekään ei aina riitä, vaikka kaivot olisivat sulana ja putket mitoitusten mukaiset. Eikä sen tarvitsekaan riittää.

– Hulevesiviemäröinti saa tulvia kymmenen senttiä kadun päälle, eli kadun pinnalla saa virrata vettä kymmenen sentin korkeudella. Siksi katurakenteiden suunnittelussa pitäisi ottaa huomioon tulvareitit.

Akaan kaupungin rakennuttajainsinöörin Leena Huovisen mukaan Rantatien alkupäätä ei ole tarkoitus saneerata. Viime vuonna korjattu osuus sen sijaan voitaisiin Huovisen mielestä tänä kesänä jo päällystää.

– Käytännöllisyyden kannalta olisi hyvä, että kun se on nyt ollut talven yli ja painunut, se päällystettäisiin Kumputien risteykseen saakka samalla, kun Viilaan seudulla tehdään päällystystöitä.

Akaan tekninen lautakunta on listannut tämän vuoden päällystyskohteet, ja Rantatie on listalla mukana. Samalla kun lautakunta hyväksyi listan huhtikuun kokouksessaan, se kuitenkin päätti Tuomo Småttin (kok) ehdotuksesta säästää vanhojen asfalttipäällysteiden uusimiseen tarkoitetusta määrärahasta 25 prosenttia ja uusien kohteiden päällystämisestä kymmenen prosenttia. Niinpä lista tänä vuonna päällystettävistä teistä tarkentuu vasta myöhemmin. Vanhojen päällysteiden uusimiseen on käytettävissä 225 000 euroa ja uusiin teihin 189 000 euroa. Katja Koponen-Andersson (ps) jätti lautakunnassa asiasta eriävän mielipiteen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?