Kansallista veteraanipäivää juhlittiin lauantaina myös Akaassa. Perjantaina oli jo käyty laskemassa seppeleet Kylmäkosken hautausmaalla, ja lauantaina ne laskettiin sankarihaudoille sekä veteraanimuistomerkeille Toijalan ja Viialan hautuumailla.
Toijalan yhteiskoululla pidetyssä juhlatilaisuudessa nähtiin Toijalan Näyttämön pitämiä pienoisesityksiä ensi kesän ohjelmistosta sekä ennen kaikkea kuultiin painavaa sanaa veteraanien tekemästä työstä Suomen hyväksi.
Tervetuliaissanat lausui kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Rytkönen. Hän sanoi Akaassa panostettavan erityisesti veteraanien ja muiden seniorien kotihoitoon. Rytkönen piti tärkeänä sitä, että mahdollisten tapaturmien ennaltaehkäisyyn kiinnitetään huomiota.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan mukaan veteraanien ansioita ei ole aina osattu arvostaa.
– 1960- ja 70-luvuilla veteraanien asema oli jopa hankala ja kiistelty asia. Liputuspäiväksi veteraanipäivä nostettiin 1980-luvulla. Veteraanien ja lottien tekemän työn ansiosta meillä on ollut mahdollisuus kehittää Suomi sellaiseksi kuin se tänä päivänä on, Rytkönen sanoi.
Veteraanit menevät poliittisen katkeruuden edelle
Filosofian tohtori, Helsingin kaupungin eläkkeellä oleva kulttuurijohtaja Yrjö Larmola nosti juhlapuheessaan esille monenlaisia teemoja.
– Meidän ei tarvitse ylentää maanmiehiämme poikkeukselliseksi sankarikansaksi voidaksemme todeta, että Suomen talvi- ja jatkosodan muistamiseen liittyy muutama kansallinen erikoisuus. Kaatuneet pyrittiin mahdollisuuksien mukaan tuomaan kentältä kotiin, kotiseudun multaan haudattaviksi. Suuret armeijat eivät niin tehneet. Aina se ei meilläkään ollut mahdollista, Larmola sanoi.
Hänen mukaansa on kuitenkin kuvauksia siitä, kuinka asetovereita haettiin oman hengen uhalla linjojen välistä. Työtä on täydennetty etsimällä vainajia taistelupaikoilta vielä vuosikymmenien jälkeenkin entisen vihollisen myötävaikutuksella.
– Poliittinen katkeruus on saanut väistyä veteraanien puolueettoman kunnioituksen tieltä. Voittajavaltiossa veteraanien kunnioitus toki on ollut katkeamatonta sodasta asti. Me puhuimme vuosikymmenien ajan hiljaisella äänellä.
Selviytymisen mestareita?
– Talvisodan ihme on haluttu joskus kyseenalaistaa. Mutta ihme se oli. Ihmeen syitä on pitkään eritelty. Jatkosodan tunnelmat, sekä vanhaa rajaa ylitettäessä että sittemmin sodan pitkittyessä, olivat ristiriitaisemmat. Kannaksen pysäytystaistelut vuonna 1944 olivat sitten jälleen ihme, hirvittävällä hinnalla. Ei naapuri meille aselepoa lahjaksi antanut vaan se havaitsi, että Suomen hinta oli sillekin liian korkea.
Yrjö Larmola muistutti Arvo Ylpön todenneen joskus, että jos ihmistä kohtaa vastoinkäyminen, niin hänen kannattaa todeta tapahtunut ja lähteä eteenpäin.
– Omakehu ei sovi ainakaan hämäläiselle luonteelle, mutta olisiko kuitenkin niin, että kansallista historiaamme leimaa selviytymisen kyky? Larmola herätteli miettimään.
Tulimyrsky vaurioitti monella tapaa
Yhteiskunnan jaloilleen nostaminen ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli Yrjö Larmolan mukaan ihme sekin. Samoin toisen maailmansodan jälkeen karjalaisten evakkojen asuttaminen ja olouttaminen, suureksi osaksi heidän oman tarmonsa ansiosta.
Loukkaantuneiden veteraanien fyysisistä vaivoista on Larmolan mukaan pidetty Suomessa hyvin huolta. Mutta entä henkiset vauriot?
– Sodan jälkeen ei tajuttu, että kaikki vammat eivät näy päälle. Sopii kysyä onko mahdollista, että kukaan tulimyrskystä selviytynyt on voinut tulla takaisin aivan samana kuin oli lähtiessään?
Larmola lopetti puheensa toteamalla, että veteraaneja jäljempien sukupolvien tulisi pyrkiä olemaan heidän antamansa perinnön arvoinen.
Toijalan pelimanniorkesteri lahjoitti juhlassa sota-ajan musiikkia esittävän levynsä tuotosta kertyneet varat paikallisille veteraanijärjestöille, yhteensä 4 500 euroa.
